• JPHki

Chagallin hevoset

Bacharachin levy tuli ja oli sitä mitä olin odottanutkin, hyvä!
Onneksi pakkasjakso jäi lyhyeksi, pakkanen teki minut hermostuneeksi ja nenän tukkoiseksi, kuten aina. Lunta saa kyllä tulla mutta ei liian kylmää, kiitos.
Oletteko huomanneet Kampin kaukoliikenneterminaalin sisäänkäynnin vieressä sijaitsevaa kierrätyskeskuksen kirjahyllyä, josta voi ottaa ilmaiseksi matkaluettavaa? Minusta on ensinnäkin aina hämmästyttävää että jotain saa ilmaiseksi, ja toiseksi olen tehnyt siitä muutaman hyvän kirjalöydön. Toissa viikolla poimin mukaani Matti Kurjensaaren muistelmateoksen ”30-luvun vihainen nuori mies”. Mielenkiintoisia kirjoituksia 30-luvun kulttuurielämästä ja politiikasta kuohuvine kansallistunteineen. Todellisuus on taas kerran tarua kiinnostavampaa. Kurjensaari kertoo mm. miten heitteli eräänä myöhäisenä iltana 30-luvun puolivälissä kiviä Malminrinteellä sijaitsevan asunnon ikkunaan, seuranaan kaksi nuorta naista. Nuo neidot olivat edellisenä vuonna Miss Euroopaksi kruunattu Ester Toivonen (venäläisen upseerin avioton lapsi Haminasta, toim.huom.) ja hänen serkkunsa kirjailijatar Helvi Hämäläinen. Mies joka saatiin suostuteltua ulos oli Olavi Paavolainen.
Eilen olin ystäväni J:n kanssa Annantalossa lasten ja nuorten taidekeskuksen opettajien näyttelyn avajaisissa. Ystävällemme R:lle, jonka töitä oli esillä, poimimme samaisesta kierrätyshyllystä lahjaksi Marcel Aymén romaanin Vihreä tamma. Vihreästä tammasta päästään mielikuvituksen siivin takaisin Helvi Hämäläiseen, sillä hän on kirjoittanut kertomuksen nimeltään ”Viheriä poika”, ja hänellä on myös kertomus sinisestä hevosesta, joka on muuttunut valkoisesta siniseksi maattuaan mustikkavarpuisessa metsässä. Voin nähdä silmissäni Chagallin hevoset...

1 kommentti

martin

25.1.2007 01:11

Chagallin ihana sininen väri suodattuu myös hänen ikkunamaalauksistaan Mainzissa olevaan kappeliin. Vaikuttava paikka!