MikaMikaMaa

Vuoden tärkein päivä oli eilen.

Olin valmistautunut hyvin. Käynyt tutkimassa paikkoja etukäteen, suunnitellut reittini huolellisesti, tarkistanut raitiovaunun aikataulun ja laittanut kaksi herätyskelloa herättämään.

Ja siellä minä taas seisoin.

Kello 07.52 Stockmannin kellon alla.

Kellon lähestyessä H-hetkeä tunnelma oli melkein harras. Ihmiset vain seisoivat hiljaisina ja häpesivät.

Jonottaa nyt Hulluille Päiville!

En ymmärrä, mitä hävettävää siinä on? Vain amatöörit menevät ruokatunnilla tai töiden jälkeen karmeaan tungokseen. Aikainen shoppailija parhaat mallikappaleet nappaa. Tosin tänä keväänä mallikappaleita oli heikonlaisesti. Mukaan lähti vain muutama Gantin yläosa, sillä Hilfigerit olivat liian pieniä – eivät vatsasta vaan yllättäen hartioista!

Jos vuosi sitten olin se isovatsainen Hilfigerin t-paidassa (kts. blogini 5.4.2006), niin tänä keväänä olen harteikas hunk Gantin neulepuserossa.

Hahhahhaahhaaaa!

Loppumetreillä ostin vielä parit Mignon-munat ja ison Samsonite-trolleyn.

Otsikointi.

Mikä ihana tapa saada ihmiset lukemaan huonoja tekstejä.

***

Blogin päivän biisi: Pet Shop Boys: Absolutely Fabulous (Single Version)

Ympyrä on sulkeutunut.

Parikymppisenä pukeuduin aina – siis aina – pikkutakkiin, sillä halusin peittää laihuuteni. Painoin alle 60 kg. Nyt liki nelikymppisenä olen taas pukeutumassa pikkutakkiin. Nyt peittääkseni vatsakkuuteni.

Olen tänä keväänä ostanut uusia (ja väljempiä) vaatteita enemmän kuin ikinä – ja lisää hankin taas tänään. Mieheni oli jo huolissaan, että ovathan taloutemme jatkossakin erillään.

Ehkä ovat, ehkä eivät. Varasin nimittäin meille ajan pankista.

Haemme yhteistä asuntolainaa!

Saas nähdä, miten pankissa suhtaudutaan miespariin.

Vannotin epäilevälle miehelleni, ettei lainan hakeminen tarkoita mitään. Meidän ei tarvitse rynnätä asunto-ostoksille, mutta onpahan lainalupaus taskussa, jos sattumalta näemme sunnuntaikävelyllä kiinnostavan asunnon.

Olenkin jo suunnitellut ensi sunnuntain kävelyreitin. Se lähtee täältä nykyiseltä kotialueeltamme, menee Pikku-Huopalahden ja Niemenmäen kautta Etelä-Haagaan ja tulee Ruskeasuon - sekä Laakson kallioiden - kautta takaisin lähtöruutuun. Seuraavana sunnuntaina lähdemme fillareilla Lehtisaaren läpi Tapiolaan ja sieltä Lauttasaaren kautta takaisin kotiin.

Pitää nimittäin vähän avittaa sattumaa.

Muuten asumme täällä vielä nelikymppisinäkin.

Mihin ei ole kovinkaan montaa vuotta aika.

Jo ensi yönä Ranneliikkeessä olevaan käyntikorttiini päivittyy ihan uusi lukema.

***

Blogin päivän unohdettu klassikko: The Blue Nile: Tinseltown In The Rain (12" Version)

Äh... tosi tyhmiä juttuja... delete!

Olin siellä taas.

Stockmannin pukeutumisneuvojalla!

Olin briifannut hänet etsimään minulle siistimpää työvaatetusta, kun viihdyn yleensä lenkkareissa, farkuissa ja rennossa – okei, peittävässä – yläosassa, eikä tällainen pukeutuminen ole aina sopusoinnussa toimenkuvani kanssa. Tarvitsen siistimpää. Niinpä kävin katsomassa valitut nyt keskiviikkona.

No eivät menneet pukeutumisneuvojan valinnat ihan nappiin. Tylsän platkuja värejä ja ihan järkyttäviä housuja. Yleensä hienosti istuvat Armanin pikkutakitkin valuivat päälläni hartiattomina kuin Jorma Ollilalla konsanaan.

Ei hyvä.

Laitoin pukeutumisneuvojan takaisin miestenosastolle ja tarkennetun ohjeistuksen jälkeen tulosta alkoikin syntyä. Harkintaan jäivät yksi pikkutakki ja kaksi ulkotakkia. Ne kävin katsastamassa uudestaan tänään.

Oi ja vau!

