Tänään kirjoitan kasan ajatelmia pinnallisuudesta. Ihan vain siksi, kun muutkin bloggaajat ovat sitä miettineet, ja sen inspiroimana mäkin aloin ajatella. Pinnallisuuteen littyviä juttuja on lähiaikoina miettinyt ainakin Mary Bell, jonka blogista pidän paljon vaikken aina olisikan samaa mieltä, ja StellaGRRRR, jonka blogia luen edelleen, vaikken olekaan oikeutettu sitä kommentoimaan.
Itse tarkoitan pinnallisuudella sitä, että on ulkonäkö-, maine-, julkisuus-, ura- tai rahakeskeinen. Ja keskeisyydellä taas tarkoitan sitä, että arvottaa itseään ja muita ihmisiä sen - uran, rahan, ulkonäön - mittareilla. Ulkonäöstä puhuttaessa ei musta ole merkitystä sillä, onko ihmisen maku persoonallinen vai länsimaista keskiarvoa. Sillä on merkitystä, mittaako itseään ja läheisiään ulkonäkökriteerein. Mitä enemmän mittaa, sen pinnallisempi on, mitä vähemmän mittaa, sen vähemmän pinnallinen.
Pinnallisen kuvan saa ihmisestä, joka puhuu ulkonäöstä usein, ja varsinkin jos vertailee ihmisiä keskenään. Itseään muihin, muita itseensä, kavereita toisiin kavereihin. Kommentoi tuntemattomia turuilla ja toreilla. Mä en tykkää sellaisesta tavasta ihmisissä, mutta toisaalta en pidä hurskastelustakaan. Ihmisellä on silmät siksi, että niillä voi katsella, eikä musta ole ihan viisasta vaatia, ettei näkemästään saisi olla mitään mieltä. Mielipiteiden tärkeysjärjestys kyllä kertoo ihmisen persoonasta.
Yksi ystäväni osui musta asian ytimeen sanoessaan, ettei häntä haittaa, jos ei kelpaa jonnekin tai jollekulle ulkonäkönsä tai ikänsä vuoksi. Silloin voi edes syyttää toista pinnallisuudesta. Mutta mitä tehdä sitten, kun tulee hylätyksi luonteensa vuoksi? Se ei ehkä ole pinnallista, mutta tuntuu paljon pahemmalta juuri siksi.
Pinnallisuudesta vapaata ihmistä ei kiinnosta miltä kukin näyttää. Se, että sattuu pitämään lihavuutta, isonenäisyyttä tai syyläisyyttä esteettisenä, ei taas ole mitenkään erityisen jaloa tai syvällistä. Se on pelkkä makuasia.
Omaa pinnallisuuttani en oikein osaa arvioida. Raha tai ura eivät kiinnosta mua, sen tiedän ihan varmaksi. Ulkonäöstä en osaa sanoa, siinä suhteessa oon päässyt niin helpolla. En mä erityisen paljoa aikaani kuluta peilin edessä tai koristellen itseäni, mutta se johtuu ehkä kuitenkin enimmäkseen vain siitä, että omat kauneuskäsitykseni ja oma ulkonäköni eivät eroa toisistaan liikaa. Ja niissä asioissa, missä eroavat, ei mitään ole tehtävissä. Jos mulla olisi hiirenharmaat hiukset, kuluttaisin enemmän aikaani niitä värjäten, kuin mitä nyt oon tehnyt. Jos olisin kaljuuntunut, voisin haluta hiussiirteitä. Jos hampaissani olisi tummentumia, tahtoisin käydä valkaisussa. Se, etten ole joutunut keskittymään tuollaisiin asioihin ei vapauta minua pinnallisista ajatuksista, se tekee musta vain onnekkaan.
Kuten moni muukin, mäkin pidän siitä, että muuten kauniissa kuoressa on jokin epätäydellisyys tai särö. Toisaalta vakavasti yleisen kauneuskäsityksen vastaiset kasvot saattavat herättää mussa suuria hellyyden tunteita. Mutta ei sekään ole jaloa. Sehän on päinvastoin juuri sitä, että tunnistaessani jonkin ihmisen kauneusrajoitteiseksi, mussa herää sääli ja sen synnyttämänä lämpimät tunteet. Oikeastaan se, minkä koen hellytenä onkin siis koppavuutta, yläpuolelle asettumista.
