MikaMikaMaa

Huomasin tuossa viikon postipinoa setviessäni, että meille on tullut uusi lehti.

Miesten maailma.

Kyllä olivat yksissä kansissa kaikki heteromieskliseet; Ferrarit, oluet, metsästys, Harrikat, armeija jne. Aidosti itseäni kiinnostavia juttuja oli tasan yksi. Siinä esiteltiin Wally, sellainen jokamiehelle sopiva pikku venhe. Ihastuin veneen drinksukanteen (heteromiesten kielellä ”aurinkotaso”), joka nappia painamalla muuttuu 10 hengen ruokailutilaksi. Ihanaa! Ja vain 3,1 miljoonaa euroa!

Itse asiassa lehti sai minut miettimään hetero- ja homomiesten eroja. Jos sama Miesten maailma olisi tehty homomiehille, niin olisiko mukana samalla lailla homokliseitä. Kylie? Madonna? Euroviisut? Ooppera? No, ensiksi mainittu uppoaisi myös heteromiehiin tai heteromiehet uppoaisivat ensiksi mainittuun, hih hih.

Euroviisuista tulikin mieleeni tämäniltainen esikatselu. Raadissa kappaleita ruotivat mm. Thomas Lundin ja Jarkko Valtee. Siinä on kyllä kaksi ääripään ihmistä; toinen arvosteli kappaleita valloittavan positiivisella vireellä ja toinen istui naama happamana haukkuen kaikki ja kaiken. Se ei ollut edes hauskaa.

Veikkaan muuten Latvialle menestystä.

No nih. Tässä se taas nähtiin. Heti innostuin Euroviisuista mutta en Ferrareista, metsästyksestä, Harrikoista sun muista. Ja voi ihanaa!!! Uusimmassa Cosmossa on shoppailun extrasivut!!!!

Olenkohan minä… voi ei… neitihomo?

Olin menossa Stockmannille, mutta sitten huomasin poliisisaattueen. En minä tiedä, kuka siinä Mersussa istui, sillä katsoin niitä miehekkäitä moottoripyöräpoliiseja. Että olivat komeita!

Kävelin ohi Stockmannin.

Menin Akateemiseen Kirjakauppaan. Tarkoituksenani oli vain kävellä kirjakaupan kautta nopeasti takaisin Stockmannille, mutta sitten näin uutuuskirjojen luona tummahipiäisen miehen. Että oli komea!

Lähdin Akateemisesta yhtä uutuuskirjaa rikkaampana ja 22,50 € köyhempänä.

Siirryin Stockan Herkkuun. Tarkoituksenani oli vain ostaa välttämättömät ja poistua nopeasti, mutta sitten huomasin kassoilla nuoren miesmyyjän. Että oli komea!

Jäin jonoon, vaikka muille kassoille olisi päässyt jonottamatta.

Kevät. Saakohan se muutkin tekemään yhtä tyhmiä?

Ruotsalaisilla on IKEA, heillä on Hästens, heillä on lihapullat.

Ja sitten heillä on se kaikkein merkittävin.

Heillä on Abba.

Kaikki alkoi 31 vuotta sitten. Alakerran Marinke kuunteli sen verran lujaa C-kasettejaan, että kerrostalon pattereita pitkin levisi muutakin kuin kaukolämpöä.

Sieltä levisi Bennyn ja Björnin sulosäveliä Agnethan ja Fridan jumalaisesti laulamana.

Se oli rakkautta ensi kuulemalta! Sen jälkeen huoneeni oli tapetoitu Suosikin, Intron ja Helpin Abba-julisteilla, koulukirjani oli päällystetty Abba-paperilla ja kinastelin – suorastaan tappelin – koulun vääräuskoisten BCR-fanien kanssa. Hah, olin oikeassa. Kuka enää muistaa Ericiä tai Leslietä tai Stuartia tai Alania tai Derekiä?

Sen sijaan Abba soi edelleen ja kaikkialla.

Jos stereotypioihin on uskomista, niin useimmat miespuoliset Abba-fanit ovat homoja. Minä ainakin olen. Mutta kumpi teki kumman? Abba minusta homon vai homous minusta Abba-fanin.

Hällä väliä. Sanotaan vaikka niin, että homoilla on harvinaisen hyvä musiikkimaku.

Ja miksi tämä vuodatus? Siksi, että tänään, juuri parhaillaan, on Radio Suomessa suuri Abba-ilta ja siksi, että Björnillä on tänään 61-vuotissyntymäpäivä.

Ovatkohan nuo kaikki Radio Suomen lähetykseen soittavat miehet meikäläisiä?

Ainakin heillä on harvinaisen hyvä musiikkimaku.

Luin lehden. Siellä oli artikkeli, jossa jonkun mainostoimiston digipomo totesi; ”mietimme paljon sitä, miten yhteisöjä ja blogeja hyödynnetään markkinoinnissa”.

Lopettakaa miettiminen. Minulla on ratkaisu!

