Öisiä mietteitä

Kesäpojan uni ei tule. ô_ô

Koko muu perhe, karvaiset kaverini kerälle kiertyneenä kumpikin, Poika omassa pinnasängyssään puolikuulamppunsa alla ja Rakas mun ja hänen sängyssämme nukkuvat. Ovat jossain poissa, oman mielensä sokkeloissa, uneksimassa kuka mitäkin. Pojan sormet liikkuvat ja rakas kurtistelee kulmiaan.

Mä juon teetä, istun tuolilla tietokoneen kanssa ja katselen elämääni, heitä nukkuvia. On hyvä ja rauhallinen olo. Ei se haittaa vaikka valvottaa. Voin nukkua enemmän sitten huomenna.

Kaikki on jotenkin kovin rauhallista. Eivät vain nukkuvien uniset äänet ja unikuulampun rauhaisa hämärä, vaan omassa mielessänikin, suhteessa kaikkiin tärkeisiin ja läheisiin ja kaikkeen mistä on kannettava huolta ja mitä on järjesteltävä, ei mikään paina.

Ikkuna on auki.

Tuoksuu puhtaalle pyykille ja yöilmalle. Pojan myötä kaappitilat ovat käyneet ahtaiksi ja puhtaita vaatteita jää lojumaan kasoihin kuivaustelineen päälle ja hoitopöydälle, kodinhoitohuoneen tasoille ja pyyhehyllyille.

Mulla on blogini vuoksi vapautunut olo, helpottunut, kun sain kirjoitettua aborttiajatukseni ulos itsestäni. Oon miettinyt sen mielipiteen kertomista jo tosi, tosi pitkään, mutta sen jakaminen on jännittänyt hirveän paljon. Mun toiset kirjoitukseni on keränneet hurjan hyökkääviä ja tuomitsevia kommentteja, vaikken oo oikein ymmärtänyt miksi, ja siksi mistään vaikeammasta asiasta pelotti edes alkaa kirjoittaa.

Kerran mä lopetin jo kirjoittamisen kun en oikein uskaltanut enää sanoa mitään, mutta sitten kasvoin vahvemmaksi. Eikä minusta olisi järkeä kirjoitella vain miellyttääkseen muita. Minusta mun syyni kirjoittaa on kertoa omista ajatuksistani ja ehkä saada toisiakin ihmisiä ymmärtämään muunlaisia aatteita tuomitsematta heti.

Aborttia pidetään naisen tasa-arvon edistäjänä ja sen vastustajaa naisen alistajana, konservatiivisena fundamentalistina, vaikkei asia ole musta lainkaan niin yksiselitteinen. En minä toivo naisille pahaa, vaikka toivonkin lapsille hyvää. Pelkäsin, kuinka aggressiivisesti ajatukseni otetaan vastaan. Mun uskovaisuutenikin on lietsonut syytöksiä keskusteluissa. Pelkäsin, millä nimillä mua nimitellään. Mutta kaikki sujuikin ihan hyvin. On helpottunut olo. Tulin kuulluksi. Musta tuntuu että tulin kuulluksi niillekin jotka ovat eri mieltä.

Pikkusilkkiturkin suu maiskuttaa tiheästi, kieli rullalla. Mahtaako se nähdä unta omasta vauva-ajastaan? Uneksii maitoannoksesta äidin massun lämmössä. Niin varmaankin.. eivät kai aikuiset koirat osaa enää imeä? Muuten kuin unissaan. :)

Kesäloma alkaa aivan pian. Mun opiskeluni ovat sujuneet valtavan hyvin. Tylsistä aiheista olen saanut joitain nelosia,pelkkää laiskuuttani ja ne harmittavat, harjoitteluista ja alaan liittyvistä opinnoista täysiä pisteitä. Kahdesta viime harjoittelusta sain niin kovat kehut että arvostelutilaisuudessa vähän nolotti. Mä olin ehtinyt ystävystyä työn ulkopuolellakin toisen pääasiallisen kouluttajani kanssa, ja pelkäsin, että kehut koetaan puolueellisiksi. Hän itse kyllä sanoi, ettei osaisi kaveerata työn ulkopuolella sellaisen työntekijän kanssa, joka jättäisi kaiki ikävät työt hänelle. Että se tuntuisi henkilökohtaiselta loukkaukselta.