Onneksi sitä tapahtuu hyvin harvoin.
Mua ei ole koskaan sanottu pinnalliseksi. Ei ainakaan vasten kasvojani, sitä en tiedä, mitä selkäni takana puhutaan. Se voi johtua joko siitä, etten ole sitä, tai sitten siitä, että ihmiset joiden seurassa liikun ovat pinnallisempia kuin minä, eivätkä arvostele siksi. Vuoren vieressä kivi ei näytä niin suurelta kuin hiekan seassa, eikä vuorikaan näytä pahalle vuorikiipeilijän silmin. Mun bestiksiini kuuluu muunmuassa valokuvaaja ja stylisti, näyttelijäopiskelija ja tanssija. Estetiikasta nauttivia ihmisiä. Ehkä se kertoo musta enemmän kuin minä itse.
En kiellä olevani esteetikko. Kauniita asioita voi tuijottaa pitkäänkin, ja kyllä mä tiedän ihan tasan ja tarkalleen, millaiset seikat ihmisessä tekevät hänestä silmissäni kauniin. Hirvittävän pinnalliseksi en silti tunnustaudu minäkään, juuri siksi, että esteetikkona ystävystyn helposti toisten esteetikkojen kanssa sen sijaan, että etsisin ystäviksi esteettisiä ihmisiä. Enkä mä tarkoita että ystäväni olisivat erityisen epäesteettisiä, vaan sitä, että se ei ole musta tärkeää ovatko vai eivät.
Vaikka toisista ihmisistä tai toisten elämästä ei koskaan voi tietää faktoja kovin tarkalleen, on mulla silti taipumus luokitella jotkut perustelut tekosyiksi. Mun on esimerkiksi vaikea uskoa, että ketään kutsuttaisiin usein pinnalliseksi vain siksi, että hän on kaunis. Eihän pinnallisuus ole pintaa, kauneutta tai näköä, vaan käyttäytymistä. Se on samanlainen itsensä ylentämisen oikotie kuin on ajatella kaikki kritiikki kateudeksi.
Toisinaan tuntuu, että juuri ne ihmiset, jotka tuntevat itsensä useimmin väärinymmärretyiksi ovat heitä, joiden motiiveja muut ymmärtävät paremmin kuin he itse. Virheensä kaikissa.
5 kommenttia
Mary Bell
20.7.2008 10:44
"Pinnallisuudesta vapaata ihmistä ei kiinnosta miltä kukin näyttää. Se, että sattuu pitämään lihavuutta, isonenäisyyttä tai syyläisyyttä esteettisenä, ei taas ole mitenkään erityisen jaloa tai syvällistä. Se on pelkkä makuasia." Totta, mutta minähän en usko olevan ihmisiä jotka olisivat pinnallisuudesta vapaita. Kun syyttelee tarpeeksi muita saa omaa itseään korotettua ja kruunuaan kiillotettua.
Tuo kateus on .. tai siis kateelliseksi "syyttäminen" on toinen seikka. Voisin kuvitella olevan jossain määrin kateutta syyttää toista ulkonäkönsä vuoksi pinnalliseksi, kunhan samalla muistaa mainita ettei ole yhtään ulkonäkökeskeinen mutta trendikkäät ihmiset on tyhmiä, kauniit koppavia ja ulkonäkö irrelevanttia.
Jos se parantaa toisen ihmisen omaa oloa kritisoida vaikka minua pinnalliseksi tai kateelliseksi niin kyllä itsetuntoni sen kestää.
Koska lopultahan minua ei kiinnosta mitä muut ajattelevat minusta. Koirat haukkuu ja karavaani kulkee. Ja tästäkin voinee joku vetää omia johtopäätöksiä.
kesäpoika
20.7.2008 18:35
Joo.. niinhän mäkin kirjoitin, että ei oo viisasta vaatia, ettei ihmisillä saisi olla mielipiteitä asioista, joita näkevät. Mitähän mieltä musiikki-ihmiset olisivat, jos yhtäkkiä tulisi epätoivottavaksi omata mielipiteitä asioista joita kuulee? Pinnallisuus tarkoittaa kuitenkin sitä, että ulkonäköä koskevat mielipiteet ovat ihmiselle erityisen tärkeitä tai jopa tärkeämpiä kuin luonneominaisuudet. Pelkkä mielipiteiden omaaminen ie siis musta ole vielä pinnallista ja sikäli uskon että ainakin teoriassa joku jossain voi olla pinnallisuudesta vapaa.
