• JPHki

Alussa bloggaaja loi profiilin...

Olin jo menossa vuoteeseen kun hampaita pestessä päätinkin palata koneelle ja avata (vihdoin) tämän blogin. En halunnut että pääsee unohtumaan kumppanini M:n eilen puhelimessa ehdottama hyvä syy blogin aloittamiseen juuri NYT:
Juttu meni näin, että kävin varaamassa eilen maanantaina 11.12. ajan taloni pyykkituvasta. Viime kuukausina pyykkituvan ilta-ajat ovat olleet lähes aina varattuja pitkälti eteenpäin. Vaan ei eilen! Oli vain yksi varaus tälle viikolle, ja sain itsellenikin pyykkivuoron heti samalle illalle. Kummastelin tätä äkkinäistä pyykkärikatoa M:lle puhelimessa, jolloin hän totesi minun ihmettelevän kummallisia asioita. Sanoin että tottakai ihmettelen kummallisia asioita, eihän tavallisissa ole mitään ihmettelemistä.
- No tarkoitin että ihmettelet sillä tavalla kummallisia asioita, että eihän tuollakaan ole nyt mitään merkitystä.
- Onhan sillä merkitystä, sain itselleni pyykkiajan heti samalle illalle.
- Voit nyt avata sen blogin ja ihmetellä siellä tuota asiaa!
Juu-u, onko tällä viikolla siis tässä taloyhtiössä nuhruisia ja tahraisia asujia, kun kukaan ei enää pese pyykkiä (paitsi minä)? Vai ovatko kaikki niin joulukiireissä että eivät vain ehdi? Onko kaamosmasennus korjannut satoa niin että ihmiset ovat lakanneet huolehtimasta henk.koht. siisteydestään?
Ei vaiskaan. Mutta jos ensi viikollakin on yhtä vähän varauksia niin sitten se on jo X-files juttu...

7 kommenttia

kesäpoika

12.12.2006 23:45

Tervetuloa! :)

KAIKELLA on merkitystä. Ne, jotka ei sitä ymmärrä, jää paitsi tosi paljosta ihmeellisestä ja kiinnostavasta. :)

sleepygay

12.12.2006 23:47

Tervetuloa, kiva saada lisää luettavaa. :)

Kuten kesäpoika jo tuossa sanoikin, kaikella on merkityksensä, vaikka sitä ei heti tajuakaan. :)

martin

12.12.2006 23:51

Tervetuloa! Merkitykset voivat olla ihmeellisiä.

svar

12.12.2006 23:54

Et ole ainoa, jota pyykkitupa-asiat mietityttävät:). Minä ihmettelin ensin sitä, että miten pyykkituvan varauskirjassa on niin vähän varauksia, että lähes aina sai varattua vuoron samalle päivälle, usein jopa varaushetkestä lähtien. Ja että miksi etukäteen (muille päiville) tehtyjä varauksia ei ollut kirjassa melkein koskaan. Piti oikein tarkistaa varauskirjasta, että onko pyykkitupaa ollenkaan käytetty. Ja olihan sitä. Ilmeisesti muutkin varasivat vuoron vasta samana päivänä. Ja hiukan myöhemmin hämmästyin, kun yhtäkkiä varauskirja olikin viikoksi etukäteen täynnä; mitä nyt on tapahtunut?!?

sleepygay

13.12.2006 01:04

Sama on meilläkin ton pyykkituvan varausvihkosen kanssa. Tänne kun muutettiin, melkein aina oli vapaata. Nyt sitten pitää käydä viikkoa ennen varaamassa ajat, että varmasti ssa. Ja jos tarvitsee enemmän vuoroja, niin lähes aina, niitä joutuu ripottelemaan pitkin viikkoa, vaikka kävisikin hyvissä ajoin varauksen tekemässä.

Aboa

13.12.2006 14:30

Tervetuloa joukkoon! Kyllä me omassa kodissa pyykkääjät jäädään niin paitsi asioista... Mutta jos ensi viikolla varauksia on ihan normaaliin malliin, eihän se tarkoita sitä, että ihmeteltävä loppuu ja samalla bloggaaminen..?

JPHki

13.12.2006 15:10

Ei lopu ihmeteltävä varmastikaan siihen. Bloggaamisen suhteen täytyy nyt katsoa miten innostusta riittäää, uskoisin että riittää.
Niinpä! Te kotipyykkääjät voitte jäädä paitsi esim. siitä että joutuu hipelöimään erään samassa taloyhtiössä asuvan erittäin tunnetun, kivannäköisen, sympaattisen, miespuolisen popmuusikon (ei, hän ei ole Antti Tuisku!) märkiä kalsareita...
Siis ihan pakosta, kun piti siirtää ne pois koneesta oman vuoron alkaessa...