Ylen järjestämästä "homoillasta" on riittänyt keskustelua.
Yle on varmaan tyytyväinen: studioon illaksi erilaisia huru-ukkoja ja -akkoja ja sitten näitä homoja ja "pro-homoja",
ja että katsokaa nyt ja ihmetelkää. Sanokaa oikein reippaita ja katsojat lähetelkää niitä tekstiviestejä,
lupaamme näyttää ruudussa huikeimmat.
Ja Yle pysyy otsikoissa, ainakin viikon.
Illan tekosyy, kaikkien suomalaisten tasa-arvoisuus, ja jossain määrin ehkä myös kaikkien kristittyjen tasa-arvoisuus
valtioon linkkiytyneessä kirkossa, se jäi vaille ratkaisuja.
Että kiitos, Yle. Mutta halusitteko saada aikaan jotain muutakin kuin teidät mainitsevat otsikkonne?
Keskustelun poristessa sai ja saa sanoa ääneen ja mustaa valkoisella kaikenlaista.
Vielä tänään porvoolainen vaalien ehdokas ja eläkkeelle jäänyt opettaja sai palstatilaa pohdinnillaan
nykykulttuurin homomyönteisyyden kasvattamisesta salaliittona, aivopesuna, ja kai siellä
jonkunlaiset lopunajatkin ovat taustalla, salaliitossa joka tähtää oikean uskon ja ikuisten perhearvojen rikkomiseen.
Varsinaisessa "homoillassa" Päivi Räsänen & kumpp. onnistuivat toki olemaan yllättävän pöyristyttäviä.
Että selvä, syntisiä JA mieleltään häiriintyneitä tässä ollaan, mutta jos nyt aivan ehetymään ei käydä,
niin kunhan pitäydymme selibaatissa niin meitä rakastetaan ja kohdellaan "tasa-arvoisina".
Etukäteen luulin että viesti olisi että olkaa huomaamattomasti keskenänne ja unohtakaa perhevaatimukset,
niin asia olisi heidän puolestaan ollut ok.
Ja sitten erottiin kirkosta.
Mutta hei, seurakuntiin vielä kuuluvat, Pärrä ei ole kirkon edustaja, eikä edes tämän armaan "kansankirkon" jäsen,
vaan helluntailainen.
(EDIT: tai sitten ei, vaan tosiaan "riviseurakuntalainen". Olkoon sitten. Sen mikä-se-nyt-oli Falckin kaveri.)
Ja kirkon kannasta tuli korjausliike sieltä ylimmältä taholta, nykyiseltä arkkipiispalta.
Huikeasti on kirkosta eronneita nyt. Millaiset seurakunnat jäävät valitsemaan valtuustojaan ja linjojaan?
Ja mistä puhutaan kevään eduskuntavaalien edellä? Sirkusta on lisää luvassa.
Mutta entä se leipä?
Ydinjätteet?
Pätkätyöläiset?
Rasismi?
Valtiontalouden kokonaislinjaukset?
Niiden sijaan sitä huomaa lukevansa lisää sirkushuveja, joiden näyttelyeläimeksi on joutunut.
Yök.
-R
- - -
Lisäys: Ja minähän olin sitä mieltä että keskustelu on joka tapauksessa parempaa kuin hiljaisuus.
Tarkoitin keskustelua. Dialogia. Sitäkö Yle muka peräänkuulutti sirkuksellaan?
- - -
Toinen lisäys, kirkosta:
En ole kristitty. En. Ole. Kristitty. (Vaikka papiksikin on luultu.)
Että mitäpä minä kirkkoa puolustamaan?
En puolustakaan!
Olenpahan vain melkoisen pahoillani sen tosiasian edessä, että kirkko on nyt pahempi paikka
kuin viikko sitten.
- - -
9 kommenttia
Vento
17.10.2010 15:36
En osaa lainkaan iloita valtavasta kirkosta eronneiden määrästä. Jos ko. luvun ja ihmisjoukon, joka on valmis tarkistamaan omia käsityksiään eri instituutioista, välillä vallitsisi jonkinlainen korrelaatio, saattaisin ehkä ollakin mielissäni.
Todellisuudessahan tuo eronneisuuslaskuri ei kerro kuin sen, kuinka monen ärsytyskynnys on ylitetty - internetissä napinpainamiskynnys on ylitetty. Siihenhän ei todistetusti paljon vaadita.
Äänestysuurnille raahautuminen (etenkin seurakuntavaaleissa) onkin sitten jo monelle ylittämättömän vaivalloista.
Juksteri
17.10.2010 21:10
Näiden Ylen ns. keskusteluohjelmien tyylilaji on sama kuin Jerry Springer Showssa. Tarkoitus on vain aiheuttaa katsojissa reaktioita; mitä suurempia, sitä parempi. Ehkä joku toinen kanava kuin tv keksii, että on myös yleisö, joka kaipaa viisaita, mietittyjä puheenvuoroja. Esimerkkinä vaikkapa: www.ted.com
Olli Stålström
18.10.2010 09:42
Oletko ihan varma, että Räsänen ei ole kirkon jäsen? Onko julkista tietoa, että hän on helluntailainen?
Vento
18.10.2010 15:15
Ei ole julkista tietoa. Huhupuhetta, ja pahoin pelkään että huhun levittämiseen taidan minä olla syypää. En löytänyt hämärien muistikuvieni tueksi minkäänlaista näyttöä.
Räsäsen omilta nettisivuilta:
"Perheeseeni kuuluu viisi lasta: Sakari (synt. 1988), Saara (1990), Mirjami (1992), Esteri (1994) ja Juulia (1996), sekä mieheni Niilo, joka on teologian tohtori, pastori ja Kansanlähetysopiston rehtori."
Miehensä (ja mitä luultavimmin Päivi itsekin) siis vaikuttaa kirkon sisällä tässä liikkeessä:
http://www.sekl.fi/
Suomen evankelisluterilainen kansanlähetyshän on muuten eräs niistä liikkeistä, jotka ovat koettaneet juurruttaa "Tosi rakkaus odottaa" -nimellä (engl. True Love Waits) kulkevaa kampanjaa Suomeenkin.
Teologisessa opiskeleva ystäväni kertoo jumalanpalveluksessa kaivavansa lompakostaan kolehtihaaviin pudotettavaksi kondomin kolikon sijaan aina, kun keräysvuorossa on joku kampanjaa tukeva liike.
Rokkihomo
18.10.2010 16:45
Ok. Editoin.
(Ja jahas, näin nämä nettinimimerkit / persoonat ja näemmä aukeavat saman tien, heh...)
tellus
20.10.2010 21:01
Jätin koko shown tuoreeltaan katsomatta. perheriita taisi pelastaa, unohdin koko ohjelman. voi olla että jos olisin katsonut olisin samantien avannut netin ja eronnut. nyt päätin jäädä ja odottaa. ehkä jopa vaikuttaa. en kadu. meitä on moneen junaan, joku jää asemalle.
mutta samaa mietin, mitä muuta voi odottaa kun kaksi vihaista koiraa laitetaan vastakkain. se on tätä sivistysvaltion sisäistä sodankäyntiä.
ehkä oli vaan liian tylsää ja aika kävi pitkäksi. tarvittiin homoilta. loppui se säälittävä Vanhasfarssi.
martin
31.10.2010 23:07
Mutta Jeesus Kristus on aina yhtä hyvä.
Rokkihomo
1.11.2010 09:56
Juu juu. En tosin ole tavannut.
Rokkihomo
3.11.2010 09:57
Siis: En ole tavannut ainakaan kirkossa.