Half Machine Lip Moves

Eilen ulkona

Kävin eilen Substagessa (paikallinen rock-kellariklubi) Eagle*Seagullin keikalla...en ollut ennen yhtyeestä kuullut mutta esittelynsä ohjelmalehtisissä oli tarpeeksi kiinnostava, droppasivat tarpeeksi kiinnostavia nimiä että päätin sitten käydä tarkistamassa.

Lämpäärinä oli ruotsalainen Friska Viljor joka kuuluu kategoriaan "sympaattiset kitarapop-yhtyeet osa 327". Ei mitenkään erikoinen mutta ihan hauska, parhaimmillaan tuli mieleen joku Sunny Day Real Estate (ja heittivät ihan uskottavan Franz Ferdinand -tyylinkin yhteen kappaleeseen). Pyrkivät myös testaamaan teoriaa että on mahdollista esittää liian monia kappaleita joissa on "lalalalaa"-kertosäe...kyllä näin on.

Se pääesiintyjä, nebraskalainen Eagle*Seagull (emmekö kaikki rakastakin yhtyeitä joiden nimessä on rasittavia välimerkkejä?) edusti hivenen melankolista taidepoppia, Arcade Fire lienee hyvä vertailukohta ja aika ajoin mieleen tuli myös Cure. Luonnehtisin yhtyettä epätasaiseksi: pari biisiä joista pidin paljon, joitain "ihan kivoja" ja joitain aika heikkojakin.
Se alien-kappale (jonka nimeä en tavoittanut) oli hauskan nyrjähtänyttä discoa ja "Your Beauty is a Knife I Turn On My Throat":n (jos tuo ei ole äärimmäinen taidepop-kappalenimi niin mikä sitten) piano oli kaunis, lisäpisteitä myös kaikille poprock-yhtyeille joihin kuuluu viulisti. Suurin heikkous taas oli suhteellisen mitäänsanomaton laulaja joka pärjäsi ihan hyvin niissä menevissä kappaleissa mutta hitaisiin balladeihin ei voimaa riitä. Ai niin, ja se promokuvien tyylikäs "savuinen lounge"-pukeutuminen olisi sopinut tyyliksi myös keikalle...

Yleisarvosanana mukava keikka mutta ei mitenkään ihmeellinen.


Kuultua

Sana, joka ainakaan minulle ei ole aiemmin tullut vastaan: transvirtuaali. Siis henkilö joka esim. roolipelissä pelaa hahmoa joka on eri biologista sukupuolta kuin itse on, tai netissä esiintyy eri sukupuolen edustajana.

Tunnustan ajoittaiset transvirtuaaliset taipumukseni.


vapaata assosiaatiota

Tänään alettiin valmistaa liuoksia joiden avulla pitäisi poistaa happea ilmasta...tarkoituksena saada hyvä hapeton atmosfääri kokeisiin.
Ongelma onkin sitten että nämä kemikaalit mitä tänään sekoittelimme ovat itkupotkuraivarihuonosti liukenevia. Mutta nättejä...toinen on kaunis violetti sumu ja toinen on kuin sellainen ravisteltava lasipallo jonka sisällä on lumipyryä...paitsi että kun sitä lämmittää niin se lumipyry toimii ihan ravistamattakin.

No, katsotaan huomenna josko lämmittäminen ja sekoitus olisivat toimineet, jos eivät niin sitten tehdään jotain muuta.


IMDb

Kävin taas vilkaisemassa läpi arvostelut jotka olen kirjoittanut IMDb:een (Movie Database, heille jotka eivät tiedä) ja pohdin millä perusteella noita rankkauksia arvosteluille on annettu. Onko se kirjoitustyyli vai ideat vai puhtaasti olenko ollut samaa mieltä jonkun toisen kanssa?
Suurimmat negatiiviset rankkaukset olen saanut suosituista leffoista joista en ole pitänyt kovin paljoa tai ollenkaan, positiivisia taas on tullut hieman vähemmän tunnetuista leffoista jotka olen arvostellut positiivisesti...eli joko olen huomattavasti parempi kehumaan kuin haukkumaan (omasta mielestäni ei pidä paikkansa) tai sitten niitä annetaan oikeasti vain "olen samaa mieltä kanssasi" periaatteella...


Ylen vaalikone...

...aukesi ja kävin testaamassa. Top12 mahtui yksi kristillinen ja yksi RKP:n ehdokas, muuten noudatetaan tiukkaa Vihreä/Vasemmistoliitto-linjaa (läheisin kokoomuslainen oli sijalla 115...).

