MikaMikaMaa

Kuinka huonosti sukulaiset sukulaisiaan tuntevatkaan.

Lauantaina sen huomasin.

Työkaverin pitämä muistopuhe tätini hautajaisissa toi esiin aivan uusia puolia tädistäni. Sellaisia, joihin olisin itsekin mielelläni tutustunut. En tiennyt hänen erittäin laajasta ystäväpiiristään, aktiivisesta edunvalvontaelämästään tai ystävien suuresti arvostamista empatiataidoistaan. Minulla olikin paljon upeampi täti kuin olin 38 vuoden aikana ajatellut!

No, eivät sukulaiset tiedä paljoa minustakaan.

Miehestäni eivät yhtään mitään.

Siksi meninkin hautajaisiin yksin.

Tällainen puoliksi kaapissa oleminen on rasittavaa, mutta en ole vielä keksinyt sopivaa foorumia ulostulolle sukulaisilleni. Kyllähän he varmasti ovat minusta jo arvanneet, mutta eikö tässä iässä olisi aika tuoda oma mies mukaan kuvioihin? Ihan niin kuin sukulaisenikin ovat omat kumppaninsa mukanaan tuoneet?

Jotain on nimittäin tehtävä.

En halua, että käy uudelleen niin.

Että sukulaiset oppivat tuntemaan vainajan vasta hautajaisissa.

***

Blogin päivän biisi: Pet Shop Boys: Closer To Heaven

Olin tänään työhaastattelussa. Kaikki meni mainiosti ja taisin tehdä työkokemuksellani ja työnäytteilläni hyvän vaikutuksen. En tosin ole kiinnostunut kyseisestä työpaikasta, mutta menin kun pyydettiin. Sitä paitsi minulle soittanut mies kuulosti hyvännäköiseltä.

Toivottavasti videopuhelut yleistyvät.

Olisi säästänyt tunnin meidän molempien aikaa.

Nyt illalla soitin - tavallisen puhelun - ensin siskolleni ja sen jälkeen vanhemmilleni. Siskoni lyhenteli juuri omia ja lastensa housuja tätimme huomisiin hautajaisiin kun taas isäni yritti tulostaa muistopuhettaan pikkusiskolleen. Lopulta isäni lähetti luonnoksensa minulle tulostettavaksi ja mukaan otettavaksi. Luin yhden kappaleen puheesta ja oli viittä vaille etten alkanut vetistellä.

Isoveli tulee pitämään kauniin puheen.

Toivottavasti pikkusisko on kuuntelemassa.

Niin ainakin toivon.

Melkeinpä uskon.

***

Blogin illan kappale: Abba: Eagle

Tänään oli se päivä!

Tänään sain lopulta pukuni sekä siihen liittyvän tilpehöörin; paitoja, solmioita, asusteita ym. Kotiin päästyäni aloitin vuoden odotetuimman catwalkin, jossa esittelin miehelleni paitsi lauantain hautajaislookin myös ensi viikon poliisihäälookin sekä tulevan kesän upseerihäälookin. Mieheni vähän vieroksui viimeksi mainittuun kokonaisuuteen kuuluvaa vaaleanpunaista paitaa, mutta minun mielestäni armeijan harmaista pitää edes jonkun erottautua!

Sitä paitsi harmaa ja vaaleanpunainen sopisivat tosi hyvin yhteen.

Innostuin uusista vaatteista niin, että intouduin heittämään vanhoja vaatteita pois oikein urakalla. Niinpä kun kaksi kassia tuli tänään Stockalta, niin seitsemän lähtee huomenna UFFiin.

Paholainen pukeutuu Pradaan.

Mutta joku pakolaisleirillä pukeutuu pian Armaniin.

***

Blogin päivän biisi: Divine: I´m So Beautiful

19:27
Euroviisufinaali! Beats & Styles oli huono hyvästä Secret Service -alusta huolimatta. Jani & The Jetsettersistä tykkään, mutta en kehtaa sanoa sitä ääneen. Tämä Lovexhan on ihan järkyttävä!

