Kaappihinttejä ja kaksinaismoraalia vanhan eheytysideologian palveluksessa

[Tässä blogisarjassa kerron Setan varhaishistoriasta siltä osin kuin olen itse henkiiökohtaisesti ollut mukana tapahtumissa. Tämä liittyy vuoden 2010 alussa julkaistavaan Setan varhaishistoriaan, jota viimeistelee Anssi Pirttijärvi].

Yksi vaikempia ongelmia Setan historiassa oli miten suhtautua kaappihinttehin, jotka halusivat vahingoittaa homoliikettä. Kuten Tarja Halonen kirjassaan totesi, häntäkin harmitti toimia sellaisten hyvinvoivien ja tärkeiden homojen oikeuksien puolesta, jotka salasivat suuntautumisensa ja samalla antoivat muiden tehdä työtä puolestaan:

http://personal.inet.fi/koti/olli.stalstrom/tarjaolli.html

Professorini Martti Grönfors totesi Rakkauden monet kasvot (1984) -kirjassa, että homous tuottaa sekä radikaaliutta että konservatiivisuutta, riippuen homon/lesbon omasta elämäntilanteesta.

Vaikeinta on sellaisilla, jotka eivät pysty hyväksymään seksuaalista suuntautumistaan, mutta joilla on paljon menetettävää jos heidän salaisuutensa paljastuu.

Pahimmillaan kaappihintti saattaa takertua kouristuksenomaisesti rakentamaansa kunniallisuuden ja konservatiivisuuden suojamuuriin. Hän saattaa itseään suojellakseen pyrkiä tuomitsemaan muita homoja ja lesboja. Historian ehkä tunnetuin tapaus oli kylmän sodan amerikkalainen senaattori Joseph McCarthy, joka käynnisti 1950-luvulla varsinaisen vainoaallon homoja ja kommunisteiksi syytettyjä kohtaan:

http://en.wikipedia.org/wiki/Joseph_McCarthy

Yhdysvaltalaiset homoliikkeet turvautuivat 1990-luvulta lähtien joskus ns. outtaamiseen, ts. homoja vahingoittavien, itsensä kieltävien homojen, salaama seksuaalinen suuntautuminen pyrittiin paljastamaan julkisuudessa, vaikkapa lehdistössä.

Setan historiassa ei tietääkseni tällaista koskaan tapahtunut, vaikka olimme tekemisissä kaappihinttien kanssa. Omakohtaista ulostuloa tietysti kannustimme. Yksi syy tällaiseen suhtautumiseen oli oma henkilöhistoriani, josta olen kertonut tässä blogissa. Koska olin aikoinaan itse ollut itseäni vihaava, psykoanalyysin läpikäynyt kaappihintti, tiesin omakohtaisesti mitä kaappihintteys pahimmillaan voi olla, mutta myös että siitä voi kehittyä avoimesti itsensä hyväksyvä tasavertaisuusaktivisti. Toinen perusteeni oli filosofinen, halusin että kaikkiin ihmisiin suhtaudutaan kunnioituksella ja heidän itsemääräämisoikeutta kunnioittaen.

Mielestäni on kuitenkin perusteltua kertoa asianomaisten kuoleman jälkeen kaappihinttien yrityksistä vahingoittaa homojen ja lesbojen asemaa varoittavana esimerkkinä jälkipolville. Se on tarkoitukseni tällä blogilla, jossa haluan jo elinaikanani varoittaa niistä ongelmista, joita syntyy kun yrittää ostaa kunniallisuutta kieltämällä itsensä ja yrittämällä ryhtyä - minun tavoin - ns. entiseksi homoksi.

Oman elämäni vastenmielisimpiä kokemuksia oli kun 1960-luvun loppupuolella kruisailin Laakson kentällä ja Jennyn teehuoneella. Minun perässäni siellä liikkui usein psykologian professori R. Olavi Viitamäki, joka yritti sitkeästi tehdä tuttavuuttani. Häntä kutsuttiin yleisesti "kuutionmuotoiseksi professoriksi", koska hän vaikutti jäykältä ja ylipainoiselta. Minua vihastutti suuresti se, että samaan aikaan kun hän juoksi nuorten miesten perässä puistossa, hän kirjoitti julmia ja leimaavia kirjoituksia homoudesta psykologian professorina, esimerkiksi Weilin + Göösin teoksessa Psykologian sovelluksia (1969).

Luvussaan R. Olavi Viitamäki suosittelee "käyttäytymisterapian" (eli tuskallisten sähköiskujen) antamista mm. alkoholismin, fobioiden ja seksuaalisten häiriöiden hoitoon (sivu 200). Tämä professori siis yksityiselämässään juoksi nuorten miesten perässä Jennyn teehuoneen luona yöllä, mutta päivällä suhtautui myönteisesti tuskallisten sähköiskujen antamiseen itsensä kaltaisille ihmisille ja kirjoitti siitä oppikirjaan.