Henkilö jota luultavimmin äänestän (jos siis äänestän, lähin äänestyspaikka ei ole ihan naapurikorttelissa ja jos tarkkoja ollaan ei edes samassa valtiossa...) oli sijalla 7.


Vähänlaisesti vauhtia, harvakseltaan vaarallisia tilanteita

Eipä sitten tehdä tänään labrassa mitään...eilen oli joidenkin kunnostustöiden yhteydessä labran välikköön lattialle kertynyt kaikenlaista tomua ja roskaa, jossa onkin sitten hitusia americiumia. Niinpä sain sitten minäkin kengänpohjiini jonkin määrän sitä tomua...ei niin paljoa että että siitä mitään sen kummempaa haittaa ole mutta sen verran että saa kontaminaatioilmaisimet valittamaan.
Tänään on sitten labra suljettu siihen saakka kunnes saavat siivottua paikan.



Tässä seison enkä muuta voi

Kun tässä nyt on seurannut taas vaihteeksi rakkaan evlut. kirkkomme toimia niin herää taas kysymys mitä ihmettä ihmiset oikein tekevät ja ajattelevat...

Oma suhteeni uskonnollisuuteen on ollut aika vaihteleva. Perhe ja suku on ollut aina sellaista hyvin maallistunutta näkymätöntä kirkkokansaa, periaatteesta ollaan kirkossa vaikka siellä ei niin kauheasti käydäkään, jumalanpalveluksen voi kuitenkin katsoa televisiosta tai kuunnella radiosta...ne jotka enemmän sitten olivat uskovaisia olivat jo kummallisia (ja ne jotka eivät kirkkoon kuuluneet olivat kommunisteja).
Itse olin pienenä jossain määrin enemmän niiden kummallisten ihmisten joukossa, eli kristillinen niinkuin noin kymmenvuotias nyt sitten voi olla (taisivat jotkut pohtia että minusta tulee ehkä isona pappi...). Heilahdus vastakkaiseen suuntaan tuli murrosiässä, jolloin minusta tuli vakaa ateisti ja hyvin kielteinen kristinuskoa kohtaan, niinpä aikanaan kävin myös eroamassa kirkosta kun olin, mitä, 19-vuotias?

Kai minä sittenkin olen varsin uskonnollinen ihminen kun kuitenkin on taipumusta ajatella uskonasioita ahkerasti, kannasta riippumatta. Tuon henkisen pesäeron tekemisen evlut. kirkkoon jälkeen tutustuin mm. buddhalaiseen filosofiaan joka monella tapaa tuntui sopivalta, sellaiselta joka jäsentää maailmankuvaa järkevällä tavalla silloinkin kun on näennäisen järjetöntä. Lisämausteita tuli mm. shamanismista, kristillisiltä ja muslimimystikoilta jne. Vaikuttava oli myös tutustuminen Dietrich Bonhofferin vankilakirjekokoelma jossa tuli vastaan kristillisen uskon versio jonka voin itsekin hyväksyä...

Loppu(tai ehkä väli-)tuloksena nykytilanne, tunnustuksellinen synkretistiagnostikko joka uskoo pyhyyden kokemukseen mutta suhtautuu yhä erittäin kielteisesti kaikkiin järjestäytyneisiin uskontoihin. Jos Jumala on olemassa ja on huomion arvoinen, on Hän niin mahtava ja käsittämätön että ihmisen ei ole mitään syytä ajatella Häntä moraalisia päätöksiä tehdessään. Käytettäköön omatuntoa ja omaa harkintaa päätöksiä tehdessä.

Joten terveisiä vain Kalle af:lle, en ole varma onko kulkemasi tie oikea mutta ainakin se on parempi kuin moni muu.


talvi

Eilen otin vapaapäivän kun piti odotella ihmisiä lukemaan vedenkulutusmittari ja tarkistamaan minkä verran olen lämmittänyt vuoden aikana (ja sitten aikanaan saan takaisin jonkin summan vuokrasta kun olen lämmittänyt vähemmän kuin arvio on). Ystävällisesti olivat ilmoittaneet tulevansa joskus välillä 10-17...jos ei ole paikalla avaamassa ovea niin sitten jättävät ilmoituspyynnön että sovitaan milloin tulevat paikalle, lisämaksua vastana tietysti.
Ystävällisesti tulivat jo ennen yhtä ja pääsin hyvin ruokaostoksille. Ja kas: siellä satoi lunta. Hieman vain mutta kuitenkin.

