Mä rakastan lastenkirjoja. Pikku Prinssi on mun kaikkien aikojen suosikki ja hyvänä kakkosena tulee Muumikirjat, ainakin osa niistä. En osaa niitä laittaa järjestykseen, paremmuus riippuu mielialasta. Taikatalvi, Muumipappa ja meri, Muumilaakson marraskuu, Näkymätön lapsi.
Mä rakastan Tove Janssonin tapaa käyttää adjektiiveja ja kuvailla tilanteita ja tunnelmia. Koko juoni ei edes tunnu tärkeältä, kun luen, eläydyn vaan kirjan värittämään maailmaan. :) Eilen ja edellispäivänä se on ollut Taikatalven maailma, joka kertoo mun mielestäni symbolisesti homoudesta.
En tiedä, miten oikeaan mun tulkintani menee kirjailijan alkuperäisten ajatusten kanssa, mutta toisaalta taidetta on täysi vapaus tulkita omista lähtökohdistaan. :) Ja kun Tove eräässä haastattelussa sanoi kirjan Tuu-tikin olevan hänen elämänkumppaninsa Tuulikki, mä tiesin, että en ole ollut ihan hakoteillä.
Muumit ovat kautta koko kehityshistoriansa nukkuneet talviunta. Eräänä talvena Muumipeikko kuitenkin herää, eikä saa enää unta. Talvinen maailma on vieras ja yksinäinen, eikä edes äiti herää kesäisten uniensa keskeltä Muumipeikon hätään. Talvinen maailma symbolisoi homoutta, äiti ei herää näkemään sitä.
Yksinäisyyden keskeltä Muumipeikko löytää Tuu-tikin. Tuu-tikin, joka on talvisessa maailmassa kotonaan, hätäilemätön ja tyytyväinen. "Täällä kasvoi omenia", huomautti Muumipeikko seurallisesti. "Mutta nyt kasvaa lunta", sanoi Tuu-tikki kaukaisesti ja kulki eteenpäin.
Tuu-tikin kotina on muumiperheen uimahuone. Hänen seuranaan asuu myös muita talven ötököitä, mutta ne ovat niin kainoja, että ovat muuttuneet näkymättömiksi. "Ei pidä kysellä kaikkea. Ehkä joku haluaa rauhassa säilyttää salaisuutensa." Tuu-tikki toteaa. Kaapissakin asuu joku, mutta sen ovea ei saa avata.
Suuren talvikokon juhlaan talven eläimet kokoontuvat. Sielläkin niitä on vaikea nähdä, ja ne katoavat takaisin varjoihin juhlan loputtua.
Kirjan lopussa saapuu uusi kevät. Äitikin herää, tuttu ja turvallinen, hyväksyvä äiti. Niiskuneiti ja Muumipeikko löytävät maasta pilkistävän krookuksentaimen. Niiskuneiti tahtoisi laittaa lasin sen suojaksi kylmää yötä vastaan. "Älä pane", sanoo Muumipeikko. "Anna sen selvitä miten parhaiten taitaa. Minä luulen, että se selviää paremmin, jos sillä on vähän vaikeuksia."
Rakas ja minä mennään ensi yöksi kaverin mökille bilettämään. :) Silkkiturkin pennut syntyivät viime yönä, kaksi tyttöä ja yksi poika. :) Silkkiturkki voi hyvin, kaikki pennut syövät ja vatsat toimii. Eiköhän alakerran pojat pärjää niiden kanssa huomiseen asti ilman meidän hössötystäkin.
