Ranska kielsi ns. eheytyshoidot
Ranska on kriminalisoinut seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluviin kohdistuvat niinsanotut eheytyshoidot.
Ranska on kriminalisoinut seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluviin kohdistuvat niinsanotut eheytyshoidot.
Toistasataa katolisen kirkon pappia ja virkailijaa Saksassa on kertonut homoseksuaalisuudestaan, ja he vedonneet kirkkoon, jotta se muuttaisi suhtautumistaan hlbti-kysymyksissä. Asiasta kertoo Deutche Welle.
Pohjois-Irlannin homokakkutapaus on tullut päätökseensä. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (ECHR) päätti 6. tammikuuta, että asiaa koskevaa kannetta leipomoa vastaan ei oteta tutkittavaksi.
Sveitsissä astuu vuoden 2022 alusta voimaan laki, jonka myötä juridisen sukupuolensa voi vahvistaa ja etunimensä vaihtaa ilmoituksella väestörekisteriin. Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters.
Seta julkaisi aluevaaleihin liittyvät tavoitteensa tiistaina. Järjestö vaatii valittavilta päättäjiltä sateenkaari-ihmisten yhdenvertaisten palveluiden, kuulemisen ja yhteistyön varmistamista. Ensimmäiset aluevaalit järjestetään tammikuun 2022 lopussa.
Kanadassa on hyväksytty laki, joka kieltää niinsanottujen eheytyshoitojen antamisen, sellaisilla ansaitsemisen ja niiden mainostamisen.
Chilen presidentti Sebastián Piñera allekirjoitti torstaina parlamentin molempien kamarien tiistaina hyväksymän avioliittolain uudistuksen. Maaliskuussa 2022 voimaan astuvat uudistus tuo mukanaan myös esimerkiksi adoptio-oikeuden.
Uuden-Seelannin parlamentti hyväksyi torstaina yksimielisesti uuden translainsäädännön, joka mahdollistaa juridisen sukupuolen vahvistamisen itsemäärittelyyn perustuen. Lakiesitys annettiin vuonna 2018.
Yhdenvertaisuusvaltuutettu on edistänyt sovintoa syrjintätapauksessa, jossa vuokranantaja kieltäytyi vuokraamasta asuntoa samaa sukupuolta olevalle parille. Vuokranantajalla on oikeus valita vuokralaisensa, mutta valintaperusteet eivät saa olla syrjiviä.
Saksan uusi hallitus lupaa maastaan "elämisen arvoista" myös sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöille. Translaki kumotaan ja syrjinnän torjunnan lakipohjaa tiivistetään. Liittokansleri Olaf Scholz jätti otaksunnan "Jumalan tuesta" pois virkavalastaan.
Setan nuorisotoimikunta nimesi 16-vuotiaan Veera Toivosen Pieksämäeltä vuoden sateenkaarinuoreksi. Toivonen oli kesällä järjestetyn Pieksämäen ensimmäisen pride-tapahtuman takana.
YK:n väestörahasto julkisti torstaina kampanjan, jonka tavoitteena on kitkeä naisiin, nuoriin, etnisiin vähemmistöihin sekä hlbti-vähemmistöihin kohdistuvaa nettivihaa. Kampanjan symboli on ympyrään sijoitettu b-kirjain.
Ruotsin kouluministeriksi on nimitetty Lina Axelsson Kihlblom. Hän on maan ensimmäinen transsukupuolinen ministeri. Maanantaina pääministeriksi äänestetty sosiaalidemokraattien Magdalena Andersson on muodostanut yksipuoluehallituksensa.
Vuosittain 20. marraskuuta vietettävä kansainvälinen transmuistopäivä (Transgender Day of Remembrance) on omistettu henkirikoksen kohteeksi joutuneiden transihmisten muistolle. Transihmiset joutuvat Suomessakin muuta väestöä useammin syrjinnän kohteeksi.
Sveitsin liittoneuvosto on vahvistanut samaa sukupuolta olevien avioliitto-oikeutta koskevan kansanäänestyksen tuloksen. Tammikuusta lähtien tunnustetaan ulkomailla solmitut avioliitot ja kesällä Sveitsissä samaa sukupuolta olevat voivat avioitua.
