Half Machine Lip Moves

Just an old fashioned girl...

Eilen illalla ennen nukkumaanmenoa vilkaisin uutisotsikoita ja huomasin että Eartha Kitt täytti 80 vuotta!
En välittömästi laittanut mitään levyään soimaan kovalla volyymilla 20 kertaa peräkkäin (kun oli jo aika myöhä). Ehkä teen sen tänään.

Ps. Huomasin että olen laittanut tänne huomattavasti enemmän kuvia naisista kuin miehistä. Ehkä olen siis oikeasti hetero? (Joka pitää hieman kypsemmistä kaunottarista...)


Gone camping

Viikonloppuna tuli taas nautittua aika runsas camp-annos.
Village People –elokuva Can’t Stop The Music oli jonkin asteinen pettymys, sen olisi pitänyt olla paljon parempi. Ensinnäkin, se on kaksi tuntia pitkä, ymmärrettävästi täysin mahdoton pituus tässä tyylilajissa. Toisekseen, liikaa henkilöitä, liikaa sivujuonia joista suurin osa ei oikein kulje mihinkään...yhtyeen jäsenet oli sysätty sivurooliin omassa elokuvassaan, mikä on selvästi huono merkki, parilla heistä taisi olla noin kaksi vuorosanaa koko leffassa. Ei sillä ole väliä vaikka ei osaisikaan näytellä, eivät nämä muutkaan roolisuoritukset Oscareita tavoittele...
Hetkensä toki leffalla on. YMCA-esitys on toki hieno samoin kuin jokainen kohtaus jossa rullaluistellaan tai Felipe ”Intiaani” Rose tai Glenn ”Nahkamies” Hughes pääsivät oikeasti tekemään jotain. Valitettavasti vain nämä hetket olivat aivan liian harvassa...
Oma humoristinen lisä tulee siitä aggressiivisesta yhtyeen jäsenten heteroseksuaalisuuden korostamisesta, millään tavalla ristiriitaisia signaaleja ei toki pyritä lähettämään. Ja toisaalta leffassa olisi ollut paljon enemmän järkeä jos suuri osa naisrooleista olisi korvattu miehillä. Aika monella olisi asustuksen silti voinut pitää samana.
Joku joskus kommentoi historian tuomaa surumielistä sävyä tähän leffaan ja vertasi kuin olisi katsonut vuonna 1938 tehtyä dokumenttia kuinka elinvoimainen ja rikas kulttuuri Puolan juutalaisilla oli...
Yleislausuntona totean että oli se ihan hyvä kerran katsoa läpi mutta ei niin hyvä kuin olisi pitänyt. Esim. 90-luvun tärkein elokuva Spice World toteutti saman idean paljon paremmin...

Ja vaikka tässä olisi ehkä jo tarpeeksi, luin myös jonkin verran Showcase-kokoelmaa 60-luvun Teräsmies-sarjakuvia. Teos aiheuttaa päänsärkyä kaikessa omituisuudessaan ja älyttömyydessään. Toki olemme nerouden äärellä kun ”giant, winged seamonster with radioactive eyes!” on satunnainen kohtaaminen joka sivuutetaan kolmessa ruudussa...

Asiasta kiinnostuneille suosittelen todella levotonta kuvakokoelmaa http://www.superdickery.com/galleries.html


eipä mitään kummempaa

Eilen oli aika myrskyisää, illalla piti vääntää stereoiden volyymia kovemmalle kun ulvova tuuli ja sateen rummutus ikkunoihin uhkasi hukuttaa muut äänet alleen...viikonlopuksi on sitten lupailtu sadetta ja noin kymmenen asteen lämpötiloja. Eli talvea ei ole odotettavissa.

Tänään kävin testaamassa maikkarin sivuilla vaalikoneen ja yllättäen ehdokkaiden kärkipää oli sjoittunut tuonne Vihreät-Vasemmistoliitto-Demarit-joukkoon. Oli sinne top 25 päässyt pari keskustalaista ja kristillistä sekä tietysti RKP...Ykkösehdokkaani ovat tuon mukaan kuitenkin Anni Sinnemäki ja Erkki Tuomioja.

Tosin tulipa mieleen, oliko ne nyt ne viimeiset EU-vaalit, joissa ykkösehdokkaaksi tunkesi useammasta koneesta kovin innokkaasti Riitta Väisänen...En äänestänyt Riittaa, vaikka selvästi hyvät mielipiteet ovatkin niin en uskonut tarpeeksi kykyyn ajaa niitä.



Kirjoittamisesta

Vaikka sinänsä ei pitäisikään lähteä pohtimaan JuhaniV:n keskusteluavausta blogin puolella vaan siellä keskustelupalstoilla, niin menköön...

Minä en ole koskaan pitänyt päiväkirjaa, se on minulle täysin vieras kirjoitusmuoto. Elämänkertojakaan en juuri ole lukenut enkä lähtisi sellaista itsestäni tekemään, paitsi ehkä jos tyylilajiksi ottaisi spekulatiivisen fiktion tai postmodernin elitistisen vitsin.