Mun blogi on ollut luettavana viikon. Tarkalleen ottaen 7päivää ja 11minuuttia sillä hetkellä, kun viimeksi tarkistin lukijamäärän: 645. Mun täytyy hämmästyen todeta sama, kuin muutkin blogin aloittaneet on todenneet: näitä ihan oikeasti luetaan.. :O :)
9 kommenttia
Mahakas
5.12.2006 21:03
Muumi rulaa.. Silkkiturkille onnea ja jeps kyllä näitä luetaan :D
sleepygay
5.12.2006 21:50
Nyt minun on kyllä pakko lukea Muumit läpi! :)
Onnea koiranpentujen johdosta. Ja kiva, että sekä äiti, että pennut voivat hyvin. Koiranpennut ne osaa olla niin söpöjä. Tiedän sen kokemuksesta, kun olen elämäni aikana hoitanut koiramme reilua kolmea kymmentä koiranpentua. Kolme pentuetta, viimeisimmässä 11 pentua, ja nisiä vain 10. Mutta kaikki selvisi mainiosti. :)
Ja tottahan toki blogeja luetaan. Minun blogiani on luettu tähän mennessä n. 4100 kertaa. Ja varsinkin, kun sulla on niin mielenkiintoinen elämä. :D ja sitten sulla tämä kirjoitustyyli on tosi kiva. :) Mie tykkään. :) Ja ajatusmaailmasi on myös mielenkiintoinen ja arvomaailma samaten. :)
svar
5.12.2006 22:05
Nyt mullekin tuli semmonen tunne, et pakko lukee muumeja :)
Onnea pennuista!
Munkin blogia on luettu yllättävän monta kertaa, tosin suurin osa taitaa olla mun itseni lukemisia...
Mika
5.12.2006 23:50
En ole kovinkaan aktiivisesti lukenut Muumeja, mutta Taikatalven luin parisen vuotta sitten iltasatuna miehelleni ;) Kirjasta nappasimme meille molemmille tärkeän lauseen, jonka ajattelin joskus käyttää vaikkapa... rekkari-ilmoitukseemme. Jos sellainen onnellinen talvisattumus meille joskus siunaantuu.
millikan
6.12.2006 12:34
Siitä onkin aikaa kun olen lukenut viimeksi Taikatalven, eikä silloin kyllä tuo tulkinta tullut mieleen :)
Tosin kyllä sitä huomasi myös vaikkapa Astrid Lindgrenin kirjoja tai Narniaa lukiessa uudestaan, että olihan siellä rivien välissä aika paljon juttua joka jäi huomiotta silloin alle kymmenvuotiaana...
kesäpoika
6.12.2006 17:29
Narnia-kirjat pitääkin lukea uudestaan.. Mä luin ne joskus ennen uskoon hurahtamista ja silloin ne oli musta liian alleviivaavalla tavalla kristillisiä. :)
Muumikirjoista mä suosittelen lämpimästi noita yllä lueteltuja.. Sarjan alkuosa on vähän lastenkirjamaisempi ja loppuosa vakavampi. Tai sitten en vaan ymmärrä niitä. Muumipeikko ja pyrstötähti avautui ihan toisella tapaa, kun kuulin sen kertovan "oikeasti" sodasta.
martin
6.12.2006 23:58
Jälleenkö minun on lähdettävä etsimään sieltä kaapissa olevien vaatteiden seasta...? Tai yhden ruusun luota...? ...
Aboa
7.12.2006 14:21
Taikatalvi on munkin suosikki. Siinä on jotenkin erilainen tunnelma kuin muissa muumikirjoissa; jollakin tapaa arvoituksellinen ja salaperäinen. Ja muistan, kuinka jo pienenä lapsena rakastin sitä kirjan lopun kuvaa, jossa lumi on sulanut puiden juurilta ja puro vapautunut jääpeitteestä. Muistaakseni kuvassa oli myös silta ja joku istumassa sen kaiteella.
Janssonin tuotannosta toinen helmi on Muumilaakson marraskuu, jossa itse muumit eivät esiinny ollenkaan. Kolmas on novellikokoelma Näkymätön lapsi, jossa katastrofeja pelkäävä vilijonkka ja hiljaisuutta rakastava hemuli ovat jääneet mieleen ihan varhaislapsuudesta.
sleepygay
7.12.2006 19:16
Ei kai tässä muu auta kuin käydä kirjastossa. Onneksi olkoon, saitte sytytettyä Muumi-himoni. :D