Pinnallisuutta koskee ihan samat säännöt kuin kaikkia muitakin luonneominaisuuksia ja arvoja.. ei ole oma syy, että on tullut jonkinlaiseksi. Sen ovat määränneet perintötekijät ja eletty elämä, sekä makuasiat, eikä maku ole valittu. Tietoinen negatiivisen luonneominaisuuden ylläpito, kuten pinnallinen ajattelu pinnalliseksi tiedostamisen jälkeenkin, on silti väärin. Kaikki ovat virheellisiä ja kaikkia virheitä koskevat musta samat säännöt. Ominaisuus toisessa pitää nähdä olosuhteiden aiheuttamana, ominaisuudesta ei tarvi pitää, mutta ihmisestä tarvii. Omia ominaisuuksiaan taas kukin voi etsiä ja tarkkailla, jotta voisi kontrolloida niitä niin hyvin kuin mahdollista. Niistä kun on itse vastuussa.
kesäpoika
20.7.2008 18:48
Eilen kirjoittaessani mulla oli päässä kasa sekavia ajatuksia, jotka kirjoitin jonkinlaisen mutoon. Muodosta tuli yhtä sekava. Tuolla kateuteen vertaamisella tarkoitin sitä, että on sama asia sanoa "Hän on vain kateellinen" aina kun joku kritisoi omia tekemisiä kuin on sanoa tultuaan pinnalliseksi kutsutuksi, että "Minua sanotaan pinnalliseksi vain, koska olen kaunis". Niinkin voi tietysti joskus käydä, mutta mistä tahansa aiheesta saakin toistuvaa palautetta, sitä kannattaa ihan tosissaan kuunnella, eikä mitätöidä kateellisuuden tai oman kauneuden piikkiin. Luonneominaisuudesta annetun palautteen kääntäminen mielessään ulkonäöä annetuksi palautteeksi kun sekin kertoo pinnallisesta tavasta ajatella. Silloinhna ajattelee, että toisen motiivina ja kiinnostuksenkohteena olisi nimenomaan ulkoinen ominaisuus, eikä luonneasia. Ja niinhän ei välttämättä ole.
Pinnallisuudesta vapaa on ihminen, joka voi kyllä omata paljonkin kauneuskäsityksiä, mutta ei arvota muiden tärkeyttä itselleen tai elämässä yleensä niiden pohjalta.
millikan
21.7.2008 10:34
Tulipa mieleen, että jos minä näen auton lähestyvän kovaa vauhtia niin en juuri nyt lähde ylittämään tietä. Olen tehnyt siis johtopäätoksiä sillä perusteella mitä näen.
Teen myos johtopäätoksia ihmisistä näiden ulkonäon perusteella, samoin kuin monella muulla perusteella, ja muutan johtopäätoksia jos aihetta tulee...eli olen varmaan pinnallisempi kuin mitä monet luulevat, mutta en kuitenkaan pahasti (eli ulkonäko jne. eivät ole mitenkään muuten poikkeuksellisen tärkeitä, mutta ne tekevät ensivaikutelman).
Minulla on myos yksi kaveri joka aktiivisesti toteuttaa pinnallisuutta, hänellä on mielessään imago johon pyrkii ja jota hän toteuttaa parhaansa mukaan ulkonäossä, käytoksessä jne. Jos tuon imagonsyleilyn tekee oikein se voi olla hyvinkin sympaattinen piirre ihmisessä...
kesäpoika
21.7.2008 20:21
Millikan, osuit johonkin sellaiseen asiaan, jota yritin keksiä, vaikken osannut sanoa sitä.. kommentoin joskus myöhemmin ja laajemmin. :) Noita kumpaakin. Kiitti aiheista! :D