Olisiko nyt hyvä hetki ottaa ensimmäinen lasillinen punkkua?

19:30
Hyvästi selvä päivä!

19:38
Siis eihän tuossa Jukka Kuoppamäessä mitään pahaa ole, on vain ihan väärässä kilpailussa. Onneksi Jann Wilden ekat biisit hylättiin, tämä finaaliin päässyt on paljon parempi - mutta häviää kyllä Ruotsin The Arkille.

Kännykkä piippaa, joku varmaan pyytää baariin :)

19:42
Se olikin kaveri, joka kommentoi edellistä Jann Wilden biisiä. "Tähän mennessä paras - ja se on aika masentava ajatus..."

Kuinka oikeassa hän onkaan :(

19:50
Olen ollut Lauran konsertissa Herculeksessa ja nainen veti homman kotiin käsittämättömän hienosti. Eli erinomainen laulaja mutta kannattaisiko vaihtaa biisintekijää? Humane kuuluu Jani & Jetsetters -sarjaan; pidän, mutta en kehtaa myöntää.

19:58
Musta pekka -juusto on niiiiin hyvää. Minulla on joku mieltymys mustiin miehiin muutenkin. Mieheni mielestä olen negrofiili :D

20:05
Johanna Kurkela on näistä oma suosikkini. Koreografiasta en osaa sanoa... kaveriltani tuli osuva viesti: "Meno on kuin meidän sängyssä. Toinen kiehnää ja toinen vaan ruikuttaa."

20:11
Toimitusjohtajani laittaa aina välillä e-meilejä, joissa kertoo lukemistaan uusista kännykkäsovelluksista. Että pysytään ajan tasalla nääs.

Tajuaakohan hän ollenkaan sitä, että on antanut alaisilleen kännykät, joilla ei voi edes soittaa Euroviisuäänestykseen.

Helvetinhelvetinhelvetti!

20:19
Johanna, Jani ja Jann. Äänestäisin teitä jos voisin.

20:22
Mä olen sanaton.

20:29
Surffailin viisusaiteilla. Puoli Eurooppaa on tällä hetkellä sanattomana.

Lisää viiniä.

20:37
Lovexin solisti oli kuulemma jossain leikkauksessa juuri ennen finaalia.

Ilmeisesti häneltä leikattiin äänihuulet pois.

20:48
Mikäs tämä Thunderjotain oli? Toisella kuuntelulla olin jo ihan messissä - tai sitten punaviini alkaa vaikuttaa. On muuten oikein kelpo Villalta Valpolicella Ripasso.

Kaveriltani tuli tekstarina hyvä menestysresepti: "Thunderstonen laulaja ja Lovexin kappale". Aivan!

21:02
Antakaa Viisukuppilan (homojen) valita ensi vuonna Suomen ehdokas, pliiiis. Nytkin pokaali meni parhaalle. Hyvä Johanna!

Aha, Hanna voitti. Kiva asu.

Okei, ja nyt vaihdetaan SVT-kanavalle. Ruotsin semifinaali!

21:08
Ennen ensimmäistäkään semifinaalibiisiä miehet kourivat jo toistensa takamuksia. Ihanaa Ruotsi, ihanaa!!!

21:17
Onko Transvision Vamp noussut haudasta? Tämä Missmashin biisi on kuin kyseisen bändin levyltä. Hyvä veto äskeisen aika kamalan Cara Mian jälkeen.

Kolmas lasillinen...

21:23
Magnus Carlssonin Live Forever on ruotsiviisuilua puhtaimmillaan. Nahkahousuissa esiintyvä homo, tappotahdilla etenevä konetausta ja tarttuva kertosäe. Näinköhän pääsee suoraan finaaliin...

21:36
Tämän illan paras biisi!!! The Attic feat. Therese kappaleellaan The Arrival. Laulajasta tuli ensin mieleen Kylie, mutta kun hän meni makaamaan ison CD-levyn päälle niin sitten Kylien sisko Dannii. Kappale on liian club-biisi menestyäkseen, mutta minä tykkäsin.