Kaikenlaista muuta olen kyllä kirjoittanut. Tarinoita, esseitä, mielipidekirjoituksia, sekalaisia irtomietteitä. Olen varautunut ja pidän mielelläni muut ihmiset tietyn matkan päässä, usein myös itseni. Niinpä mieluummin kun raapustan päiväkirjaan miltä minusta nyt tuntuu laadin teologisen esseen todellisuuden luonteesta. Minä en kirjoita itsestäni mutta toisaalta se on ainoa asia josta kirjoitan.

Pöytälaatikkoon kirjoittaminen on kuitenkin aika tylsää touhua ja toisaalta tunnen aversiota fyysistä, pysyvää tekstiä kohtaan. Ajatus on juokseva vesi mutta kun se kirjoitetaan pysähtyneeksi tekstiksi sen käy kuin metsälammen, kaikenlaista leväkasvustoa ja muuta alkaa muodostua peittämäänalkuperäinen raikkaus. Levänmuodostus sinänsä on ihan kiinnostava ilmiö mutta silti tietty inhontunne siitä tulee kun vertaa sitä raikkaaseen vuoripuroon. Elektroninen teksti on epätodellisempaa ja näin hyväksyttävämpää.

Kirjoitan ja olen kirjoittanut mielelläni kaikenlaisille keskustelupalstoille, sähköpostilistoille yms. koska se on minua viehättävä tapa kirjoittaa. Tämä blogi on yhden ihmisen keskustelupalsta jolla te muut olette lurkereita tai semilurkereita ja jossa ei ole off-topicia niin kauan kuin minä sitä kirjoitan. Toisaalta en ole kauheasti viitsinyt mainostaakaan tätä muille, en ole lähettänyt linkityspyyntöjä tutuille bloggaajille...pariin paikkaan olen linkin laittanut.

Lainaan tässä vielä Prosperon laatimat periaatteet omalle blogilleen (http://www.paavo.vuodatus.net)

1. Tämä blogi ei ole blogipäiväkirja vaan kirjoittamisen koelaboratorio.
2. Minä-muodossa kirjoitetut tekstit eivät kerro minusta.
3. Minä-muodossa kirjoitetut tekstit kertovat minusta.
4. Kirjoittamillani teksteillä ei ole vastinetta todellisuudessa.
5. Kirjoittamillani teksteillä on vastine todellisuudessa.
6. Vain minä tiedän, jos sitten minäkään, tekstien todellisuusasteen. Turha siis yrittää arvailla.

Itselläni tekstien todellisuusasteesta heittäisin arvion aika korkealle. Informatiivisuus onkin sitten ihan eri juttu...


Alennusmyyntejä

Sekalaisten vaatteiden (jotka olin pohtinut jo etukäteen, mitä etsin, ei heräteostoja) lisäksi satuin osumaan paikallisen tavaratalon levyosastolle jossa kaikki oli 20% alennuksella. Hillitsin itseni pahimmalta shoppausvietiltä ja tyydyin vain kolmeen löytöön: 6 DVDn Bette Davis -boksi jota oli katsellut jo jonkin aikaa (niin, olenko muuten maininnut että olen homo), Refusedin CD Shape of Punk To Come ja Twin Peaksin ykköskausi jota onkin tullut nyt katsottua viikonloppuna.


SEM

Merkillisiä kuvia tässä katselen, elektronimikroskooppikuvia näytteistäni. Näkyy ruusutarhaa ja kaurapuuroa, tai sitten avaruussammal hyökkää Enterprisen kimppuun. Nyt pitäisi sitten pohtia että mikä aiheuttaa millaisten kiteiden kasvua ja millaisia me sitten jatkossa haluammekaan.

Niin, tuolta näyttää UO2-pinta vetyperoksidikylvyn jälkeen. "Ruusun" halkaisija on noin 20 mikrometriä.


Jatkoin samalla uudenvuodenlupauksella kuin ennenkin, eli lupasin tulla paremmaksi ihmiseksi. Määrää, tyyliä tai mitään muutakaan eksaktia ei toki tarkenneta.


Enää sua hali en, olet mulle...

Tulipa katsottua taas pitkästä aikaa Alien, se eka, hyvä. Kakkonen meni räiskintä-actioniksi (toki ihan viihdyttäväksi sellaiseksi), kolmosessa oli taas jonkin verran tämän leffan ahdistunutta tunnelmaa...ja myöhempiä en ole nähnyt.

Tosin kun tämän on nyt nähnyt muutamaan kertaan niin tuli samalla pohdittua (roolipelaajalle tyypilliseen tapaan) missä kohtaa olisi pitänyt toimia eri tavalla, sekä leffasarjan feministitulkintaa jonka olin lukenut jokin aika sitten SequentialTartista. Ja muisteltua miten se aikaa sitten Tähtivaeltajassa julkaistu runo Ripley oikein menikään...

Enää sua hali en
Vaikka tahtoisin.


Jahas

Ihan hyvään aikaan aloitin sitten bloggauksen, kun pääsin Time-lehden Vuoden Henkilöksi! Repikää siitä! (vaikka olinhan minä jo hörheltänyt lukuisilla keskustelupalstoilla aiemminkin, kirjoittanut arvosteluja yms...)