Yhden kerran noin vuonna 1970 suostuin menemään tilaisuuteen, jossa professori Viitamäen lisäksi oli useampi keski-ikäinen tai vanha kaappihomo. Kaikki olivat yläluokkaisia ja konservatiivisia, maisteri, professori, tohtori, suurlähettiläs. Vaikka kaikki läsnäolleet olivat homomiehiä, kukaan ei uskaltanut puhua ääneen asiasta. Ilmapiiri tihkui itsevihaa ja teeskentelyä.

Tämä kaksinaamaisuus raivostutti monia homomiehiä, mutta emme silloin puuttuneet julkisesti asiaan. Kyseinen kaksinaamaisuus on saattanut osaltaan vaikuttaa siihen, että Helsingin yliopiston Psykologian laitoksesta tuli osittain yksi homovihan lähteistä. Mm. 1990-luvulla syntynyt eheytysliike sai jalansijaa juuri siellä ja psykologian laitoksen professori Risto Vuorinen suositteli Aslanin teosta Syntyjä syviä (1995) laitoksensa arvovaltaan vedoten sen kirjan takannessa.

Vuonna 1996 yliopistolla Porthanian aulassa pidettiin pieni mielenosoitus sitä vastaan, että laitoksen nimissä vielä levitetään homouden häiriöleimaa.

Porthanian aulassa oli kaksi pientä ryhmää toisilleen huutamassa, Ari Puontin johtamat aslanilaiset ja Puontin kanssa aikaisemmin samassa helluntaiseurakunnassa toiminut homo ja hänen psykologiaa opiskelevat ystävänsä (jotka hyväksyvät suuntautumisensa).

Mielenosoituksen järjesti Sosiaali- ja terveysalojen homo- ja lesbotyöntekijät (STEAM), jossa oli perustajajäseninä mm. Jussi Nissinen ja minä sekä useita psykologian opiskelijoita.

Järjestäjien edustajana pääsin Psykologian laitokselle, jossa esitin vastalauseeni siitä, että uskonnollista vihanlietsontaa harjoitetaan yliopiston laitoksen nimissä. Keskustelin asiasta laitoksen johtajan Liisa Keltikangas-Järvisen kanssa. Tämä lupasi antaa myös tieteen edustajille puheenvuoron jos Aslanille järjestetään esitelmätilaisuus laitoksen nimissä. Kävi myös ilmi, että Viitamäen kaksoiselämä oli ollut pitkään koko laitoksen tiedossa. Esitin vastalauseeni professorin kaksinaamaisuutta kohtaan. Laitoksen johto lupasi, että myös homoille annetaan puheenvuoro Aslanin esitelmätilaisuudessa. Jonkin ajan kuluttua Psykologian laitoksen johto ilmoitti, että kukaan ei saa pitää alustusta homoudesta laitoksen tiloissa.

Aslan syytti Setaa sensuurista, vaikka juuri Seta oli puhunut sananvapauden puolesta. Seuraavana vuonna väittelin homoseksuaalisuuden psykoanalyyttisestä sairausleimasta.

Toisaalta Psykologian laitoksella on ollut myös asiallisesti, tieteellisesti ja kriittisesti suhtautuvia henkilöitä, mm. professori Juhani Ihanus, joka toimi toisena esitarkastajanani psykoanalyysin teoriahistorian asiantuntijana. Hän pystyi suhtautumaan psykoanalyysiin tieteellisesti eikä ideologiaan sidottuna fanaatikkona.

Väitöskirjani tarkastettiin ja hyväksyttiin Kuopion yliopistossa talvella 1997 (arvosanalla cum laude approbatur) ja Tampereen käräjäoikeudessa talvella 1999 (kaikki syytteet solvauksesta ja korvausvaatimukset hylättiin).

Vastaväittäjäni Elina Haavio-Mannila vaihtoi oikeudenkäynnin aikana syyttäjän todistajasta puolustuksen todistajaksi ja on antanut seuraavan haastattelun eheytysliikkeen osuudesta oikeudenkäynnin taustatekijänä:

http://www.finnqueer.net/juttu.cgi?s=326_6_1

--
Kuvassa psykologian professori R. Olavi Viitamäki (professorina 1962-1971) ja HY Psykologian laitoksen johtaja Liisa Keltikangas-Järvinen. Kuva: HY Psykologian laitoksen verkkosivu.

HY Psykologian laitoksen kotisivu: http://www.helsinki.fi/psykologia/esittely/historia.htm