Miksei mies soita? On taas pippaloimassa ilman minua.

21:44
Kohta alkaa illan odotetuin esitys. Nanne! Nanne! Nanne!

21:48
Nanne oli pienoinen pettymys. Parin vuoden takainen Håll Om Mig oli sen vuoden paras viisu, mutta tämä tämänkertainen jäi vähän puolitiehen. Mutta finaaliin menee ihan varmasti.

22:01
Heh, Ruotsin viisufinaalin juontaja oli käynyt Helsingissä ja tehnyt laivamatkastaan hauskan jutun. Taustalla soi mm. M.A. Numminen :) Ensi viikolla näytetään, mitä juontaja teki Suomessa...

Euroviisut tuovat näköjään todella paljon julkisuutta Helsingille ja Suomelle. Hienoa, hienoa.

22:06
Kävi niin kuin arvasin. Kehumani The Arrival putosi jo ensimmäisellä kierroksella.

Kyllä näiden ruotsalaisten äänestystulokset ovat ihan yhtä ennakoitavissa kuin suomalaisten. Pitäisi tehdä niin, että suomalaiset äänestävät Ruotsin viisuehdokkaasta ja päin vastoin. Saisimme todella mielenkiintoisia biisejä finaaliin.

Mä olen humalassa.

22:21
Makaan lattialla. Ei, en ole niin humalassa, läppäri vaan on poikkeuksellisesti tässä lattialla piuhalla yhdistettynä stereoihin. Islannin finaali alkaa ja tämä on ainoa keino saada äänet kunnolla ulos webcastista.

Nää viisut alkaa tulla kohta korvista ulos...

22:26
Ei ruotsalaisillakaan hyvin mene. Valitsivat karmean Cara Mian suoraan finaaliin. Nanne joutui vähän yllättäen keräilyeriin. Mutta nyt mä siirryn Islantiin.

22:37
Ihana islantilainen poika! Biisi on jonninjoutava, mutta... 12 points ;)

22:57
Närästää ja sydän muljahtelee. Tarvii lääkettä. Ja nämä islaintilaiset viisut ovat niin kehnoja, että taidan vaihtaa Frasieriin. Olutta ja beetasalpaajia. Hmmm....

23:23
Frasier on aina yhtä hauska, jopa uusintana.

23:25
Nyt päätä särkee. Mä olen kohta kävelevä lääkekaappi.

23:32
Islannissa alkoi tapahtua. Lavalle nousi Mihai Traistariu, joka esitti viime vuoden parhaan viisun Torneron. Harmi, että heitti biisin playbackina.

Islannin kieli on kummallista.

23:59
Jaaha. Joku pitää bileitä. Jostain kuuluu laulua ja ovi käy rappukäytävään. Ulkotuletkin roihuavat rappumme etuovella.

Voiko heteroilla olla vauhdikkaampi sosiaalinen elämä kuin homoilla?

Näköjään voi.

Mä vaan istun kotona ja katson Islannin Euroviisuja!

Säälittävää.

0:07
Okei, olen valinnut suosikkini Islannin melko kehnoista viisuehdokkaista. Mieluiten näkisin Helsingin yöelämässä Andri Bergmannin (se söpö poika), mutta biiseistä kuulisin Bríet Sunna Valdemarsdóttirin esittämän Blómabörnin.

0:08
...tai Hafsteinn Þórólfsson: Þú tryllir mig

0:18
Islantilaiset ovat kuin suomalaiset! Viisufinaali on nukkavieru ja voittajabiisi keskinkertainen. No, Hanna kyllä peittoaa tämän Eiríkurin 10-0.

Olipa masentava viisuilta tänään :(

0:45
Tämän bloggauksen tekemiseen on tähän mennessä tarvittu noin kahdeksan Tuc-keksiä, viinirypäleitä, Musta Pekka -juustoa, yrttigoudaa, Fazerin Sinistä, noin pullollinen punaviiniä, kolme keskiolutta, yksi Propral 40 mg, yksi Zolt 30 mg ja yksi Ibuxin 600 mg.

