Ruotsin valtiopäivät hyväksyi uuden itsemäärittelyyn perustuvan translain

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren

Ruotsin valtiopäivät hyväksyi keskiviikkona uuden itsemäärittelyyn perustuvan translain äänin 234 puolesta ja 94 vastaan. Lakimuutoksen myötä lääketieteellinen diagnoosi ja juridisen sukupuolen vahvistaminen erotetaan toisistaan. Lisäksi sukupuolen juridisen vahvistamisen alaikäraja laskee 16 ikävuoteen.

Asiasta kertoo esimerkiksi Ruotsin yleisradioyhtiö SVT.

Vielä nykyään Ruotsissa juridisen sukupuolen vahvistamisen edellytyksenä on diagnoosi sukupuolidysforiasta, eli sukupuoliristiriidan aiheuttamasta kokonaisvaltaisesta pahan olon tunteesta. Juridisen sukupuolen vahvistamiseen liittyvä prosessi on pitkä. Lisääntymiskyvyttömyysvaatimusta Ruotsissa ei ole ollut. Juridisen sukupuolen vahvistamisen ikäraja on tähän asti ollut 18 vuotta.

Asiaa koskeva keskustelu valtiopäivillä oli pitkä. Muutosta vastustivat puolueista ruotsidemokraatit ja kristillisdemokraatit, ja eräistä muistakin puolueista esitettiin kriittisiä näkemyksiä.

Lain on määrä astua voimaan heinäkuun 2025 alussa.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Norjassa itsemäärittelyyn perustuva translaki tuli voimaan vuonna 2016. Juridisen sukupuolen vahvistaminen on mahdollista 6-vuotiaasta lähtien, mutta alle 16-vuotiaille on edellytyksenä huoltajan suostumus 

Tanskassa vuonna 2014 voimaan astunut itsemäärittelyyn perustuva sukupuoli-identiteettilaki mahdollistaa henkilötunnuksen muuttamisen, kun henkilö täyttää 18 vuotta. Kirjallinen selvitys sukupuolestaan käynnistää puolen vuoden harkinta-ajan. 

Islannissa hyväksyttiin vuonna 2015 laki, joka mahdollistaa juridisen sukupuolen vahvistamisen itsemäärittelyperustaisesti 15-vuotta täyttäneille. Sitä nuoremmat voivat vahvistaa juridisen sukupuolensa huoltajan suostumuksella

Suomessa astui keväällä 2023 voimaan uusi itsemäärittelyyn perustuva translaki, jonka myötä juridisen sukupuolen vahvistaminen on mahdollista perustellulla ilmoituksella.

Virossa juridisen sukupuolen vahvistaminen tuli mahdolliseksi vuonna 1992, ja vuodesta 1997 lähtien edellytyksenä eivät enää ole olleet kirurgiset toimenpiteet tai steriliteetti. Hakemus on tehtävä sosiaaliministeriölle ja prosessi vieaikaa vähintään vuoden.

Venäjällä sukupuolen korjaaminen oli mahdollista vuodesta 1997 lähtien, mutta kesällä 2023 kaikki sukupuolen juridiseen tai lääketieteelliseen korjaamiseen liittyvät mahdollisuudet kiellettiin.
 

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!