MikaMikaMaa

Miltä näyttää savolainen poliisi?

Villeimmissä päiväunelmissani pitkältä, miehekkäältä, vaalealta, atleettiselta.

Ja juuri sellainen pysäytti meidät toissapäivänä!

Siinä mieheni puhaltaessa minun mielessäni pyöri ihan muu kuin puhaltaminen. Herranjumala, tuon näköiset poliisit pitäisi lailla kieltää. Yllyttävät olemuksellaan vain rikoksiin, jotta pääsisi ujuttautumaan (luoti)liiveihin.

Poliisikoulussa ei ole enää yläikärajaa. Ovatkohan ottaneet tilalle ulkonäkövaatimukset?

Muuten mökkiviikko meni aika lailla tavanomaisesti. Skip-Boa ja Unoa pelatessa siskonlasten kanssa ja kuulumisten kertailua vanhempien kanssa. Lisäksi kokeilin mieheeni punkkipihtejä. Ötökkä lähti, nyt odotellaan iskeekö puutiaisaivokuume tai se toinen. Se borreojoku.

Elämme jännittäviä aikoja.

Eikä vähiten siksi, että huomenna – tai oikeammin tänään – tapaamme uuden asuntomme isännöitsijän ja laitamme paperit allekirjoitusta vaille valmiiksi.

Sinänsä hauska sattuma, että isäni on asunut samassa talossa joskus 50-luvulla.

Siis 1950-luvulla.

Itse talohan on myös valmistunut 50-luvulla.

Siis 1750-luvulla.

***

Blogin yön biisi: Eurythmics: Sweet Dreams

”Tahdon”.

Niin sanoivat ystävämme eilen kauniissa kesähäissään.

Morsian oli häkellyttävän kaunis valkoisissaan ja sulhanen miehekkään komea upseeriasussaan. Häät ovat aina ihanat, mutta näissä häissä oli poikkeuksellisen paljon rakkautta ilmassa. Oli myös mukava huomata, että jotkut vielä vaalivat perinteitä.

Nimittäin upseerit.

Miekkoja kalisteltiin, shampanjalaseja rikottiin ja toverillisia puheita pidettiin, kun häitä ryyditettiin sotilaallisilla perinteillä. Upseerien kunniaksi on vielä sekin todettava, ettei yhdelläkään mennyt olut väärään kurkkuun, kun riensimme mieheni kanssa tanssilattialle. Vieläpä upseerikerhon tanssilattialle.

Ajat muuttuvat. Niin myös upseerikerhot.

Tuo ystäviemme ”tahdon” ei muuten ollut viikonlopun ainoa ”tahdon”.

Mekin sanoimme tahdon.

Emme vielä toisillemme, vaan uuden asuntomme isännöitsijälle.

Tahdomme - siis todella tahdomme – tämän asunnon ja yritämme saada paperit valmiiksi kesäkuun loppuun mennessä. Sitten päräytän tänne blogiin vaikkapa näkymän makuuhuoneestamme.

Paikasta sen verran, että tuo toissakertaisen bloggaukseni biisin nimi oli vihje.

Toistetaan sama vihje nyt eri bändin esittämänä ja vähän päivän rakkausteemalla buustattuna.

Voi tätä onnea!

***

Pet Shop Boys: Where The Streets Have No Name / I Can´t Take My Eyes Off You (Extended Mix)

Kävimme eilen ensimmäistä kertaa uudessa asunnossamme.

Kiljaisin, kun näin maiseman olohuoneesta.

Kiljaisin uudestaan, kun näin maiseman makuuhuoneesta.

Enempää en vielä kerro, ennen kuin nimet ovat paperissa, mutta äimän käkenä tässä ollaan. Eikä vähiten siksi, että nyt muutamme yhteen ihan virallisesti.

Taivuin samalla mieheni toiveeseen.

Hänen sukunimensä tulee postiluukkuun ensimmäiseksi, vaikka aakkosissa ja ikäjärjestyksessä minun olisi kuulunut olla ykkönen. Jouduin samalla myöntämään, että näin päin, siis mies ensimmäisenä, laitettuna ja sanottuna sukunimemme sointuvat paremmin yhteen.

Ensivaikutelma.

Voit tehdä sen jo rappukäytävässä.

Se on ohi nyt.

Ei tämä blogi – olen vain pitänyt taukoa – vaan liki 15 vuotta kestänyt elämäni Helsingin Meilahdessa. Saimme nimittäin tiistaina soiton, joka sekoitti loppukesän suunnitelmat. Positiivisesti. Kutkuttavasti. Ihanasti.

Kerron huomenna loput.

Jos mies antaa luvan.

***

Blogin päivän biisi: U2: Where The Streets Have No Name