I received today a picture from my youth from my dear friend Gus, with whom I fell in love during our New York Herald Tribune Youth Forum in 1962. Our Forum friend Rodolfo ("Rudy") from Uruguay Photoshopped it. Me in 1997 (left), me in 1962 (middle) and Gus in 1997 (right)
Sain tänään ensimmäiseltä rakkaaltani Gusilta kuvamanipulaation,jossa olen minä (53-vuotiaana vuonna 1997, keskellä), minä (17-vuotiaana vuonna 1962) ja Gus vuonna 1997 (53-vuotiaana oikealla).
Sen lisäksi, että Gus on ollut ensirakkauteni kansainvälisessä stipendiaattiohjelmassa New Yorkissa 1962, hän on ollut myös Yhdysvaltain Tiedeakatemian ulkomaanosastolla töissä. Tämän takia hän on ollut minulle suuri henkilökohtainen ja ammatillinen tuki.
Voi itku tätä ajan kiitämistä! Toisaalta on onni, ettei tarvitse enää olla
17-vuotias :)
10 kommenttia
Mahakas
7.12.2009 06:17
Jeps eihän siitä ole kuin hetki että toivoi olevansa vanhempi ja nyt kun on sitä toivoo olevansa nuorempi :D
Olli Stålström
7.12.2009 08:46
Joo. Näin on. Mutta kyse on paljon enemmästä kuin pelkästä nostalgiasta. Tulla 17 vuoden ikään vuonna 1962 oli silkkaa kidutusta yksinäiselle homolle. Silloin olin rikollinen, syntinen, sairas ja osalle vasemmistoa porvarillisen paheen harjoittaja. Vuonna 1962 ilmestyi psykoanalyytikko Bieberin kokoama tutkimus, siitä miten häiriintyneitä ja epäonnistuneita homot ovat. Monet ikäluokkani homot kertoivat kokeneensa itsensä "luonnon onnettomiksi painovirheiksi". Minä ainakin pyysin päästä Hesperian sairaalaan eheytyshoitoon. Tietenkin homoyhteisössä on tyyppejä, jotka haluavat piillä "onnellisuusmuurin" takana ja estää keskustelun syrjinnän aiheuttamista ongelmista. Tällaista vastaan olen joutunut protestoimaan myös Ranneliikkeen palstoilla vuosien ajan.
mopsi22
7.12.2009 15:28
Aika kuluu. Elämä on. Komeus näemmä pysyy.
Jusa
7.12.2009 15:39
Niin minäkin iäkkäämpänä (50+) olen miettinyt tai törmännyt samaan "onnellisuusmuuriin" vähän vanhempien homojen kohdalla (kuten itse). Se voi olla tietynlainen defenssi, mutta monesti se vääristää esim. tutkimustuloksia. Vai onko niin, että toiset eivät välitä yhteiskunnan normatiivisuudesta, vaan elävät vain omaa elämäänsä, vaikkakin tuohon aikaan salaten suuntautumisensa. Tämän päivän nuorilla tuskin on käsitystä samasta (näin onkin hyvä!). (Kuka nyt haluaisi puhua tavallaan menetetystä nuoruudesta?)
Olli Stålström
7.12.2009 16:05
Kiitos, mopsi22.
Toinen mikä on säilynyt, on maailmanparantamisen kiihko. Tosin siinä kävi niin, että ekat 30 vuotta yritin parantaa maailmaa poistamalla homouteni. Kun huomasin että kirkon eheyttäjät olivat kusettaneet minua, aloin parantaa maailmaa poistamalla eheytysideologioita maailmasta seuraavat 30 vuotta.
Olli Stålström
7.12.2009 16:54
Vahingosta viisastuneena olen päättänyt käyttää seuraavat 30 vuotta - en itseni tai maailman repimiseen vaan - rakentavaan uuden psykiatrisen kritiikin ja tiedon tuottamiseen Suomeen. Väitöskirjani ohjaaja psykoanalyytikko Jack Drescher tulee Sexpon suureen koulutusseminaariin 12.3.2010 luennoimaan aiheesta.
Rokkihomo
7.12.2009 21:03
Kappas, juuri tuon vasemmanpuoleisen aikaan näin tohtori Ståhlströmin ensimäistä kertaa "livenä".
Heh: "Kun siittiö houkuttelee munasolua. Eikun..."
Olli Stålström
7.12.2009 21:49
Mulla oli toi paita päällä väitöksen aikoihin. Ootko ollu kuuntelemassa mun Rado- tai Stenbäck-kritiikkiä kun tollaisia kysyt? :)
Olli Stålström
7.12.2009 23:29
Hei nyt muistan, Rokkihomo! Olit siinä Lasse Kekin järjestämässä seminaarissa Turussa joskus 1998 alkuvuosina. Muistan sen erittäin miellyttävänä tilaisuutena. Lasse oli ystävällinen ja kohtelias juontaja. Olisiko ollut Vinokinon tai Homoglobiinin tilaisuus tai ihan vaan Turun yliopistolla järjestetty akateeminen gay-tapahtuma?
Rokkihomo
7.12.2009 23:34
En ehtinyt itse vastaamaan, mutta kyllä, juuri tuo viimeksi mainittu tilaisuus, nimeltään Homo academicus, ja siis homo-lesbo-yms. seminaari.
Sen perään niitä on järjestetty aikamoinen sarja, ja vielä vuonna 2006 oli Pervot ajat eli "O tempora o queer".
Jatkoakin, muuten, seurannee.