MikaMikaMaa

Koin eilen järkytyksen.

Olin maannut koko päivän kotona (teko)sairaana ja päätin pyytää miestäni tuomaan jotain hyvää. Niinpä laitoin hänelle tekstiviestin, jossa toivon seuraavaa: ”Mansikka-Napakymppi, joku herkkujuusto, rypäleitä, leikkele aamuksi.

No, mies tuli parin tunnin kuluttua kotiin ja toi kaiken edellä mainitun.

Ihanaa!

Meni toiset pari tuntia ja mieheni huomasi kännykkään tulleen viestin, Se oli minulta ja sisälsi em. ostoslistan. HÄN LUKI VIESTINI ENSIMMÄISTÄ KERTAA! Siitä huolimatta oli ostanut tarkalleen, mitä pyysin. Jopa sen Napakympin, sen mansikanmakuisen!

Joko ajattelemme todella samalla tavalla.

Tai sitten olen kouluttanut mieheni todella hyvin.

Joko olemme kuin vakka ja kansi.

Tai sitten olen todellinen kusipää.

***

Blogin päivän biisi: Stereo MC´s: Connected

Olin tänään flunssan takia poissa töistä. Niinpä minulla oli koko päivä aikaa ajatella syntejä syviä. Pitkällisten pohdintojen jälkeen tulin mm. siihen tulokseen, että miesparien yleistyessä – yhä useampia rekkareita, yhä useampia avoimesti eläviä pareja, yhä useampia seniorivuosia viettäviä pariskuntia – homojen käyttämän termistön sisältö muuttuu.

Kuten esimerkiksi btm ja top.

Jo kahden-kolmenkymmenen vuoden kuluttua voi olla yleistä, että miesparit haluavat samaan hautaan. Silloinhan ensiksi haudattu, pohjimmainen, on bottom ja viimeiseksi jäänyt, päällimmäiseksi haudattu, on top. Hahhahhahhaaahhaaa!

Minulla on varmaan aivokuume.

Miten muuten joku voi keksiä jotain näin typerää?

Anteeksi.

Delete! Delete! Delete!

***

Blogin päivän biisi: Liza Minelli: Losing My Mind

Ihanaa! Uusimman Cosmopolitanin mukana tuli Mieskalenteri 2007. Niinpä päivän lukuisista lehdistä (Kirkko & Kaupunki, Taloussanomat, Kauppalehti, Tekniikan Maailma, Aku Ankka jne ) ensimmäiseksi luettiin Cosmo.

Mutta ei olisi pitänyt nuolaista ennen kuin kondomi on päällä; kuka sokea siellä Cosmon toimituksessa oikein on töissä - 12 miehestä vain kaksi oli kelpoja (helmi- ja syyskuu).

Palkkaisivat sinne homon!

Palkkaisivat vaikka minut, sillä tällä törsäilyllä tarvitsen kohta toisenkin työpaikan.

Päivän terapiakierroksella sain investoitua monta euroa kaikenlaiseen tarpeelliseen; uusin Robbie Williams, Deluxe Edition Abban Arrival-levystä, Michael Connellyn viimeisin, kaksi kuukautta aikaa matkakorttiin, illallinen kahdelle White Ladyssa, pullo erinomaista Syrahia Alkosta.

Ihanan pinnallista.

Homon elämä on.

Ainakin palkkapäivänä.

***

Blogin päivän biisi: Robbie Williams: We´re The Pet Shop Boys

Hämeessä asuvat siskonlapseni olisivat niin kateellisia, jos tietäisivät missä kävimme iltakävelyllä.

No niin, mies on laitettu nukkumaan.

On blogin aika.

Ja mikäs tässä on kirjoittaessa; kuulokkeissa soi kaikkien aikojen paras biisi, Massive Attackin Unfinished Sympathy, ja lasissa on punaviiniä – ei minun makuuni olevaa australialaista.

Tänään muuten huomasin sen taas. Herätämme mieheni kanssa ajoittain huomiota. Yleensä ruokakaupassa.

Huomaan sen pienistä asioista; vilkaisuista kassajonossa, katseista hedelmäosastolla, sanavalinnoista palvelutiskillä.

Ne eivät ole pahaa tarkoittavia. Ehkä ennemmin yllättyneitä.

Ovatko miesparit niin harvinaisia ruokakaupassa?

Ilmeisesti.

Tosin toimintamme on jo niin avioparimaista, ettemme huomaa sitä enää itsekään – saatikka, että peittelisimme suhdettamme. Mietimme, mistä juustosta/leivästä/leikkeleestä toinen piti, mikä on vessapaperitilanne, mitä teemme huomenna ruuaksi jne. Kun näitä ääneen mietimme, niin voimme olla monelle ensimmäinen ei-telkkarista-tuttu homokontakti.

