• kesäpoika

Kriisi

Meillä on parisuhdekriisi. Mahdollista on sekin, että meillä on vain parisuhde, juuri sellainen kun parisuhteet tapaavat yleensä olla, ja kriisi on mun oman pääni sisällä. Tunnustan taipumukseni ylireagointiin.

Riidasta tuli kriisi mun korvieni väliin siinä vaiheessa, kun hyvää tarkoittava ystävä esitti parin päivän riitelyn jälkeen huolestuneena kysymyksen, että ettehän te ole eroamassa. Mä vastasin itsevarmasti ja epäilemättä Ei, mutta sillä sekunnilla tajusin, etten voi tietää, mitä rakas ajattelee. Riivaavin ja turhin ajatus tässä maailmassa on Entä Jos ja se on pyörinyt mun mielessäni jo viikon.

Tässä parisuhdeongelman sivussa on tapahtunut kaikenlaista muutakin, mutta mulla ei oo energiaa selittää niistä. Periaatteessa kaikki on hyvin. Rakas on sanonut, ettei se minnekään ole lähdössä tai halua mun lähtevän, kun se haluaa vaan vähän miettiä ja kaipaa etäisyyttä ja mä yritän parhaani mukaan antaa sitä etäisyyttä, vaikka oon maailman huonoin etäiseksi ihmiseksi. Kolmetoistavuotias Teemu mun päässäni alkaa huutaa kuolemaa ja maailmanloppua joka kerta, kun etsin katsetta eikä siihen vastata, ja hillitsen itseni kysymästä mitä toinen nyt ajattelee ja että eihän se vieläkään ole lähdössä.

Välillä rakas tulee lähelle, kuten sen on tapana tulla ja mä tajuan miten ikävä mun sitä on. Hankalaa on se, että tiedän, ettei se ymmärrä. Ettei se yhtään ymmärrä, miten voi ikävöidä ihmistä joka istuu samalla sohvalla.

Ikävöin kuitenkin. <3

8 kommenttia

martin

5.5.2007 22:50

"Entä Jos" voi olla, mutta on täysin turha "Jos" - kuten toteat itsekin, joten etkö lopettaisi?!
Kaipaus on tuskaa. Rakkaus ei.

Elämää ja ihanan maailman jatkuvaa syntymistä toivon!

kesäpoika

5.5.2007 23:26

Lopettaisin jos osaisin. Tulisin maailman onnellisimmaksi ihmiseksi jos oppisin kontrolloimaan ajatuksia ja tunteita, jotka mieleen nousee. Sitä en kuitenkaan osaa. Voin tuntea syyllisyyttä niiden typeryydestä, mutten voi lopettaa tuntemasta. :/

sleepygay

5.5.2007 23:40

Joskus omat ajatukset ovat suurimpia vihollisia. Voisipa ajatukset pistää joskus pois päältä, niin olisi helpompaa.

Toivottavasti kaikki kuitenkin selviää parhain päin.

martin

5.5.2007 23:55

Kesäpoika!
En sano, että tuntemisesi olisi väärin. Tunteminen on sinällään hieno asia.
Osata - sinä sen sanot!

arosusi

6.5.2007 03:31

Tsemppiä.

martin

6.5.2007 11:37

Herra, armahda!
Kristus, armahda!
Herra, armahda!

audinkopoika

6.5.2007 14:50

Kiva kuulla susta taas :)
Voimia sinulle, kyl se siitä suttaantuu, on hyvä, että ihmisellä on tunteita.
Aika vaan voi opettaa elämää, se voi olla joskus tuskallisen hidasta vaan.

Aboa

6.5.2007 20:34

Voiko oikeastaan tehdä muuta kuin vain luottaa toisen sanaan, kun se sanoo, ettei ole menossa minnekään? Vaikka tuntuu vaikealta, en usko, että voi tehdä muuta kuin luottaa toiseen ja hänen läsnäoloonsa.

Muussa tapauksessa voi kyselyillään ja vakuuttamisentarpeineen vahingossa ajaa toisen pois kuten Anna Karenina.