Tunteiden ja yksityisten asioiden takia on haavoittuvainen vain, jos niitä häpeää. Mä en koe antavani muille aseita minua vastaan, jos vaikka.. ..vaikka itkisin julkisesti, koska se ei hävetä minua, ei vaikka se jonkun toisen mielestä olisi hävettävää.
Maailmalla liikuu paljon huijareita, ihmisiä, jotka vievät toisten rahat herättämällä heissä luottamuksen ja halun auttaa ja käyttävät sitä sitten hyväkseen. Huijauksen uhrit eivät monestikaan kerro rikoksesta poliisille. Heitä hävettää. Heitä hävettää, että ovat olleet huijattavissa ja he tuntevat itsensä typeriksi, melkein kuvittelevat ansainneensa sen, miten kävi.
Musta viattomuus on niin valtavan kaunis piirre ihmisessä, että sitä ei ole mitään syytä hävetä. Jos mä luotan johonkin, ja hän pettää minut, olen ylpeä itsestäni ja siitä, miten viaton olen ollut, jos en osannut edes epäillä. Siksi mua ei pelota luottaa.
Mutta kyllä elämä opettaa. En mä luota lainkaan kaikkeen enkä kaikkiin, enkä ole sillä tavalla viaton. Ja jos oikeasti epäilee, niin sitten sitä vain epäilee ja on toimittava sen mukaan. En mä tietoisesti jää huijattavaksi, jos haistan vaaran merkit. Silloin se ei antaisi aihetta ylpeyteenkään, jos luottamus on näyteltyä. Niin että ei sitä lopulta kukaan voi elää muuta kuin sen mukaan, minkä tuntee oikeaksi, mutta on uskallettava luottaa kun tuntuu, että voi. Vaikka aina voikin joutua pettymään.
Eikä se haittaa, että pettyy. Tullessaan väärin kohdelluksi ei kuitenkaan ole mitään syytä pettyä itseensä, vaan vain siihen ihmiseen, joka teki väärin. Ja jos on selvinnyt sen syvemmin haavoittumatta, on helppo myös antaa anteeksi. Jos ei uskalla pettyä, pettyy lopulta omaan elämäänsä.
Toisiin luottaa juuri sen verran, miten suurista pettymyksistä uskoo selviytyvänsä. Jos en uskoisi selviytyväni siitä, että mua pilkattaisiin julkisesti itkemisestä, en koskaan uskaltaisi tehdä sitä. Toisinaan ihmiset vain kuvittelevat itsensä heikommiksi ja herkemmiksi kuin ovatkaan ja keräävät sisälleen turhaa taakkaa. Jos on arvioinut itsensä kovin väärin, voi pantata kaikkea itsessään ihan turhaan, varmuuden vuoksi niin paljon, että lopulta tuntee luhistuvansa taakan alle ja alkaa entistä enemmän pelätä ulkomaailmaa.
Kyllä maailmaan mahtuu ääniä ja tunteita, joskus niitä voi sysätä ulos oikein urakalla ihan tuosta noin vaan, ja nähdä, että kyllä tuuli ne kantaa jonnekin kauas pois. Tai joku muu ottaa kantaakseen.
Tunteita elää, tai sitten niitä kantaa. Kannattaa tarkkaan punnita, miten isoja taakkoja jaksaa pitää jatkuvasti mukanaan.
Nyt mä alan kuulostaa niin erehdyttävän paljon enemmmän amerikkalaiselta Näin tulet onnelliseksi -oppaalta kuin itseltäni, etten lisää tähän enää mitään. :D
9 kommenttia
martin
12.9.2007 16:24
Toiset opetuslapset kertoivat hänelle: "Me näimme Herran." Mutta Tuomas sanoi: "En usko. Jos en itse näe naulanjälkiä hänen käsissään ja pistä sormeani niihin ja jos en pistä kättäni hänen kylkeensä, minä en usko."
Viikon kuluttua Jeesuksen opetuslapset olivat taas koolla, ja Tuomas oli toisten joukossa. Ovet olivat lukossa, mutta yhtäkkiä Jeesus seisoi heidän keskellään ja sanoi: "Rauha teille!".
Sitten Hän sanoi Tuomaalle: "Ojenna sormesi: Tässä ovat käteni. Ojenna kätesi ja pistä se kylkeeni. Älä ole epäuskoinen, vaan usko!"
Silloin Tuomas sanoi: "Minun Herrani ja Jumalani!"
Jeesus sanoi hänelle: "Sinä uskot, koska sait nähdä minut. Autuaita ne, jotka uskovat, vaikka eivät näe."
