Oppimisen hitaus

Aika usein oppiessaan jotain uutta elämästä, tulee huomanneeksi keksineensä pyörän uudelleen. Kaikki maailman viisaudet on jo keksitty, ja toistettu niitä, kunnes niistä on tullut klisee, jonka kaikki tietävät.

On vain sääli, ettei tunnetta tai tunnelmaa voi selittää. Että sitä voi olla ihan ihmeissään tajuttuaan, kuinka valtava maailmankaikkeus ympärillä levittäytyykään, liian iso käsitettäväksi. Se on huumaava ja huimaava tunne.

Yritäpä kertoa se kaverille. "Maailmankaikkeus on suuri ja ihmiset ovat pieniä."

Se tulee katsomaan sinua yhtä kiinnostuneena kuin kuralätäkköä vesisateen jälkeen, ja yhtä yllättyneenä tästä maailmoja mullistavasta tiedosta.

Kaikkihan sen tietää. Tietenkin tietää. Ja jos eivät ole koskaan tulleet sitä erikseen tunteneeksi Todella, ei asiasta kertominen sitä ainakaan edesauta.

Miksiköhän viisaudet ymmärtää vasta, kun on pitkien prosessien jälkeen päätynyt samaan lopputulokseen itse?

"Suunnattoman suuressa viisaudessani" olen itse päätynyt ainakin seuraaviin lopputuloksiin: Ihmisille kannattaa olla kiva, niin on todennäköisempää, että ne on kivoja takaisin. Jos ajattelee iloisia ajatuksia on onnellisempi kuin jos ajattelee pahoja ajatuksia. Ei kannata olla katkera vaan kannattaa miettiä tulevaisuutta. Kannattaa olla rehellinen. Helpointa olla reilu toiselle ihmiselle on, jos miettii miltä itsestä tuntuisi olla se toinen. Sen lisäksi kannattaa nukkua tarpeeksi, syödä terveellisesti, liikkua paljon ja vaalia ihmissuhteita, niin jaksaa hyvin ja elämää on kivaa.

:/ Tämän keksimiseen multa on vierähtänyt kaksikymmentä vuotta.