Setan edustajakokous järjestettiin koronapandemian vuoksi etäyhteyksien välityksellä 13.-14.11.2021. Uusien hallituksen jäsenien lisäksi edustajakokous hyväksyi kannanoton, jossa todetaan ettei transihmisten oikeuksia voida polkea feminismin nimissä.
Torstaina eduskunnan täysistunnossa lähetekeskustelussa translakiuudistusta vaativa Oikeus olla -kansalaisaloite sekä ns. eheytyshoitojen kieltämistä vaativa Ehjänä syntynyt -kansalaisaloite lähetettiin sosiaali- ja terveysvaliokuntaan.
Botswanassa korkein oikeus on päättänyt, että samaa sukupuolta olevien suhteet ovat sallittuja. Alkuaan oikeus antoi asiassa ratkaisun jo kesällä 2019, mutta hallitus valitti asiasta. Oikeuden 29. marraskuuta antama päätös liittyi valitukseen.
Helsingille on myönnetty Rainbow Cities -verkoston jäsenyys ensimmäisenä suomalaiskaupunkina. Asiasta kerrotaan Helsingin kaupungin verkkosivuilla. Helsingin kaupunginhallitus oli päättänyt verkostoon hakemisesta kesäkuun alussa.
TransHelsinki 2021 -viikon (15.-21. marraskuuta) kantavina teemoina ovat työelämä ja translain uudistaminen.
Yhdysvaltain merivoimat kertoi perjantaina kastavansa laivaston aluksen hlbti-vähemmistöjen oikeuksien puolesta toimineen Harvey Milkin mukaan, ja USNS Harvey Milk laskettiin vesille San Diegossa lauantaina.
Eduskunta on aloittanut hallitusohjelmaan kuuluvan translain valmistelun. Lakiehdotus lähtee lausuntokierrokselle alkukeväästä ja päätöksiä odotetaan alkukesästä. Translakiuudistusta vaativa kansalaisaloite on tulossa lähetekeskusteluun 11. marraskuuta.
Italian senaatti hylkäsi parlamentin alahuoneen vuosi sitten hyväksymän lain, joka koventaisi rangaistuksia sellaisesta syrjinnästä ja väkivallanteoista, joissa perusteena on kohteen kuulumien seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön.
Alankomaiden kruununperijällä on oikeus solmia halutessaan avioliitto mitä hyvänsä sukupuolta edustavan henkilön kanssa luopumatta kruunusta, totesi pääministeri tiistaina. Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters.
Anti-gender-liike pyrkii heikentämään naisten sekä vähemmistöjen oikeuksia ja häiriköi sateenkaarijärjestöjä, kirjoittaa YLE. Anti-gender-liike vastustaa olkiukoksi rakennettua ns gender-ideologiaa, jonka esitetetään romuttavan perinteiset perhearvot.
Ranskan parlamentti hyväksyi yksimielisesti lakiesityksen ns. eheytystoiminnan kieltämisestä.
Puolassa hlbti-vapaiksi vyöhykkeiksi julistautuneesta viidestä läänistä neljä on perunut julistuksensa, uutisoi Suomen Kuvalehti. Lehti nimeää syyksi valtapuolue PiS:in pelon suosionsa romahduksesta, jos EU:n rahahanat sulkeutuvat.
Eduskunnan kymmenen eduskuntaryhmän puheenjohtajista seitsemän on valmis kieltämään ns. eheytyshoidot, käy ilmi Uutissuomalaisen kyselystä. Eheytyshoitojen kieltämiseen tähtäävä Ehjänä syntynyt -kansalaisaloite on menossa eduskunnan käsiteltäväksi.
Sveitsiläisistä 64 prosenttia kannatti kansanäänestyksessä samaa sukupuolta olevien avioliitto-oikeutta. Parlamentti hyväksyi avioliittolain uudistuksen joulukuussa 2020, mutta sen vastustajat keräsivät riittävästi nimiä kansanäänestyksen järjestämiseksi.
Sateenkaariperheet ry katsoo, että hallituksen esitys vanhemmuuslaiksi ei kohenna sateenkaariperheiden lasten asemaa. Yhdistys vaatii, että vanhemmuuden määrittymiseen liittyvää lainsäädäntöä koskeva laaja selvitystyö käynnistetään välittömästi.