Kultakin koetellaan tulessa, ja onhan teidän uskonne paljon arvokkaampaa kuin katoava kulta. Koettelemuksissa teidän uskonne todetaan aidoksi, ja siitä koituu Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä ylistystä, kirkkautta ja kunniaa.
Häntä te rakastatte, vaikka ette ole Häntä nähneet, Häneen te uskotte, vaikka ette Häntä nyt näe, ja te riemuitsette sanoin kuvaamattoman, kirkastuneen ilon vallassa.
Palaan vielä aiheeseen, kesäpoika!
martin
12.9.2007 18:10
Jos täydellisesti luotan (l. uskon), niin en kysele. Täydellisesti v o i luottaa täydellisen varmaan. Täydellnen on vain Jumala.
Elämme sitä (l. Jumalan varmuutta).
Ole rohkealla mielellä, kesäpoika! Siunausta!
martin
12.9.2007 18:50
Vielä vähän lisäpohdintaa, jotta bloggauksessasi Sinäkin tulisit kohdattua - näin inhimmillisessä määrin.
Onko kauhean olennaista miettiä, antaako aseita muille itseään vastaan? Eikö rehellinen elämä i t s e s s ä ä n ole hyvä? Jos itken, niin itken. Minä itken aika usein - ehkäpä huonoistakin syistä.
Ihminen ei ole viaton. On toki kaunista, että luottaa ystäväänsä täysin, mutta se ei todista ihmisen viattomuudesta. Kenessä on vikaa? Kenessä ei ole vikaa?
Kovin ikävää, että aiheenasi on pettymys. Ei sen takia, ettetkö saisi kirjoittaa aiheesta tai etteikö aihe olisi hedelmällinen. Ikävä aihe se on joka tapauksessa.
Kun petymme toisiin, niin emmekö samalla pety itseemme so. ihmisenä-olon heikkouksiin...?
Ihmisen usko on juuri niin suuri kuin uskallamme sen antaa olla. Usko kertoo itsestämme paljon.
kesäpoika
12.9.2007 19:21
Onko olennaista miettiä, antaako aseita? On. Eikö rehellinen elämä itsessään ole hyvä? On. Nämä eivät sulje toisiaan pois. On paljon ihmisiä, jotka eivät osaa tai halua itkeä muiden nähden jos käytetään valitsemaani esimerkkiä. Silloin se on olennaista. Siitä voi selvitä, tarkemmin ajatellen se ei ole ollenkaan vaarallista.
Kukaan ei ole täysin viaton. Viaton voi olla joissain asioissa. Ei tule mieleen, että kukaan voisi tehdä jotain tiettyä asiaa, eli itselle ei koskaan tulisi mieleen tehdä sitä. On siis siinä suhteessa viaton. Kaikissa ihmisissä on viattomuutta. Kenessä vika on, ei ole musta tärkeä kysymys.
Ikävää, että mielestäsi on ikävää, että kirjoitan ikävistä aiheista. Mä pidän ikävistä aiheista. Nekin on tärkeitä. Olisi epärehellistä kirjoittaa pelkkää iloa jos ei todella tunnu siltä, vaan miettii ikäviäkin juttuja. Ne kuuluu elämään, ovat tärkeitä. Positiivisuutta voi olla liikaa. Sinulle vastaan uskonnollissävyisesti: pitää tunnistaa paha voidakseen elää hyvyydessä.
martin
12.9.2007 19:42
Minusta ei ole olennaista miettiä, antaako aseita. Se on eri asia kuin osoittaa itkun pelkäämisen typeryys.
"Kenessä on vika" on minulta retorinen kysymys, jonka tarkoitus oli osoittaa kysymyksen typeryys.
Ja kuten kirjoitin ikävistä aiheista on hyvä kirjoittaa. Ilo on Jumalan ylistämisessä - Jumalalle olkoon aina ylistys ja kunnia! Suru on myös läsnä maailmassa. Herra antoi, Herra otti, ylistetty olkoon Herran nimi!
kesäpoika
12.9.2007 19:46
Aseiden antaminen ja itkun pelkäämisen syyt ovat sama asia, martin. Mä vaan käytän asioista sellaisia ilmaisuja, jotka on musta kauniita ja kuvaavia. Me puhumme erilaisin sanavalinnoin. Tämä oli minun.
martin
12.9.2007 20:11
Ymmärsin samuuden. Ajattelen vain, että miettiminen ei ole niinkään sama kuin osoittaminen - sitä tarkoitin itse. Itken ja sillä sipuli.
Puhumme erilaisin sanavalinnoin tosiaan.
kesäpoika
12.9.2007 20:15
Ei miettiminen olekaan sama kuin osoittaminen, mutta en minä ole täällä opettamassa kenellekään mitään, vaan pohtimassa asioita omasta näkökulmastani.. :)
martin
12.9.2007 20:31
=