Hassua. Suomessa. 2000-luvulla.

Toisinaan suhtautuminen on mukavan mutkatonta. Kuten tänään. Ruokakaupassamme oli ”makujen maakunta” -esittely, josta aloin napsia mahdollisia iltaherkkuja. Kun maistelin rapsakkaa saaristolaismaustettua valkosipulinkynttä, naispuolinen esittelijä pohti, että mitenköhän tulen valkosipulintuoksuisena kotona toimeen. Sitten hän vilkaisi miestäni, selvästi samalla oivaltaen suhteemme, ja totesi ilahtuneena tämän juuri maistelevan valkosipulilla maistettua oliivia. Kaikki oli siis hyvin. Me molemmat, mieheni ja minä, haisimme valkosipulilta.

Näin sitä maailmaa muutetaan.

Käymällä ruokakaupassa.

Ja syömällä valkosipulilla maustettuja herkkuja.

***

Blogin yön biisi: Rob Zombie: Dragula

Minäkin olin siellä!

Eduskuntatalolla.

Tai oikeastaan kävelin ohi ja pysähdyin etsimään tuttuja.

Kumpikaan tuntemani lesbo ei ollut paikalla.

No, leikki leikkinä. Vaikka hedelmöityshoidot koskettavatkin enemmän naispareja, on asia yhteinen. Siksi halusin edes kävellä tapahtumapaikan ohi sen sijaan, että olisin tehnyt kotimatkani raitiovaunulla. Ja jos tuttuja olisi ollut paikalla, olisin varmasti jäänyt.

Siellä oli nimittäin muitakin syitä jäädä. Siellä oli todella komeita poliisipoikia.

Ohittaessani polvirukoilijoiden joukkoa, aktiolaisten iso ”EI LAPSIA HOMOILLE / LESBOILLE” -juliste kaatui komeasti kumolleen.

Pienet asiat.

Niistä voi tulla valtavan onnelliseksi.

***

Blogin päivän biisi: The Pretenders: Thin Line Between Love & Hate

Jo vuodesta 1991, eli noin 30 kertaa, olen ollut ovien takana odottamassa avautumista.

Myös tänään.

Kello 8.00 alkoi taistelu. Taistelu Hullujen Päivien parhaista tyrkyistä. Itse haalin kahmalokaupalla Tommy Hilfigerin ja Gantin mallikappaleita, Armaneille ei tänään ollut aikaa. Puolessa tunnissa oli vaatekaappi uusittu ja lompakko tyhjennetty.

Lähes täydellinen shoppailuaamu!

Illalla koittaa kohtalon hetki. Mieheni pääsee arvioimaan ostoksiani. Viime kerralla tuomio oli aika kova (kts. blogini 5.4.2006). Nyt yritin ostaa pötsiäni paremmin peittäviä yläosia ja valita tissejäni vähemmän korostavia printtejä. Toinen vaihtoehto olisi tietenkin alkaa laihtua.

Mutta menen siitä mistä aita on matalin.

Tai oikeammin siitä, mistä mahdun.

***

Blogin päivän biisi: E-type: Here I Go Again (Richi's Extended Version)

Mielenkiintoista.

Isäni on ehdolla seurakuntavaaleissa.

Tai ei se ole mielenkiintoista, hän on ollut ehdolla ennenkin ja menestyksellä, mielenkiintoista on se, että hän on vastannut vaalikoneen kysymyksiin. Yksi kysymyksistä koskee rekisteröityvän parin siunaamista kirkossa.

Hyväksytkö vai et?

En yhtään tiedä, minkä kannan isäni on ottanut. En ole koskaan kysynyt. Tosin, kun kyseessä on eläkeläinen, kokoomuslainen ja mies, niin kieltävä vastaus olisi jotenkin odotettu. Mutta isäni tuntien hän voi hyvinkin olla toista mieltä.

Äitini kannan taidan tietää.

Hänkin on hyvin uskonnollinen ihminen, jopa niin uskonnollinen ettei vain osaa lukea Raamattua vaan myös ymmärtää lukemansa. Siksi hän lienee hyväksyvällä kannalla.

Harmi, että enemmistö (kirkko)kansasta osaa vain lukea.

Siksi elämme maassa, jossa esim. hedelmöityshoitojen kieltämistä yksinäisiltä naisilta ja naispareilta voidaan perustella "yhteiskunnassa vallitsevilla arvoilla".

Ja siksi elämme maassa, jossa kirkko kohtelee homoja niin kuin kohtelee.

***

Blogin päivän biisi: Depeche Mode: Martyr