Mun haaveeni on valmistua ensin sairaanhoitajaksi, erikoistua sitten saattohoitoon, tehdä töitä muutama vuosi kokemuksen kartuttamiseksi sairaalassa tai yksityisessä saattokodissa ja sitten lähteä töihin Afrikkaan. Tarkkaa paikkaa en ole osannut valita ja projektien henkilöstötarvekin tietenkin sanelee loppusijoituspaikan. Mahdollisesti AIDS-sairaalaan, jos saan valita, tai malariaosastolle. Toivoisin että saisin tehdä saattotyötä myös perheissä. Olla apuna kun perheen ja suvun voimavarat eivät riitä ympärivuorokautiseen holehtimiseen ja sen muiden jäsenten elämän ylläpitoon.

Rakas on kouluttautunut lääkealalle ja voisi löytää työn samasta projektista. Elämä siellä saisi sitten näyttää suunnan, miten jatkaa eteenpäin.

Olen aina ajatellut, että jos saan lapsia, tahdon kasvattaa heistä maailmankansalaisia. Siinä mielessä, etteivät kulttuurierot saa heitä tuntemaan ylemmyyttä, eikä yltäkylläisyys tunnu siltä, kuin sen omistamiseen olisi synnynnäinen oikeus. Toisinaan länsimaalaisilla on käsitys, että he ovat ansainneet hyvän asemansa. Vaikka eivät sitten osaakaan vastata mitä sellaista ovat tehneet, että ansaitsevat sen paremmin kuin joku toiseen maahan syntynyt.

Minun arvoni ja ajatukseni eivät vain ole ainoita maailmassa, eivät edes omassa elämässäni. On paljon tärkeämpääkin.

En koskaan tahdo riistää omien työhaaveideni vuoksi Pojalta äitiä.

Pojan ja Pojan äidin, mun siskoni, välit ovat läheiset ja rakkaat. Sisko opiskelee, kasvaa ja aikustuu, soittaa pojalle joka päivä nyt kun hän jaksaa jo hetken kuunnella puhelinta, käy kyläilemässä koulun ruokiksella ja pari kertaa viikossa iltaisin ja hakee Pojan viikonlopuiksi kotiin. Se on Pojalle Tärkeää.

Koska Poika viettää minun ja Rakkaan kanssa aikaansa enemmän kuin äidin kanssa, äiti on jotain Erityistä. ÄITI hakee MINUT. ÄITI pukee MINUT. ÄITI saa riisua! :) ÄITI antaa vettä! ÄITI ottaa MINUT syliin.

Sisko rakastaa Poikaa kovasti. Sisko on silti vielä itsekin kovin nuori. Rakkautta se ei vähennä. Ei hän ole edes täysi-ikäinen, lapsi vasta. Teini. Itsekin äidin tarpeessa, vaikkei sellaista oikein ole saanutkaan.

Siskon iässä musta oli jännää olla humalassa ja huojua. Oli jännittävää ja kiihottavaa mennä vanhempien miesten saapuville, antaa tulla lähelle, ihan lähelle ja kovaksi ja sitten mennä kauemmas. Odottaa tavoittelevia käsiä. Kuulla ja tuntea kuinka kaunis ja haluttu on. Oli tärkeää olla haluttu ja ihailtu ja nuori ja homo, antaa ymmärtää, flirttailla ja harjoitella, leikkiä ensin, ennen kuin tuli aika opetella oikeaa aikuisuutta.

Vaikka toisaalta olin ollut Rakkaan kanssa jo kaksi vuotta, en lainkaan niin villi ja vapaa kuin olisin voinut. Rakas sai hyvän annoksen kaikesta keikistelystä, suoruudesta, flirtistä, kokeilunhalusta ja erikoisuudentavoittelujeni rajan etsinnöistä. Eikä hän epäröinyt käyttää oman nuoruutensa vastuuttomuutta mun rajojeni etsintään. :)