Seta huolissaan hlbti-vähemmistöihin kuuluviin kohdistuvasta väkivallasta - järjestö vaatii puuttumista asiaan

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren

Seta nostaa tiedottessaan esiin hlbti-vähemmistöihin kuuluviin kohdistuvan vihamielisyyden ja väkivallan. Aiemmin viikolla Yle käsitteli taidelukiolaisten Savonlinnassa kokemaa häirintää ja väkivaltaa. 

- Motiivina uhkaavan ilmapiirin luomisessa ja häirinnässä on lukiolaisten oletettu kuuluminen sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin, mikä tekee teoista viharikoksia, todetaan Setan tiedotteessa.

Setan lauantaina kokoontunut hallitus vaatii, että nuoriin kohdistuvaan homo- ja transfobiseen väkivaltaan puututaan nopeasti. Lukiolaisnuoret ovat kertoneet tulleensa seuratuiksi ja nimitellyiksi, murtautumisyrityksestä kotiin, kivien heittämisestä ja yrityksestä ajaa päälle autolla. Motiivina häirinnälle nuoret pitävät sitä, että moni taidelukiolainen kuuluu seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin.

Seta pitää erityisen huolestuttavana tekijöiden nuorta ikää. Nuorten väkivallantekojen kohdalla ei voida puhua ilmiöstä, kun teot ovat jatkumoa vielä tänäänkin tapahtuvalle sateenkaari-ihmisten leimaamiselle ja vainolle.

- On erityisen huolestuttavaa, että kyseistä häirintää ja väkivaltaa ei ole saatu loppumaan. Onkin hyvä pohtia onko keinot olleet tarkoituksenmukaisia, millaista yhdenvertaisuus- ja tasa-arvotyötä kouluissa on tehty ja miten kunta sekä poliisi voivat tukea nuoria sekä osoittaa tekojen vakavuus ja tuomittavuus, Setan nuorisotyön asiantuntija Lotte Telakivi sanoo.

Savonlinnan taidelukio

Sateenkaarinuoret kertoivat myös Joensuussa keväällä kokemastaan häirinnästä ja pelkojen lisääntymisestä. Kesän aikana järjestettyihin lukuisiin pride-tapahtumiin on myös kohdistettu häirintää.

- Viha sateenkaari-ihmisiä kohtaan on saatava loppumaan. Kaikilla nuorilla on oikeus elää avoimesti omana itsenään ilman, että pitää pelätä nimittelyä ja väkivaltaa. Puolustamme näitä nuoria ja kiitämme heitä rohkeudesta kertoa asiasta julkisuuteen. He ansaitsevat nyt vahvan tuen, Setan hallituksen jäsen Risto Hartikainen Varkaudesta painottaa.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Seta katsoo, että tietoa viharikosten tunnistamiseen kaivataan edelleen. Lukiolaisnuoriin kohdistuvista teoista ei ole Ylen jutun mukaan tehty rikosilmoituksia.

Tutkitusti vain 16% sateenkaari-ihmisistä kertoi viharikoksesta tai seksuaalirikoksesta poliisille ja vain 8% kertoi häirinnästä viranomaisille. Suomessa siis vain pieni osa viharikoksista ilmoitetaan poliisille ja tämän lisäksi poliisi usein jättää vihaluokituksen kirjaamatta. Syyteharkintaan lähetetään myös vain pieni osa kirjatuista viharikoksista.

Poliisin ohjeissa viharikosluokittelun käyttöä suositellaan aina, kun on edes epäily viharikoksesta. Tällä hetkellä luokittelua ei kuitenkaan ole pakollista tehdä. Euroopan unionin perusoikeusviraston mukaan luokittelun tulisi olla pakollista aina viharikosepäilyn yhteydessä.

- Velvollisuus vihamotiivin kirjaamiseen tarvittaisiin. Olisi myös elintärkeää madaltaa kynnystä viharikosten ja häirinnän raportoimiselle. Siksi pelkästä ilmiöstä puhuminen on jopa haitallista, koska nuoret voivat ajatella sen vain menevän ohitse itsestään, joensuulainen varapuheenjohtaja Alia Dannenberg toteaa.

Seta myös muistuttaa, että nuoret voivat Etelä-Savon alueella ottaa yhteyttä ja saada tukea rikosilmoituksen tekemiseen Rikosuhripäivystyksen palvelupisteeltä.

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!