23

Rakkaalla on ikäkriisi. Tai oikeastaan voisi sanoa, että oli, koska nyt hän on antanut itselleen vuoden lisäaikaa. Ensimmäinen toive oli, ettei lähestyvistä synttäreistä saa muistuttaa, ja mä noudatin sitä ihan kirjaimellisesti. Synttäripäivä tuli ja meni kuin mikä tahansa päivä ja oli poissa. Sitten iski katumus. Että jos kuitenkin juhlitaan vähän.. mutta kortteihin ei saa laittaa ikää, se on paha numero.

23 vuotta.

Rakkaan mielestä se on viimeinen ikä, jolloin voi vielä olla seksuaalisesti haluttu ja tarpeellinen. Mä en oikein tiedä mitä siihen kuuluisi sanoa, kun en oo kokenut koskaan mitään vastaavaa, enkä tiedä mille se tuntuu. Ja kun ongelma on rakkaan omissa mielikuvissa, ei minun, joka pidän kaksikymppisyyttä enemmän keski-ikäisyydestä. Siinä suhteessa hänellä ei ole mitään syytä tuntea oloaan uhatuksi lisääntyvien vuosien takia.

Nuoruutta ihailevalle on varmasti rankkaa tajuta olevansa itse vanhempi kuin ihailemansa ikä. Tai ehkä se on pelkkää pinnallisuutta, josta kasvaa yli. Mä en tiedä mitä siihen kuuluu sanoa ja miten reagoida ja siksi en sano mitään.

Kuuntelen, jos on tarvetta.

Näytän.

Me vietettiin perjantaina parisuhdeiltaa synttäreiden kunniaksi. :) Mä tein rakkaalle ruokaa ja me syötiin tyynyjen päällä istuen olohuoneen pöydän vieressä kynttilävalaistuksessa. Olin löytänyt lehdestä ohjeen hienon kuuloiselle pastaruualle, jota mun piti kokata, mutta hetken oikusta päädyin tekemään makaronilaatikkoa.

Vieraiden tullessa me joskus hienostellaan ja valmistetaan jotain eksoottista tai vaikeaa, mutta makaronilaatikko on rakkaan lempiruoka. En minä hänelle tahdo hienostella tai leikkiä porvarillista tai muuttaa häntä toiseksi. Tahdoin tehdä jotain, mistä hän oikeasti pitää. Rakkaan mielestä se oli romanttista ja laatikko hyvää. :)

Lauantaina biletettiin kavereiden kanssa. Rakkaan bestiskin tuli Tampereelta asti ja omien sanojensa mukaan herra synttärisankarilla oli oikein kiva ilta. Sivustakatsojasta se ei kyllä enää loppuillasta näyttänyt ihan sille. Rakas joi liikaa ja nuokkui pöydän vieressä nenä melkein pöytälevyssä kiinni huulillaan humalainen hymy.

Vaikka mikä minä olen toisen hauskuuksia arvostelemaan. Oli sillä kyllä hilpeä ilme, ja kotiin lähti vasta kannettuna ja kainaloista raahaten.. "Ei mennä vielä." :D

Sunnuntaina olo oli vähemmän hilpeä.

Varsinaisen synttärilahjansa minulta rakas sai vasta tänään. Nyt meillä on sitten molemmilla kielikorut, rakkaalla ihan vasta-asennettu. :) Homoin lahja ikinä. Kaupanpäälle sössöttävä puhe. :)