Ääh.
Tuli kurja olo.
Taidan elää aika suojattua elämää. Ei mun kaveripiireissä ole tapana nimitellä. En tiedä, pitäisikö siihen suhtautua niin kuin riitoihin yleensä, ohittaa hallitsemattomana, merkityksettömänä tunneryöppynä. Vai pitäisikö se ottaa vakavasti.
"Ylimielinen ja tärkeilevä pikkunilkki."
Pahinta on, että juuri siltä pelkään näyttäväni, vaikka en tarkoita. Ihan oikeasti ja syvästi en tarkoita.
Hän sanoo, ettei mun pitäisi loukkaantua tuosta, koska ei ylimielinen ole lainkaan pahinta, mitä musta ajatellaan. Hänellä on kavereita, jotka sanovat musta ja kirjoittelustani paljon raadollisempiakin kommentteja. Eräs niistä on "mustatuntuu minäminäminä näinseonoltavapiste" -blogi.
Ja mä olen hänestä kakaramainen, kiukutteleva dramaqueen, koska sanon, että tuollaisen kertominen loukkaa, enkä ohita sitä noin vain.
On tuo varmaan tottakin. Mä kirjoitan tosi usein, että "musta tuntuu". Minäminäminä. Tietenkin mun päiväkirjani on subjektiivinen. Näin sen on oltava piste. Niin, kyllä mä teen päätelmiä. Se on vähän niinkuin koko kirjoituksen idea aika monessa tapauksessa.
Oikeastaan en tiedä, mitä muuta blogin pitäisi olla kuin mustatuntuu-minäminäminä-ja lopputulospäätelmäpiste. Mitä muiden blogit ovat?
Rakas on ollut koko päivän jossain ja mä puuhannut omiani, miettinyt tätä, vääntänyt kääntänyt ja ollut surullinen ja ihmeissäni. Sitten se on siinä ja se on lämmin.
Kaikki kuittautuu pois. Mä oon niin kiitollinen rakkaan kyvystä olla läsnä.