Mutta ilta on vielä nuori.

Ainakin alakerran bileissä.

1:03
Britney Spears on leikannut hiuksensa ja on nyt kalju!

1:37
Ja Michael Jackson on tehnyt paluun biisillä No Friend Of Mine, joka löytyy osoitteesta www.myspace.com/tempamental

1:53
Onkohan täällä ketään, jolle uppoaa Koto, Lee Marrow, Den Harrow, Spagna sun muut italoklassikot. Ja jos jostain saisin The Creaturesin (ei, ei se Siouxien bändi) L'Altro Mondo Studios -levyn digitaalisena...

2:02
Pissahätä!

2:06
Mies tuli kotiin!!!!!!!

2:23
No nyt se istui tuohon vastapäätä ja avasi oman koneensa. Kieltäydyin kertomasta päivästäni. Totesin vain, että lue mun blogini. Siellä on mun päiväni.

Ihana.

2:37
Mun mieheni haisee savusaunalta.

2:47
Että näin tänä lauantaina.

***

Blogin yön biisi: Whigfield: Saturday Night

Eilen oli suuri päivä.

Tai itse asiassa kolme senttiä pienempi, kuin piti olla.

Sen verran nimittäin oli vyötäröltäni kadonnut kuukauden takaisesta mittauksesta eiliseen pukujen sovittamiseen Stockmannilla.

Salaisuus ei ollut muuttuneessa ruokavaliossa tai vähentyneessä alkoholinkäytössä. Tein, niin kuin jokainen homo olisi tehnyt näyttääkseen hyvältä.

Vedin vatsaa sisään.

Tämä mullisti kaiken! Enää en ollutkaan kolmea eri kokoa, vaan kokoa 50 päästä varpaisiin. Niinpä Stockan pukeutumisneuvoja lähti kirmailemaan pitkin miestenosastoa etsimään uusia pukuvaihtoehtoja.

Hyvä että lähti, sillä ne rekillä odottaneet perusharmaat Bossin puvut eivät todellakaan olleet minua. Lopulta, yhden kooltaan väärän Tigerin ja yhden pikimustan Sandin jälkeen löysin sen! Löysin itseni täydellisesti istuvasta tanskalaisesta unelmasta. Kummasti ryhtikin parani ja kaakatus väheni, kun näin itseni peilistä.

Puku todella tekee miehen!

Maksaessani ja henkilötunnusta vilauttaessani, totesi pukeutumisneuvoja iloisena, että olin – kuten hänkin – oinas. Että ilmankos tulimme niin hyvin toimeen.

En kehdannut sanoa hänelle totuutta.

Jos kaakattava mies tulee toimeen yhtä lailla kaakattavan naisen kanssa, ei sillä ole mitään tekemistä horoskooppimerkin kanssa. Erään toisen asian sitäkin enemmän.

Sillä koira voi olla ihmisen paras ystävä.

Mutta homo on naisen.

***

Blogin päivän biisi: Chaka Khan: I´m Every Woman

Tico, tico, baila, baila! Mies on polttareissa ja minä kumoan täällä punaviiniä Ruotsin Melodifestivalenin tahtiin.

Oi onnea, oi autuutta.

Päätimme, että minä skippaan ystävämme polttarit. Kyseessä on kuitenkin mieheni harrastusporukka, joten olisin tuntenut oloni vähän ulkopuoliseksi. Mieheni oli päätöksestä mielissään, sillä hän varmasti epäili, etten olisi pysynyt housuissani porukkaan kuuluvien palomiesten ja poliisien lähellä.

Kuinka oikeassa hän onkaan.

Saas nähdä, miten aikoo pitää minut rauhallisena häissä.

Diapamilla?