Pukeutumisneuvoja oli selvästi saanut uutta puhtia keskiviikkoisesta käynnistäni ja rekillä odotti paljon muutakin mielenkiintoista. On hauska huomata, kuinka toinen ihminen löytää ihan erilaisia vaatteita ja värejä kuin itse olisin valinnut. Muutaman vaakaraitaisen valinnan laitoin kyllä jäähylle, vaikka pukeutumisneuvojan mielestä ”tästä ei ollenkaan huomaa, että olisit muka vatsakas”.

Työkaverinikin sanoi melkein samaa.

”Et sinä ole lihava, vain vähän pönäkkä”.

Onneksi on joku, joka kertoo totuuden.

Peilikuva.

Ja mieheni.

Kumpikohan olisi helpompi vaihtaa?

***

Juuri nyt taustalla soi Depeche Mode: Waiting For The Night

Helsingin Sanomain NYT-liite kysyi lukijoiltaan mielenkiintoisen kysymyksen; ”milloin huomasit olevasi aikuinen?”

No, siihen on helppo vastata.

Viimeksi huomasin olevani aikuinen, tai ainakin vanha, eilen yöllä. Pelkäsin sydänpysähdystä liiallisen beetasalpaajamäärän takia. En nimittäin enää muistanut olinko päivän mittaan ottanut liian vähän, sopivasti vaiko aivan liikaa kyseisiä tabletteja.

Työkaverini ehdottivat minulle dosettia.

Kiva. 38-vuotiaana!

Toisen tiedon mukaan olen ainakin keski-ikäinen. Helsingin Sanomain mukaan miehet nimittäin miettivät kuolemaa ensin kuusivuotiaana ja seuraavan kerran vasta keski-ikäisinä.

Olen siis keski-ikäinen, koska mietin kuolemaa paitsi viime yönä myös viime viikonloppuna. Mietin, että jos kuolen ennen miestäni ja kuolemani jälkeen hän löytää itselleen uuden rakkaan, niin mitä tapahtuu taivaassa?

Olemmeko me kaikki kolme sitten yhdessä?

Mieheni lupasi tällaisessa tilanteessa rakastua mieheen, joka miellyttäisi myös minua.

Ihanaa.

Tuskin maltan odottaa kuolemaani.

Ja sitä poliisineekeriä saapuvaksi.

***

Blogin päivän biisi: Total Eclipse: Black Body Radiation

Mietimme työkavereitteni kanssa eilen samaa kuin moni muukin tällä viikolla.

Ketä äänestämme?

Oikeastaan oli helpompi päättää, kenelle antaisi mahdollisen EI-äänensä. Siinä tapauksessa äänestäisimme kaikki samaa.

Kristiania.

Niinpä.

Tähän on nyt tultu.

Idols kiinnostaa enemmän kuin sunnuntaiset eduskuntavaalit.

Onneksi olen poliittisesti tiedostava, joten olen katsonut hyvissä ajoin kaikkien eduskuntavaalien miespuolisten sateenkaariehdokkaiden kuvat netistä. Näin päädyin Michael Laakasuohon. On paitsi komea myös karateka – ja taistelulajeissa on aina jotain seksikästä. Valitettavasti nuori mies on paitsi väärässä äänestyspiirissä myös muutenkin väärässä.

Osta kämppä, niin tiedät.

Asuntolaina nimittäin opettaa - mutta myös lopettaa.

Ainakin idealismin.

Siitä ei kerrottu pienellä präntätyssä.

Sen tajuaa tuikitavallista elämää elämällä.

***

Blogin yön biisi: David Sylvian: Forbidden Colours

Päivän poliittisen mokan teki joku kokoomuslainen nainen.

Olin ”sattumalta” osunut Kolmen Sepän aukiolle samaan aikaan kuin poliisien mielenosoitus, joten siinä näennäisen toimettomana kuikuilin työttömiä hyvännäköisiä poliiseja. Ei mennyt sekuntiakaan, kun paikalle ryntäsi siniväriä tunnustava nainen vaalilappustensa kera. Niitä hän sitten jakoi kaikille muille paitsi minulle.

Haloo! Seisoin siinä toisessa kädessä Targuksen musta läppärilaukku ja toisessa Stockan paperikassi! Voiko kukaan enää olla enempää kokoomuslaisen näköinen?

Ehkä naisella on hyvä homotutka ja päätteli minun siis äänestävän Vihreitä. Tuntuu nimittäin siltä, että homot äänestävät joko Vihreitä tai Vasemmistoliittoa. Voisinhan minäkin jälkimmäistä, kun niillä on Helsingin listoilla se miehekkään näköinen Steen1. IHQ!!! Vihreät valitettavasti menettivät mahdollisuutensa sillä hetkellä, kun pyöräilivät typerännäköisissä vihreissä kypärissä kaatosateessa kesän puoluekokoukseensa.

Olisivat ottaneet taksin.

Pakko se on kai tunnustaa. Minussa on vihreää vain silmät ja vasemmistoa vain vasenkätisyys.