Sovitaan summasta jolla voin mainita haluamanne tuotenimet blogini merkinnöissä. Olen sen verran materialisti ja höveli rahankäytössä, että suurin osa kulutustuotteista menee ihan luontevasti merkintöihini. Tänäänkin olen juonut kahvia®, käynyt kioskilla®, pelannut rahapeliä®, käynyt hampurilaisravintolassa®, syönyt karkkeja®, katsonut televisiota®, puhunut puhelimessa®, käyttänyt tietokonetta - itse asiassa kahta®® jne.

”Käyttäkää Tekin tuotettamme®! Niin tekee myös lievästi ylipainoinen, keski-ikään ehtinyt vasenkätinen homosivarikin.”

Näen jo, kuinka megabrändit taistelevat pääsystä blogiini!

Aika mainio työviikko takana. Olen totaalisen naatti, mutta edelleen kaikesta töissäni saamastani hyvästä palautteesta äimänkäkenä ja kohta ihan vaan käkenä.

Se on tuo punaviini.

Tänään se on jälleen halpaa italialaista, mutta tämä sai Kauppalehti Optiossa mainiot pisteet. Ja hyväähän tuo on. Mitään en etiketistä ymmärrä paitsi tuon 13,5 %, mutta se riittää. Onpahan pari prosenttia enemmän kuin edelliskertaisessa!

Käyn ihan ylikierroksilla. Sillä lailla positiivisessa mielessä.

En tiedä mistä aloittaa ja mistä kaikesta kertoa. Olin ajatellut kertoa eilisestä kauhuleffasta ja siihen liittyvistä muistoista. Sitten päätin tilittää eilisen paavidokumentin tuntoja. Jossain vaiheessa keksin höpöttää harrastuksista – tai niiden puuttumisesta – kun mieheni on koko viikonlopun omissa harrasteriennoissaan ja minulla taas ei ole ainuttakaan kelpoa harrastusta. Ainakaan sellaista, jonka voisi mainita ceeveessään.

Äh.

Voiko laiskottelu olla harrastus? Blogin pitäminen ei ainakaan. Työstähän tämä käy! Näilläkin höpötyksillä on kohta jo melkein 1000 lukukertaa.

Jos minä olen lukenut omiani 998 kertaa, niin keitä ne kaksi ovat? Miten ihmeessä tekisin heihin vaikutuksen… no nyt muistin!

Näin tänään Anssi Kukkosen.

Meitä on nyt todistettavasti kaksi.

Likaista, keski-ikäistä homoseksuellia.

Mieheni nimittäin jätti tippiä – näkemäni mukaan ensimmäistä kertaa ikinä – meille tarjoilleelle nuorukaiselle.

Kas, kun ei jättänyt puhelinnumeroaan ;)

Illallisen jälkeen kävelimme kotiimme. Samalla mieheni näytti lapsuuden kotinsa, ala-asteensa ja lukionsa. Olivat kaikki matkan varrella. Mikään ei ollut muuttunut 70-luvusta. Koululaisesta on vain kasvanut pidempi, komeampi – ja vähähiuksisempi.

Kuulumme ”homoystäväpiirissämme” niihin harvalukuisiin, jotka ovat eläneet koko elämänsä pääkaupunkiseudulla. Hän on paljasjalkainen stadilainen, minä tuosta naapurista Espoosta. Suurin osa homoystävistämme on muuttanut ihan muualta.

Eron huomaa yhdestä asiasta.

Muuttajaystävämme ovat tulleet kaapista jo nuoruusvuosinaan. Me paljon myöhemmin. Joillekin emme vieläkään.

Typerää, tiedän. Mutta ilmiselvästi on helpompi tulla ulos kaapista, kun ”entinen elämä” ei tule heterokavereiden ja puolituttujen muodossa vastaan joka kadunkulmassa, kaupassa ja kapakassa.

Miksi en asunut lapsuuttani esimerkiksi Turussa? Kaupunki on kaunis, Aurajoki upea ja todistettavasti internettikin näkyy!

Olisi voinut kaappi avautua paljon, paljon aikaisemmin.

Ja paljon, paljon useammille.

Tästä alkaa tulla tapa.

Hyvästä työpäivästä.

Vielä eilen illalla olin erittäin epäilevä. Jos aamun hommat menisivät munilleen, niin kuin mitä suurimmassa määrin voisi tapahtua, olisi meillä kädet täynnä pashaa.

Vaan kuinkas sitten kävikään.

Ihan hemmetin hyvin!

Vähän harmittaa, etten julkisessa blogissa ja vallankin näin nerokkaan salanimen suojista voi valottaa enempää omia työkuvioitani. Se ei todennäköisesti olisi työnantajani eikä asiakkaitteni mieleen. Että täällä se vaan höpöttää ummet ja lammet ja toitottaa kaiken töistään turuille ja toreille.

Eikös tämä Turussakin näy?

Työ on kuitenkin varsin merkittävä osa elämääni, joten nyt jää varsin merkittävä osa elämästäni sinnepäin olevien huomautusten varaan.

Harmi.