Heterohäät ovat muuten mainio tapa arkipäiväistää homoutta. Olemme joka häissä menneet rohkeasti tanssilattialle tallomaan toistemme varpaita. On siinä voinut osalla juhlaväkeä mennä kaffit väärään kurkkuun, mutta sitä saa, mitä tilaa. Häät ovat ihanat juhlat ja häävalssit meistä molemmista vastustamattomia.

Heterojuhlissa olen kyllä aina vähän varovainen; en heiluttele rannetta enkä kikattele ihan niin paljon kuin tavallisesti.

Osaan herättää huomiota muutenkin.

Edellisissä heterohäissä vetäisin loppuyöstä massiiviset GT-kännit ja aloin tentata vieressä istuvan papin uskoa Jumalaan.

Hävettää.

Vieläkin.

***

Blogin vuoden Euroviisukappale: Marie Lindberg: Trying To Recall

Tätini kuoli tänään.

Leikkauksen piti olla vain rutiinitoimenpide, mutta hän sai keuhkoveritulpan pian toimenpiteen jälkeen.

Nyt hän on poissa.

Täysin odottamatta.

Alle 60-vuotiaana.

Kuolema, varsinkin vielä aktiivi-ikäisen kuolema, nostaa omat tunteet pintaan. Viimeksi se nähtiin laajemmassa mittakaavassa Kirkan kuoleman kohdalla. Suremiseen yhdistyy vahvasti omia pelkoja omaa, ennemmin tai myöhemmin edessä häämöttävää kuolemaa kohtaan. Ja jos ystävämme tai sukulaisemme – tai laulajatähti – voi kuolla niin nuorena, niin enkö silloin myös minä?

Kieltämättä tässä iässä on alkanut pohtia kuolemaa uudelta, kiusallisesti läheisemmältä kantilta. Tilastojen mukaan olen nyt keskellä elinkaartani, joten edessä on tasan yhtä monta vuotta kuin olen tähän asti elänyt – jos siis hyvin menee. Tai sitten ne rytmihäiriöni eivät olekaan harmittomia, ja mieheni herää jonakin aamuna kovin hiljaisen miehensä vierestä.

Kaiken tämän kuoleman keskellä kasvaa kuitenkin pieni toivo. Kuolemaan suhtautuminen muuttuu iän myötä. Nuorempana se oli kaukana häämöttämä paha peikko, nyt se on paljon lähempänä lymyävä väistämätön paha. Eli kuoleman on jo jollain tapaa hyväksynyt, mutta kuoleman odottamiseen liittyy vielä paljon kysymyksiä. Itse asiassa se on alkanut pelottaa enemmän kuin kuolema itse; hurahdanko esimerkiksi kuolemaa käsitellessäni uskoon? Enkö löydä vastauksia ja muutunko silloin hysteerisesti väistämätöntä pelkääväksi? Alanko väistellä totuutta, yritänkö elää ikuisesti ja etsiä epätoivon vimmalla vastauksia lääketieteestä?

Tällä hetkellä toivon vain pitkää ikää ja rakasta, joka on vieressä silloinkin kun aikani koittaa.

Siinäkin on yksi kuolemaa isompi pelko.

Enhän kuole yksin?

***
Blogin yön biisi: Above & Beyond: Can´t Sleep

Tänään oli kansallisia Euroviisufinaaleja ja semifinaaleja ennätyksellisesti 13:ssa viisumaassa. Me aloitimme Suomesta, siirryimme Ruotsiin – välillä vilkaisimme Norjaa – kunnes Islannin kautta matkasimme Viron finaaleihin.

Illan paras biisi kuultiin Viron finaalissa. Se ei voittanut tänä vuonna, sillä se voitti viime vuonna. Ja voittikin silloin koko kilpailun! Kyseessä oli virolaisen naisen esittämä Hard Rock Hallelujah pianolla, viuluilla ja sellolla säestettynä.

Herranjumala, että Hallelujah soi upeasti!

Julkaiskaa tämä versio äkkiä levyllä tai downloadattavana. En ole koskaan pitänyt Lordin alkuperäisestä, mutta tämä täysin toisenlainen versio löi ällikällä.

Mutta sitten se huolipuoli.