Yön aikana ja aamulla tulikin sitten enemmän ja yllättäen tänä aamuna joukkoliikenne oli täysin solmussa. Saksassa kun sataa muutenkin enemmän niin luntakin, silloin kun sitä tulee, tulee kertalaakista useampi sentti ja kun täälläpäin ei se lumi ole sellainen yleinen ilmiö johon pitää vain sopeutua niin kaaos on varma. Joskus olisi helpompi olla Suomen (tai Ruotsin) talvessa.
Toivottavasti ovat nyt iltapäiväksi saaneet jotain tolkkua.

Todettakoon muuten, että ne huhut saksalaisen joukkoliikenteen, erityisesti junien, täsmällisyydestä kuitataan täälläpäin lähinnä väsyneenalistuneella naurahduksella: jos johonkin voi Deutsche Bahnilla luottaa niin myöhästymiseen.
Eipä silti, on sitä pahempiakin paikkoja...ikuiset arvet jätti viimekesäinen tutustuminen Belgian rautatielaitokseen. Myöhästyminen on anteeksiannettavaa mutta kun Belgiassa on ihastuttava tapa olla merkitsemättä juniin millään tavalla minne ne ovat menossa, lisätvistinä tietty junien jakaantuminen eli alkuosa junasta menee tottakai eri paikkaan kuin loppuosa...ja kun aikataulusta katsoin että se juna jolla haluan mennä kulkee laiturilta X niin vähän ennen sitä aikaa ilmeisesti tulee flaaminkielinen kuulutus että juna laiturilla X on siirretty laiturille Y ja sen sijaan laiturille X samaan aikaan tuleva juna meneekin ihan eri suuntaan. Ja sen aikaa mitä siellä ehdin asemalla hortoilla (ensin matkustettuani yhden pysäkinvälin väärään suuntaan ja palattuani takaisin) tämä kerta ei näyttänyt olleen mikään poikkeustapaus.

Belgian hämmentävästä logiikasta tuli parin viikon aikana muitakin kokemuksia. Yleisellä tasolla kehitin teorian että ilmeisesti ainakin flaamialueella kaikki asiat on tehty sillä tavalla monimutkaisiksi että kaikki paikalliset luovivat sujuvasti mutta jos vaikka joku onneton vallooni on eksynyt väärälle puolelle maata niin hän ahdistuu nopeasti ja palaa omiensa puolelle. Oletan saman touhun esiintyvän myös siellä valloonien puolella.


Meteorologiaa ja poliittista historiaa

Nyt tuulee enää vain sillai navakasti, eilen oli aika hurja sää, täälläkin syvällä sisämaassa.

Tuossa pari päivää sitten oli keskustelua siitä millainen maailma olisi jos huhtikuun loppupuolella 1986 olisivat tuuliolosuhteet olleet erilaiset. Jos Tsernobylin laskeuma olisi pysynyt silloisen Neuvostoliiton rajojen sisäpuolella, saasteet olisivat ajautuneet jonnekin Siperiaan tai jämähtäneet sinne Valko-Venäjälle.
Neuvostoliitto ei asiasta tiedottanut mitenkään ja sittemmin on käynyt myös ilmi Kyshtumin ydinmateriaalin käsittelylaitoksella tapahtunut onnettomuus 50-luvulla joka on kokoluokaltaan ollut ilmeisesti jotakuinkin samaa luokkaa kuin Tsernobyl myöhemmin. Ei siitä tietoa muualle maailmaan tullut kun ei tullut laskeumakaan.

Three Mile Island oli tietysti Yhdysvalloissa kova juttu mutta Euroopan puolella aika merkityksettömäksi jäänyt (ihan ymmärrettävää, koska onnettomuutena se on aika "tylsä", mitään saastetta ei tullut voimalan ulkopuolelle). Jos Tsernobylistä ei olisi ikinä kuultu, olisi ydinvoiman osuus Euroopassa varmasti paljon suurempi, näinhän se laittoi lähes kaikki lisävoimaloiden rakentamiset jäihin lähes pariksikymmeneksi vuodeksi...

Tsernobylilla on myös oma roolinsa glasnostin kehityksessä ja aikanaan Neuvostoliiton hajoamisessa. Tiedeyhteisössä merkittävä tapahtuma oli, että NL:n ydinspesialistit lähtivät 1986 osallistumaan kansainvälisiin tapaamisiin ja kertomaan samalla mitä siellä rautaesiripun takana onkaan tapahtunut viimeisten vuosikymmenien aikana...tätäkään tuskin olisi päässyt tapahtumaan jos ne cesiumit ja jodit olisivat sataneet vain sinne Minskin seuduille eikä Päijänteelle ollenkaan.