Oikeastaan on ihan hauskaa olla erossa rakkaasta jokunen yö. :) Ystävättären kanssa meni kyllä eilen myöhään, maattiin mahallaan sängyllä nenät melkein vastakkain ja juteltiin siitä mistä aina. Miehistä. Sekä yleisellä tasolla, että minä juorusin omastani.
Tänään mä olen kapinallinen. Rakkaalle on jostain syystä hyvin tärkeää, että sängyssä ei tehdä mitään sinne kuulumatonta. Varma turhan riidan aihe on se, jos mä otan puhelimen tai kirjan mukaan sänkyyn, niiden paikka ei kuulemma ole makuuhuoneessa. Omituisuutensa kullakin, mua taas ärsyttää syöminen jossain muualla kuin keittiön pöydän vieressä. En ymmärä, miksi pitää koko ajan napostella jotain, lukiessa, tv:tä katsoessa tai muuten vaan kesken kiireen. Joskin se omalla kohdalla johtaa monesti siihen, etten ehdi syödä mitään ennen iltaa. Tai jos joskus törmäätte vaaleaan, omenaa mutustavaan poikaan raitiovaunussa, se olen varmaankin minä. :)
Kun rakas ei ole kotona, mä voin kapinoida meitä kumpaakin ja kaikkia yhteisiä tottumuksia vastaan kaikessa rauhassa ja linnottautua sänkyyn eväiden, kännykän ja kirjan kanssa kenenkään häiriintymättä. Nauttia uudesta, suunnattoman suuresta vapaudestani. :D
Ongelmamme ovat ihanan pieniä. :)
5 kommenttia
sleepygay
20.12.2006 23:40
Meinasitko ihan oikeasti syödä sängyssä? Yäks, inhoan leivänmuruja sängyssä. :(
En ymmärrä, että miten pärjäät "yksinään"? Minulla oli selviytymisvaikeuksia jo silloin, kun kulta oli mummonsa synttäreillä ja poissa vain päivän. En varmaan pärjäisi edes yhtä yötä ilman kultia...
kesäpoika
21.12.2006 00:43
Meinasin ja söinkin. Mutta en leipää. :)
Ollakseni rehellinen, en mä oikein pärjääkään yksin. Mutta ajattelin nyt vaan olla positiivinen. Se on hassua, että kun toinen on omalla paikallaan, eli jossain mun lähettyvillä, voi ihan rauhassa olla hiljaa, mutta kun se ei ole, niin koko ajan on tunne, että tekee mieli kertoa jotain, mutta kukaan ei oo kuulemassa. :(
Kaikkein hankalinta on fyysisen kosketuksen puute. Mä oonkin tunnettu halipulastani ystäväpiirissä, kun joskus jään hetkeksi yksin. Ja muinakin aikoina.
Mä keskityin aiemmin enemmän siihen, että en omalla pohjattomalla läheisyydenkaipuulla aja rakasta pois, se voi käydä ahdistavaksi ihmisestä, joka osaa ja haluaa välillä olla yksin. Nykyään rakaskin on jo niin tottunut olemaan yhdessä, että lähettää viestejä ja soittelee pitkin päivää. Me taidetaan tietää toistemme kuulumiset paremmin nyt kuin koskaan molempien kotona ollessa. :)
sleepygay
21.12.2006 01:49
Sama ongelma on minullakin. Siis silloin, kun rakas on poissa, tulee olo, että jotain tekee mieli kertoa, mutta ei ole ketään jolle kertoa.
Sitten kun rakas vihdoin kotiin tulee, niin maailma kikastuu heti. :) Halitaan ja pusitellaan kuin viimeistä päivää. Kullan kanssa haliminen on niiiin ihanaa! :)
Minulla ei taida olla mitään pelkoa siitä, että ajaisin kullan pois pohjattomalla läheisyyden kaipuulla. Kulta kun sattuu itse olemaan samanlainen. :) Muistan, kun ennen yhteen muuttoa, meni helposti kolmekin tuntia yhtä mittaa puheluihin, kun rakkaan kanssa soiteltiin. Siksi meillä olikin molemmilla semmoiset liittymät, joissa kuukausimaksuun kuului 1500 minuuttia puheluita ja 1500 tekstaria (dna Aarre). Ja silti puhelut ylittyi. Nytkin soitellaan, jos toinen on kotona ja toinen käväisee esim. yliopistolla.
Tulikin mieleen, missä sä opiskelet?
kesäpoika
22.12.2006 14:45
Mä olen vielä lukiossa. Sairastamisen takia oon jäänyt jälkeen normaalista opiskeluaikataulusta, kun viimeisin pitkä sairauslomakin kesti yli vuoden.. Nyt sitten päivä kerrallaan. Mulla on kyllä ajatuksia siitä, mitä lukion jälkeen aion, mutta kovin paljoa en uskalla sitä aikaa vielä odottaa. Mitä vähemmän tulevaisuudesta haaveilee, sitä vähemmän on menetettävää, jos sitä ei koskaan tule.
martin
23.12.2006 01:31
Kesäpoika! Haaveet ovat haaveita - uskalla kohdata ne sellaisina!
Joka tapauksessa toivon nyt Sinulle parasta lukiomenestystä ja ihanaa aikaa lukiossasi!