Me enkelit & Angels in America OSA 1

Tulin kotiin keskiyöllä eräänä yönä viime viikolla.
Se oli varsin tavallinen yö ja kotiinpaluu, hieman aiottua myöhemmin kotosalla pari lasillista nauttineena, ja Pölhö oli jo ehtinyt nukahtaa.
Katsoin brandya siemaillen Angels in American kolmetuntisen loppupuoliskon n:nnen kerran.

Tony Kushnerin kuusituntisella näytelmällä homoudesta, AIDSista, ihmissuhteista, todellisuussuhteista ja elämän armollisuudesta ja armottomuudesta on aivan erityinen paikka elämässäni.

DVD-kirjastostani löytyvä, ties kuinka monennetta kertaa jälleen katsomani HBO:n julkaisema Mike Micholsin kuusiosaiseksi tv-sarjaksi ohjaama versio perustuu tarkasti em. näytelmään. AIDSiin kuolevaa oikeistokonservatiivilakimieshirviö Roy Cohnia näyttelee ”kummisetä” Al Pacino, Salt Lake Citysta New Yorkiin kaapista ulos tulevaa reaganilaista kaapista ulos tulevaa marlboromiespoikaa katsomaan tullutta mormoniäitiä Meryl Streep (joka näyttelee myös mm. n. 100-vuotiasta rabbia…), ja päähenkilö, AIDSiin sairastuva, profeetaksi valittu, maailmanmenon armottomuudessa armollisuuden toteennäyttävä Prior Walter on niin syvä sielukas ja kaunis HOMO että itkettää. Ja itkinkin, taas… Aiempien liikuttumisten muistot tulevat mieleen jo sarjan tunnusmusiikista, ja siitä se kaikki taas lähti vyörymään…

Näytelmä tapahtuu New Yorkissa 1985, kun Reagan on suosionsa huipulla ja Amerikan talouskasvu yltää siihen asti huikeimpaan uskoon Amerikkaa ja tulevaisuutta kohtaan, NIIDEN mielestä. Samaan aikaan otsonikerros ohenee, ilmastomuutos huomataan edessä olevaksi tosiasiaksi, ja homot alkavat kuolla uuteen uusimman ajan ruttoon… Maailma on tullut kauhean vanhaksi, todetaan eri repliikeissä moneen kertaan.

Vuonna 1985 ja vähän sen jälkeen itse olin (ärsyttävä) Ajatteleva Kriittinen puberteettinuorimies mukana pioneereissa, ja vanhana luontokerholaisena myös mukana syntyvässä ympäristöliikkeessä. Suomessa satoivat silloin ensimmäiset näkyviä tuhoja tehneet happosateet, ja Tshernobyl oli totta. Mutta Reagan oli saatana maan päällä. Ensimmäiset uutiset ”homorutosta” tulivat samaan aikaan kun (kenties liian nuorena) kokeilin itse ekoja kertoja seksiä ja tutkiskelin salaa sitä outoa salaisuutta, että jotkut koulukaveripojat saivat minussa aikaan kovin kiihkeitä, ”vääriä” ajatuksia ja tuntemuksia… Jollaisia en tiennyt maailmassa olevankaan, ennen kuin Dynastian Steven Carrington toi poikaystävänsä olohuoneeseemme jonka miljardööri-isä Blake sitten ”oikeutetussa” raivonpurkauksessaan tappoi – siitä vastuuseen joutumatta. Siitä seuraava uutinen olikin sitten Rock Hudsonin kuoleminen AIDSiin, jota esim. oma isäni ei voinut ymmärtää, koska Rock Hudson oli sentään MIES …

Löysin ja luin sittemmin Rock Hudsonin elämänkerran, sitten Andy Warholin… Ja seurustelin tyttöjen kanssa. En uskaltautunut Turun silloisiin homobaareihin Victoriin ja Vanhaan Ratikkaan ennen kuin lukion jälkeen kaksikymppisenä (enkä koskaan Helsingin Gambriniin, vaikka portilla kävinkin):

”And in the darkened underpass
I though Oh God, my chance has come at last
But then a strange fear gripped me and I just couldn’t ask”
(The Smiths: ”There Is a Light That Never Goes Out”)

Silloin ensimmäinen ja viimeinen (suht) ”vakava” naissuhteeni oli lopettanut suhteemme jouluaatonaattona sellaisen intohimon puutteen vuoksi, jota minä en ollut ollut valmis käsittelemään sanoilla tai teoilla, ainoastaan salaa itsekseni.
Hyvä: Sen jälkeen aloin kokea intohimoja, tulin ”kaapista ulos” saman tien, Baffin Books perustettiin, tilasin kasan kirjoja, luin Genet’n tuotannon, William S. Burroughsit, ja elin uuden teini-iän juuri päättyneen perään uusien ensi-ihastusten ja ”ekojen kertojen” kanssa. Opettelin haluamaan ja saamaan ja olemaan haluttu. Turussa avattiin Jack-n-Mike’s, Market ja Why Not samalla kun Vanha Ratikka ja Victor lopettivat. Kaikki ehtivät tulla tutuiksi, ja vaikka sitä bloody Abbaa piti kuullakin aivan liikaa, kivaa oli…

Olin paikalla Marketin ensimmäisenä aukioloiltana, muistan sen illan hyvin, enkä poistunut yksin.
Samassa paikassa samaan aikaan oli myös sittemmin erittäin läheiseksi ystäväkseni kasvanut TV (KP!) – tulossa AIDSista johtuneiden sairauksien vuoksi kuolleen ystävänsä hautajaisista.
HIV-positiiviset sairastuivat silloin vielä AIDSiin – ja heistä moni silloin vielä myös kuoli, muuallakin kuin miniotsikoiden arvoisissa kehitysmaissa nyttemmin.

En ole varma, käytimmekö kortsuja, en ollenkaan aina kantanut niistä huolta.
Kun HBO:n sarjan 4. jakson aluksi poikaystävänsä Priorin sairauden takia jättänyt konttorirotta Lou tuo puistosta kotiinsa kaapissa olevan komean mutta kömpelön lakimiehen ja viettelee hänet havainnollisella esitelmällä hajuista ja mauista molekyyleinä, jo osina haistettavaa ja maistettavaa asiaa (ihoa ja kaikkea), moiset huolet voivat unohtuakin…