Ruisrock tänä viikonloppuna.
Olisin saanut ilmaisen sisäänpääsyn lauantaihin
(koska olen ilmaisia lippuja saavien Tärkeiden Ihmisten Ystävä),
mutten ottanut vastaan.
Ei sopinut viikonlopun kuvioihin nyt.
Setä muistelee:
Olin Ruisrockissa ensimmäisen kerran tasan kaksikymmentä vuotta sitten.
John Lydon.
Jos olisin tajunnut jotain sen hyvän päälle,
"Rise" olisi varmaankin maistunut - ja ehkä myös encorena heitetty "Holiday in the Sun"...
...Jos olisin tajunnut.
1990 eteenpäin siellä on tullut oltua, ajoittain aivan rokkihomona,
jossa viime vuosina toistuneet Turbonegron keikat ovat kovasti auttaneet, heh.
Mutta viime kesänä (enää) ei.
Ehkä ensi vuonna, tai sitä seuraavana, kun edessä 40. vuotisjuhlat.
Ruisrockin alussa en ollut vielä syntynyt, mutta 20. ja 30. juhlavuosina
olen ollut paikan päällä: ensinmainitusta muistan Juice Leskisen ja Bob Dylanin,
toisesta Race Against the Machinen, !, (ja Bon Jovin...).
Edelliskesä jäänyt toistaiseksi viimeiseksi, ja jotta päästäisiin asiaan,
sekin nimenomaan koska Morrissey tuli paikalle.
Hemmotteli aloittamalla keikan "Panicilla"...
soittamalla silloin yllättävältä valinnalta tuntuneen uuden "Life is a Pigstyn",
joka on sedän aivan parhaita kappaleita ikinä,
ja lopussa "How Soon is Now?" ja "Last night I dreamt that somebody loved me".
Siihen sitä taas päädyttiin.
Nuorilta ja "sottaisilta" näyttää suuri osa katukuvan festarikansasta,
ergo,
olen vanhempi.
Ja sittenpähän olen.
Lähden kostoksi klassisen laulun konserttiin tänään.
Mutta ennen sitä pieni annostus Morrissey Live at Hollywood Bowlia tuoreelta kuluvalta vuodelta.
-R
- - -