Ruotsin karsinnat ovat olleet monta vuotta Euroviisujen parhaat. Niistä on ottanut oppia koko muu Eurooppa, tänä vuonna myös Norja, jossa isot jäähallit ovat olleet täynnä tuhansia bilettäjiä ja karsintojen tv-tuotantoon on satsattu paitsi rahaa myös talenttia.

Vaan mitä tekee tämän vuoden Euroviisuisäntä?

Taapertaa viikko viikon jälkeen Tampereen Tohlopissa piskuisessa studiossa kahden tuulikoneen voimalla.

Miksei jo semifinaaleja järjestetty isoilla areenoilla, jolloin olisi saatu paitsi isot yleisömassat mukaan myös harjoitusta toukokuun finaalia varten?

Nukummeko taas pommiin?

Tuleeko viisufinaalista Waterloomme?

***

Blogin yön biisi: Željko Joksimoviæ: Lane Moje

Kävimme pitkästä aikaa lähikapakassa. Kuuluu näihin Helsingin ”taiteilijaravintoloihin”, eli savu on sankka, miehet villapaidoissa ja pöydissä valkoiset pöytäliinat.

Kävelimme baaritiskille ja pohdimme, jäisimmekö istumaan myös baaritiskin tuoleille. Minä siihen, ettei istuta – saan aina baaritiskeiltä seuraa. No, naistarjoilija kärppänä ”ai miehiä?”. Minulla meni sekunnin sadasosa vastata ja naistarjoilijalla meni sadasosa tajuta. Aika rohkea kysymys. Olinhan ollut paikassa vasta puoli minuuttia.

Olenko niin selvä tapaus?

No, juttelin vielä muutama hetken tarjoilijan kanssa, joka harmitteli omaa huonoa miesonneaan. Sanoi uskottelevansa itselleen, että on niin ronkeli. Minä en siinä tilanteessa kehdannut sanoa, että viimeisin baaritiskiltä löytämäni oli siinä vieressäni. Ollut jo yli neljä vuotta.

No, olihan meidät kaveripiirissä etukäteen yhytetty.

Ja hyvin olikin.

Kiitos kaverit.

Äitini kysyi tänään, milloin menemme naimisiin.

***

Blogin päivän biisi: Pet Shop Boys: It Must Be Obvious

Illan Poliisi-TV oli poikkeuksellisen mielenkiintoinen. Poikkeuksellisen siksi, etteivät mielenkiintoani herättäneet komeat miespoliisit, kuten yleensä, vaan itse ohjelma. Aiheena oli mm. homojen syrjintä työelämässä.

Itselläni on noin 20 vuoden työuralta yksi syrjintäkokemus – tai siis yksi, josta tiedän. Tein töitä isolle suomalaiselle yritykselle, mutta jotenkin homma ei vain toiminut ja asiakaskin pakkasi tavaransa ja lähti. Myöhemmin, muutama vuosi asiakkuuden jo päätyttyä, kuulin työkaveriltani syyn. Asiakas oli sanonut, ettei halua ”sitä homoa”.

Kyllähän tuollaisen kuuleminen satuttaa. Myös se, ettei työyhteisöni ollut ilmeisesti reagoinut asiakkaan sanomisiin mitenkään. Minä olisin, jos olisin ollut siinä asemassa, näyttänyt asiakkaalle ovea tai oikeammin tehnyt jutusta julkisen.

Olisi siinä saanut merkittävä suomalainen pörssiyritys kyytiä.

Sinänsä hauska sattuma, että jouduin tänään pohtimaan näitä samoja syrjintäasioita työni puitteissa. Nyt onneksi positiiviselta kantilta, eli miten voimme alkaa rakentaa eräästä työyhteisöstä aidosti suvaitsevaa, tasa-arvoista ja monimuotoista.

Kerrankin koen tekeväni tärkeää työtä.

Vaikka sitä tuolla keskustelujen puolella vähän epäilläänkin.

***

Blogin päivän biisi: Howard Jones: Equality