Maalla

Hyttyset rakastavat minua. Ne rakastivat minua koko souturetken järven ympäri, pientä pistelyä ja kutinaa siellä täällä.

Rakkaan ne antavat olla rauhassa.

Mikä minussa niitä kiehtoo? Eivät ne voi niin viisaita olla, että tietäisivät mun välttävän tappamasta niitä. Ja miksi ihmeessä ne tahtoisivat syödä minun vertani? Miksi juuri minun meistä kaikista? Minun, jonka koko verensyntymisjärjestelmä on tapettu ja kasvatettu uudelleen kahdesti viallisena, sairaana ja toimimattomana? Johon on syydetty litroittain muiden verta koska omani on niin kehnoa, ettei siitä ollut pitämään hengissä edes minua, saati ruokimaan pieniä hyttysenpoikasia?

En käsitä.

Rakas ja minä olimme kesän ensimmäistä kertaa järvessä uimassa. Oli kylmää. Paljon hyttysiä. Kaisloja jaloissa. Vesi oli hyytävää, mutta Rakas oli lämmin edestä ja takaa, käsistä, ympäriltä ja ympärillä, pyyhe pehmeä ja puhdas ja sauna kuin taivas. Koivuvihdan tuoksu. Koko mökki niin kesäinen, että rintaa puristi jokin tunne tai muisto, joka on vahva eikä silti suostu kokonaan mieleen.

Kuumaa vettä kiukaasta ja tervashampoota. Vähän turhan viileä pesuhuone, niin että tulee kiireinen olo peseytyä. Minä saippuoin Rakkaan ja Rakas minut. Vanhanaikaisella vihreällä saippualla ja pesusienellä.

Minä rakastan saippuan tuoksua, sen tuoksusta tulevaa puhdasta oloa. Silläkin uhalla, että yöllä ihoa kutitti, hyttysenpistot ja liian puhtaaksi pesty iho. Karkeat lakanat ja viileä makuuhuone. Mutta Rakas oli lämmin, ympäriltä ja ympärillä.

Uusi varaus mökistä tehtiin mun syntymäpäiväkseni heinäkuuksi.