Rakas tuli eilen kotiin. :) On hyvä ja lämmin ja samalla haikea olo. Tänään on jouluaaton aatto. Eilinen riehakkuus ja jälleennäkemisen ilo on jo ehtinyt muuttua odottavaksi hiljaisuudeksi. Joulu tulee.
Joulu on hiljentymistä ja läheisyyttä varten, perheet ja suvut kokoontuvat yhteen olemaan toisilleen läsnä edes kerran vuodessa. Kaunista, ja vaikeaa jokaiselle, jolla ei ole ketään.
Me käydään huomenna rakkaan vanhempien luona syömässä ja avaamassa lahjat. Yöksi tullaan kotiin. Joulupäivänä käydään hautausmaalla ja kirkossa, sinne mennään varmaan yhdessä rakkaan perheen kanssa. Illalla kotona syvennytään toisiimme ja tärkeisiin asioihin.
Mäkin niin kaipaisin omaa paikkaa, jonne voi aina mennä. Kotia, joka on olemassa silloinkin, kun se mitä kodiksi luulin ei pysynytkään koossa. Omia ihmisiä, joiden luona on aina turva. Joiden luo voisi mennä silloinkin, jos laskut jäi maksamatta ja tuli häätö, sähkökatko, pimeys. Vaikka koskaan ei jäänyt, niin silti. Ihan varmuuden vuoksi, jotta olisi turvallisempi olo, jotta joku olisi olemassa, edes minä. Kaipaisin jotain, jolle olisin rakkaampi kuin kukaan muu ja joka antaisi anteeksi silloinkin, kun sen vähiten ansaitsen. Jonka rakkaus olisi ehdotonta ja riippumatonta mistään, mitä teen. Mä kaipaisin kotia ja vanhempia. Ihan omia.
Mulla on kyllä äiti. On ja ei ole. Kipeämpää kuin vanhemman menetys tekee vanhempi, joka on olemassa, mutta ei koskaan läsnä, ei edes silloin kun ollaan vastatusten. Silloin ei tiedä, luoko läheisyys enemmän iloa vai tuskaa. Äiti on sairastanut vakavaa masennusta monta vuotta. Välillä vain tuijottaa seinää, eikä puhu.
Aatto lähestyy ja ihmiset lähtevät tärkeimpiensä luo. Kaupunki hiljenee. On hienoa nähdä, miten monilla onkaan paikka, minne mennä. Ja lohdullista tietää, että vaikka minä en lähde, minulla on hänet, jonka luo voin jäädä.
Joulurauhaa.
5 kommenttia
martin
23.12.2006 16:02
Kun rakastat, niin rakkaus on jo läsnä!
Joulurauhaa.
svar
23.12.2006 16:39
Rauhallista joulua
sleepygay
23.12.2006 17:08
Rauhallista joulua sinullekin, kesäpoika.
sleepygay
23.12.2006 19:58
Niin ja rakkaallesi myös. :)
Markus
24.12.2006 11:08
Mäkin kaipaan kotia.......
rauhallista joulua