Kerta (oman ja itsekkään) kiellon päälle

"April is the cruellest month, breeding
lilacs out of the dead land, mixing
memory and desire, stirring
dull roots with spring rain.
Winter kept us warm, covering
earth in forgetful snow, feeding
a little life with dried tubers."

(...)

"What are the roots that clutch, what branches grow
out of this stony rubbish? Son of man,
You cannot say, or guess, for you know only
a heap of broken images, where the sun beats,
and the dead tree gives no shelter, the cricket no relief,
and the dry stone no sound of water."

(...)

"(...) and I will show you something different from either
your shadow at morning striding behind you
or your shadow at evening rising to meet you;
I will show you fear in a handful of dust."

(T. S. Eliot: The Waste Land, 1922)

- - -

Jeesustelin edellisessä bloggauksessani hiukan, kuten kesäpoika
lopulta huomasi huomauttaa.

Jeesustelu = inhimillisen erehtyväisyyden yläpuolelle asettuminen,
ja ihmisellisenä väistämättä samalla tekopyhästi, jos tuota ajatusta
tarkemmin seuraisi.
Harvempi meistä Jeesus sentään on.
Ihme kyllä en minäkään.

Itse tulen toki syyllistäneeksi ihmisiä myös, yleensä hiljaa mielessäni
ja hampaita kiristellen.
Vahvimman moisen primitiivireaktion aiheuttaa kun huomaan jonkun
neuvovan tai valittavan sellaisista asioista, joihin syyllistyy itse.
("Practice what you preach, buddy" sanoi Michael Monroekin
Andy MacCoylle kesken huumevalistusteemaisen koulukyselytunnin.)

Fraasittelinpa sitten Eliotin hienouksin vastapainoksi ja vastavedoksi.

(On, muuten, aivan käsittämättömän hiano.
Ja maailman ihan-kaikkein-parhaimmat alaviitteet.
Ehkä osia siitä pitää lukea 20-luvun maailmaan kiinni, men i alla fall: megajättekiva.)

Vaikka... saattaahan olla että oli(si)nkin tosissani.

Ja olenhan minä:

On huhtikuu, ja talveen tuudittautuminen on ohi.
Kun haalin, saan käsiini tomua ohi ajankulun.
Ajankulu on toissijaista, kunhan se ei kuluisi;
siinäpä sitä ahdistusta kourallisessa tomua.

- - -

LISÄÄ, SEURAAVANA PÄIVÄNÄ:

Siinä kun ajankulu on toissijaista, kunhan se ei kuluisi,
myös raha on toissijaista, kunhan sitä on.

Ja työnteko on mukavaa, kunhan siitä ajoittain saa palkkaa.

Nyt kuuluu molempien noiden saralla melkoisen heikkoa.
Haen siis töitä. Kohta aivan mistä vaan.

Ja voi, valitin taas, vaikka jo lupasin etten.
No, olinpahan konkreettinen:
Kyllähän tässä osoitteessa harrastetaan muutakin ahdistumista
kuin abstraktioissa kelluvaa eksistentialismia.

Siitä huolimatta ja sen vuoksi:
Hyvää viikonloppua, hyvää huhtikuun jatkoa...
...ja muuten olen sitä mieltä että eikun volttia heittämään,
ihan homona.
Ihan piruuttaan.

-R

- - -