Muuten edustan vähemmistöä.

Olen homo, joka äänestää ________________.

***
Blogin yön biisi: Heaven 17: (We Don't Need This) Fascist Groove Thang

Mies on Wienissä ja minä ihan vain viinissä. Niinpä näissä tunnelmissa jaan päivän poliittisen huomioni. Huomasin nimittäin, että arvostamani Pekka Haavisto mainostaa itseään raitiovaunun perässä. En voinut olla hymyilemättä; jos kerran liimaudutaan miesten perään, niin miksei sitten ratikankin.

Hahhahhaaa!

Anteeksi.

Mutta sitten Martinin, tämän blogiyhteisön ehkä aktiivisimman kommentoijan, heittämään hauskaan haasteeseen, jossa pitää paljastaa itsestään kuusi kummallista asiaa. Kun huono huumorintajuni on jo tullut paljastettua, niin tässä kuusi muuta:

- En ole ajanut autoa noin 20 vuoteen. En varmaan enää osaisi.
- Minulla on erittäin voimakas korkean paikan kammo ja lentopelko.
- Kodissamme on ainakin yhdeksän isoa pahvilaatikollista täynnä Batman-, Godzilla-, Battlestar Galactica ym. leluja avaamattomissa pakkauksissaan.
- Myös radio-ohjattava, 90-luvun Batmobil avaamattomassa pakkauksessa (asia, jota siskonpoikani ei voi käsittää).
- Olen saanut tehdä töitä Paula Koivuniemen kanssa.
- Olemme hakeneet asuntoa Suomenlinnasta jo kohta viiden vuoden ajan.

Löysin enää yhden haastettavan; Masan / Massan. Pelin säännöt: kerro kuusi ihmeellistä/erikoista asiaa itsestäsi. Kirjoita nämä asiat blogiisi + pelin säännöt. Lopuksi valitse kuusi uutta bloggaajaa, listaa heidän nimensä blogiisi ja laita näille tieto haasteesta heidän blogiensa kommenttiosioon.

***

Blogin päivän biisi: Falco: Vienna Calling

&mode=related&search=

Perjantaina vietin kolmen työkaverini läksiäisiä. Vannotin miehelleni, että juon hillitysti ja tulen ajoissa kotiin.

Heräsin aamuneljältä eteisemme lattialta.

Samalla lailla lupaukseni joutuivat koetukselle lauantaina. Olin luvannut miehelleni, että käyttäydyn ystävämme häissä fiksusti, sillä paikalla olisi paljon mieheni tuttuja, mm. niitä poliiseja ja palomiehiä, joille minut esiteltäisiin nyt ensimmäistä kertaa.

Kaikki menikin hienosti, kunnes illan loppumetreillä en enää voinut vastustaa kiusausta. Ilmoitin, että nyt hääperinteisiin tulee muutos ja syöksyin naimattomien naisten kanssa taistelemaan hääkimpusta. Sanoin vielä kuuluvasti mieheni ystäville, että jos ja kun saan kimpun, ovat he kaikki tervetulleita häihimme.

No, tervetuloa.

Cosmotyttö ottaa mitä haluaa.

Oli sitten kyse miehestä tai morsiuskimpusta.

***

Blogin päivän biisi: Wham: Everything She Wants

Tänään on ollut taas näitä päiviä.

Kun töissä menee hyvin.

Sain yhdeltä pomolta niin hyvää palautetta, että ihan häkellyin. Melkein menin sanattomaksi. Olisi varmaan ollut ensimmäinen kerta, kun menen sanattomaksi pomon edessä.

Itse asiassa nyt on mennyt jo jonkin aikaa niin mukavasti, että päätin alkuviikosta kieltäytyä minulle tarjotusta uudesta työpaikasta. Nykyiset asiakkaani ja työtehtäväni ovat niin kiinnostavat, etten hevillä – enkä edes discolla – näistä luovu. Tänäänkin olen saanut miettiä mm. sotilaskotien sisaria, kotien parkettilattioita, eduskuntavaaleja sekä eturauhassyöpää.

Okei, jälkimmäinen ei ollut pelkästään mukavaa mietittävää, mutta opittiinpa taas monta uutta asiaa.

Naispuolinen kollegani tietää nyt, mitä tarkoittaa tuseeraus.

Ja minä tiedän, ettei kasvuni keskity pelkästään vyötärön seudulle. Neljän kympin kohdalla alkaa toinenkin paikka kasvaa.

Nimittäin eturauhanen!

Sitä ja hyvännäköistä mieslääkäriä odotellessa kiitos kaikille blogiani lukeville.

10.000 lukukertaa menee rikki vielä tämän illan aikana.

Se on 9.999 kertaa enemmän kuin odotin.

***

Blogin juhlaillan biisi: Kool & The Gang: Celebration