• Kalle af

Yhteys-liike tiedottaa

Ortodoksipiispoja ja -pappeja uhkailtu sallivuudesta homoseksuaalisuutta kohtaan

Pieni konservatiivinen painostusryhmä uhkaa Suomen Ortodoksista kirkkoa negatiivisella julkisuuskampanjalla, ellei kirkko kiellä papistoaan ja maallikkojäseniään osallistumasta ekumeenisen Yhteys-liikkeen aloittamaan keskusteluun. Yhteys-liike pyrkii seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen tasaveroiseen ja yhtäläiseen kohteluun eri kristillisissä kirkoissa.

Suomen ortodoksisen kirkon arkkipiispa Leo on saanut kirjeen, jossa uhataan kirkkoa laajalla julkisuudella ja skandaalilla, jollei se vaadi Yhteys-liikkeen julistuksen ortodoksisia allekirjoittajia poistamaan nimeään asiakirjasta. Saman sisältöisiä henkilökohtaisia kirjeitä on lähetetty myös julistuksen allekirjoittaneille ortodokseille, jotka työskentelevät kirkon piirissä.

Vuonna 2000 julkaistu Yhteys-liikkeen julistus (www.yhteys.org) kehottaa homoseksuaalien tasaveroiseen kohteluun kirkoissa. Monet ortodoksipapit ja -maallikot ovat allekirjoittaneet kannanoton. He ovat myös todenneet toimivansa Yhteys-liikkeen arvojen puolesta ortodoksisen kirkon pyhän tradition ja kanonisen perinteen puitteissa.

Arkkipiispa Leon saamassa kirjeessä todetaan myös, että suomalaisortodoksien toiminta Yhteys-liikkeessä on menossa Venäjän ortodoksisen kirkon Pyhän synodin keskusteltavaksi. Suomen ortodoksinen kirkko ei kuitenkaan ole Venäjän kirkon alaisuudessa, vaan nauttii laajaa autonomiaa Konstantinopolin ekumeenisen patriarkaatin yhteydessä.

Kirjeen ovat allekirjoittaneet kolme maallikkoteologia, jotka kuuluvat pieneen Pyhän Kosmas Aitolialaisen veljeskuntaan. Se tunnetaan fundamentalistisista näkemyksistään.

"Me emme propagoi homoavioliittoja emmekä muitakaan muutoksia kirkon opetukseen", sanoo rovasti Timo Lehmuskoski, yksi Yhteys-liikkeen julistuksen allekirjoittajista. "Me kuitenkin uskomme, että ortodoksiseen perinteeseen ja erityisesti ihmiskuvaan sisältyy näkökohtia ja käytäntöjä, jotka kannustavat meitä suhtautumaan avoimesti, kunnioittaen ja oikeudenmukaisesti kaikkiin ihmisiin, myös homoseksuaaleihin."

2 kommenttia

Splenetic

27.3.2007 22:14

Onko tämä vain minä, vai onko tuo Lehmuskosken lausunto hitusen ristiriidassa tuon skandaalikanmpanjan motiivin kanssa jonkun muunkin mielessä? Mitähän arkkipiispa Leo aikoo tehdä?

martin

28.3.2007 00:38

Rakkauden tahriminen tekee oikeasti kipeää.
Herra, auta!