• kesäpoika

Kirjoitus

Mä luin oman blogini läpi ensimmäisestä kirjoituksesta viimeiseen asti. Eri päivien erilaiset tunnelmat palasivat mieleen tosi kirkkaina ja ne tilanteet, joissa olen kirjoittanut.. hassu kokemus.

Jotkin typerät kielioppi- ja kirjoitusvirheet jäivät harmittamaan, mutta päätin etten enää korjaa niitä. Virheet kuuluu elämään, ja ne jääköön todisteiksi siitä, miten moneen kertaan jotain lausetta on korjattu ja väännetty, että asian saisi oikein sanottua, ja että viimeisessä kirjoitusasussa tekstin virheelle on jo tullut sokeaksi. Tai todisteeksi siitä, miten kirjoittamista ei joskus ollenkaan ajattele, vaan sen antaa vaan tulla.

Kyllä mä olen ennenkin näitä kirjoituksiani lukenut, mutta en koskaan kaikkia peräkkäin. Oikeastaan olin yllättynyt, miten kokonaisen kuvan pienet palat antoivatkaan, ainakin minulle, joka tunnen tarinan tekstien takana. Tästä blogistahan on tulossa mun näköiseni. :) Ja mä olen astumassa rajan yli oivaltamaan, miten terapeuttista kirjoittaminen onkaan. Ehkä kohta jo lisään nimeni Aboan blogin listaan, jonne on ilmoittautunut ihmisiä, jotka tahtoisivat kirjoittaa kirjan..

Viime päivinä ei oikein oo ollut aikaa blogille. Ei mun ihan joka hetkeni ole ollut etukäteen aikataulutettu, mutta vapaat hetket täyttyy kaikesta pienestä. Olen saanut kunniatehtävän tarkistaa näytelmän käsikirjoitusta, jota ystäväni muokkaa valmiiksi jo kolmatta vuotta. Siinä on vakavasti sairaan nuoren rooli ja mun tehtäväni on varmistaa hahmon samaistuttavuus myös sellaista oikeasti kokeneiden silmissä. Sen lisäksi oon tehnyt sarjakuvia ja suunnitellut hölmön koreografian tanssille, jota en taida antaa kenenkään koskaan nähdä. Kirjan kirjoittaminen sopisi listan jatkeeksi hyvin. :)

Vaikka kyllähän mä tiedän, ettei kirjoja kirjoiteta. Ne syntyvät sivutuotteina sitten, kun on tarina, joka on pakko kertoa. Mulla ei taida olla sellaista vielä.. Ei sellaista, jonka osaisin laittaa kirjoitettavaan muotoon. On vain harjoitelmia tekstityyleistä ja tunteen tai tunnelman luomisesta. Eikä julkaistavuuden todennäköisyyttä lisää varmaankaan se, että jostain oudosta syystä mun jokaisen harjoitelmani lopputulos on aina homoeroottinen novelli.

2 kommenttia

Markus

13.2.2007 18:23

Homoeroottisia novelleja saisi olla paljon enemmän eli siitä vaan kirjoittelemaan.Mä voisin ainakin lukea :)

sleepygay

14.2.2007 10:40

Minä kävin viime viikonloppuna kaikki merkintäni läpi, kun laitoin niitä vähän paremmin tuonne kotisivuille ja sama kävi minullekin. Tuli tosi hyvin mieleen, että millanen fiilis sillon kirjottamisen aikaan on ollut. Vaikka merkintä olisi kirjoitettu jo joskus loppukesästä. Aika hauskaa, kun tavallaan voi elää joitain asioita uudestaan.

Minä olen koittanut kirjoittaa runoja. On tullu lähinnä romanttisia runoja. :D Mutta olen saanu pari muutakin kirjoitettua.

Kirja olisi mukavaa kirjoittaa, mutta en osaa kirjoittaa pitkästi. Ainakaan vielä. Olen kyllä kehittynyt tosi paljon tänä vuonna kirjoittamisessa.

Minusta olisi mukavaa kirjoittaa myös homoeroottisia novelleja. :D Ei ole vielä tullut kokeiltua...