Köyhä poika Corkista

En tajua ihmisiä jotka eivät äänestä vaaleissa. Laiskuuskin on hyväksyttävämpi syy olla äänestämättä kuin se, että ”siitä ei ole mitään hyötyä.” Montako kertaa saa kuulla näitä jaarituksia: ei se mihinkään vaikuta, poliitikot vaan lupaa mutta ei tee, samat sinne aina pääsee, blaablaa. Jos äänestämisestä ei ole hyötyä, niin mikäköhän hyöty on siitä että ei äänestä? Jos ei äänestä, luopuu myös oikeudesta arvostella tämän yhteiskunnan toimia ja poliitikkojen tekemisiä. Äänestämättä jättäminen yo. perusteluilla on sukua Hymy-lehden lukemiselle ja mummojen tuulesta temmatuille kyllä-tästä-maailmasta-on-tullut-kamala-paikka-jaaritteluille. MOT
No, näpyttelin tässä vaahtoamisen välissä TV-kanavia, ja Subilta tuli vastaan elokuva, jossa esiintyy yksi (lukuisista) lempinäyttelijöistäni, Jonathan Rhys-Meyers. Voi hyvä tavaton, voiko ylipäätään olla ihmisellä jalompia ja fotogeenisempia kasvoja kuin hänellä. Ja tämä kaveri syntyi rutiköyhään irlantilaisperheeseen vuonna 1977, sinnitteli vaivoin hengissä ensimmäiset kuukaudet sydänvian vuoksi, koki vanhempien avioeron, sai potkut koulusta, ja työskenteli maatilalla apulaisena.
Hän sitä paitsi jotenkin muistuttaa nuorta Malcolm McDowellia. Kellopeliappelsiini on toinen niistä kahdesta tässä mieleeni tulevasta elokuvasta, joiden pelkkä ajatteleminen tuottaa liikutuksen kylmiä väreitä. Toinen on Piano. Ai niin, ja kolmas on Dancer in the dark.
Hortuksen blogissa oli puhetta illakoista. Se on ihana kasvi, väri on ihmeellisen kaunis, niin kuin tuoksukin. Meillä se kukkii melkein koko kesän, kunhan vain aluksi leikkaa pois kukkineita versoja. Kuvassa on illakon kukintaa viime kesältä.