Kun kerrankin menee hyvin ja kun kerrankin olisi paljon kerrottavaa! Täytyy muistaa tämä hetki sinä päivänä, kun kaikki menee päin mäntyä.

Se päivä voi tulla jo huomenna.

Meni sitten tämä ylösnousemusjuhla työpaikan ylimpään kerrokseen kivutessa.

Piti valmistautua ylihuomiseen asiakastapaamiseen.

Nyt on PowerPoint tehtynä ja hämmästyttävä esitys viittä vaille valmiina. Tosin tällä kertaa en laula Maamme-laulua enkä esitä Paula Koivuniemeä. Sitäkin on nimittäin tullut tehdyksi, mitäpä ei asiakkaittensa eteen.

Mutta nyt iski ahdistus.

Blogista.

Minulla ei ole yhtään enempää kirjoitettavaa. Ei yhtään mielenkiintoista tapahtumaa tai sattumusta, josta kertoa jännittävin sanakääntein.

On vain pirun tylsä päivä.

Tätä et näe televisiosta: Tylsiä homoja tylsistyneinä tylsissä kodeissaan.

Onneksi tänään tulee leffoja töllöstä. Kuten se Pappa ja Hai – niin oikeasti kuulin ja yhdistin sen jotenkin Vanhus ja meri -teokseen.

Kyseessä olikin Tappajahai.

Ketä kiinnostaa, kuinka julkkikset tanssivat?

Vain noin puoltatoista miljoonaa suomalaista.

Kuten minua.

MTV3-kanavan Tanssii tähtien kanssa on yllättänyt minut täysin. Meni jalat alta heti ensimmäisen jakson aikana. Ja nyt tämä viimeisin jakso! Rouva Elstelä ja hänen tanssiopettajansa tarjosivat kyllä sen luokan shown, että oksat pois ja Metsäketo ensi viikolla. Ehkä vuoden parasta kotimaista tv-viihdettä!

Löysin viikonloppuna toisenkin kotimaisen viihdesarjan. 80-luvulta, Anttilasta.

Ostin DVD:llä Sisko ja sen veli -sarjan. Muistikuvissani sarja oli hyvä, mutta katsottuamme kolme ensimmäistä jaksoa muutin mieleni.

Sarja on loistava!

Sarjan ”vammaisjakso” aiheutti jo silloin 20 vuotta sitten kohua ja keräsi palkintoja. Ei ihme, toimi edelleen erinomaisesti ja herätti huomaamaan, kuinka kaiken tämän tosi-tv-hömpän keskellä on alkanut kaivata hyvin käsikirjoitettuja tv-ohjelmia. Mistä niitä oikein löytää, onko julkaistu DVD:llä?

Vinkkejä vastaanotetaan.

Ai niin, ei sillä ole väliä millä korrektilla termillä kuuromykkiä kutsuu. Ei ne kumminkaan kuule.

Minun piti kertoa, kuinka ihana kevätpäivä tänään oli.

Kuinka kaupunki kuhisi ihmisiä, maa tunki krookuksia ja muuttolintuinfluenssat saapuivat Töölönlahdelle.

Toisin kävi. Pääsiäismunasta tullut yllätys – kaleidoskooppi – muutti aiheen. Ystävättärelläni on nimittäin samantapainen kaleidoskooppi, toki paljon hienompi, matkatuliaisena jostain nuoruuden kaupunkilomaltaan. Oli lomallaan istunut kaksikerroksisen bussin ylemmässä kerroksessa, polttanut tupakkaa vahvempaa ja ihaillut metropolin menoa kyseisen kaleidoskoopin läpi.

Harmittelin, miksi minulla ei ollut vauhdikkaampi nuoruus. Miksi en esimerkiksi tullut 18-vuotiaana kaapista ja lähtenyt bilettämään Gay Gambriniin. Mieheni siihen, että eikö silloin ollut sellaista asiaa kuin aids?

Niinpä.

Arvatkaa, oliko kiva keksiä seksi joskus 80-luvun alkupäivinä? Ja vielä sekin, että tykkäsi enemmän naapurin pojasta kuin tytöstä? Ei silloin ollut homoviisikkoa stailaamassa heteroja prime-timessa tai homoparia rakentamassa unelmakämppää Kauniaisiin.

Silloin homot kuolivat. Yksin, hylättyinä, tuskaisesti.

Jos silloin tuli kaapista päätyi parissa vuodessa arkkuun.

Ystäväpiirissäni on vanhempia miehiä, jotka joskus – hyvin harvoin – kertovat tuon ajan elämästään. Moni – hyvin moni – heidän ystävistään kuoli. Ja pelko omasta kohtalosta oli kova. Toivoisin, että heidän muistoja tallennettaisiin jälkipolville, tulisi vähän toisenlainen dokumentti Suomen homohistoriasta. Onneksi jotain on jo tallennettu; Olli Stålströmin erinomainen katsaus aiheeseen löytyy Finnqueer-sivuilta osoitteesta http://www.finnqueer.net/juttu.cgi?s=101_6_1

Että näin.

Tulipahan vain mieleeni näin kauniina kevätpäivänä.