Venäjän ortodoksikirkko katsoo Ukrainassa käytävän sotaa arvoista

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren
  • 9
Kreml, Moskova, Venäjä. Venäjän ortodoksisella kirkolla on merkittävä rooli yhteiskunnassa.

Venäjän ortodoksikirkon pää, Moskovan patriarkka Kirill katsoo Ukrainassa olevan vastakkain läntiset "niin kutsutut arvot" ja idän puhdasoppisuus.

The Moscow Times -julkaisun uutisoimasta asiasta kertoo esimerkiksi Helsingin Sanomat.

Moscow Timesin mukaan sunnuntaina pitämässään saarnassa Kirill syytti länsimaisia liberaaleja arvoja sekä tuomitsi erityisesti homoseksuaalisuuden ja pride-kulkueet. Sodassa hänen mukaansa on kyse siitä, "kummalla puolella Jumalaa ihmisyys on" - homojen pride-tapahtumien ja ne sallivien länsihallitusten vai näitä vastustavien Venäjän tukemien itäukrainalaisten.

Venäjä hyökkäsi Ukrainaan torstaina 24. helmikuuta, mutta se on jo vuodesta 2014 miehittänyt alueita Ukrainan itäosassa. Muutamaa päivää ennen hyökkäystä Venäjän presidentti Vladimir Putin oli tunnustanut Ukrainan itäosan venäjänmieliset Donbasin ja Luhanskin separatistialueet itsenäisiksi "kansantasavalloiksi", ja nämä pyysivät apua sekä suojelua Venäjältä. Kirill kuvaa pride-kulkueita länsimaiden hallitusten "uskollisuustesteiksi", jotka Ukrainan irtautuneet tasavallat ovat "perusteellisesti torjuneet".

- Pride-kulkueiden tarkoituksena on osoittaa synnin olevan yksi inhimillisen käyttäytymisen muoto. Jotta voit liittyä tällaisten maiden kerhoon, sinun on järjestettävä homoparaati, sanoi Kirill anteeksiantosuunnuntain saarnassaan.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Venäjän hyökkäyksen ja käynnissä olevan sodan johdosta Ukrainassa on meneillään laaja ja paheneva humanitaarinen kriisi. 

Venäjän ortodoksikirkko ja patriarkka Kirill tukevat voimakkaasti presidentti Vladimir Putinia. Arvioiden mukaan valtionhallinto on pitkään pyrkinyt hakemaan tukea vanhoilliselta ortodoksikirkolta antamalle kirkolle vastineeksi yhteiskunnallisia vaikutusmahdollisuuksia. Samalla hallinto on pyrkinyt vahvistamaan sisäpoliittista asemaansa esittämällä ongelmien olevan peräisin esimerkisi liberaaleista länsimaista, ja ratkaisukeinojen löytyvän perinteisiksi venäläisiksi arvoiksi esitetystä mallista ns. perinteisine perhearvoineen.

9 kommenttia

Tuo ortodoksi-kirkkoloitten kinastelu on uutistekstiäkin "ihmeellisempää".

Ukrainan ortodoksikirkon johtaja, metropoliitta Epiphanius on Moskovan Kirillin kanssa ilmiriidoissa ja puolestaan kutsunut Putinia antikristukseksi
https://religionnews.com/2022/02/28/ukraine-orthodox-leader-likens-putin-to-the-antichrist/
... ja muutenkin laupiaan sanallisen tuimat "ohjukset" ovat sinkoilleet
https://religionnews.com/2022/02/25/a-religious-politician-head-of-ukrainian-orthodox-church-of-the-usa-slams-patriarch-kirill-putin/

... ja syyttänyt homoja koronasta (johon hänkin sairastui) ja ties mistä kaikesta muusta
(ei yhtään ihme sekään että kristinuskomuksen hyvän islam-veljen radikaalimmat mullahit ovat hekin syyttäneet koronasta homoja)
https://www.independent.co.uk/news/world/europe/coronavirus-ukraine-orthodox-church-gay-marriage-positive-b419337.html

Ortodoksikirkon ekumeeninen patriarkka Istanbulissa, Bartholomew I (joka on Suomenkin ortodoksikirkon ylin ekumeeninen johtaja) on puolestaan 2018 skismoissa Moskovan patriarkan Kirillin, Venäjän ortodoksikirkon kanssa ja toivotellut nyt Ukrainan sotaan rauhaa, Kreikan ortodoksikirkonkin kera

https://en.wikipedia.org/wiki/2018_Moscow%E2%80%93Constantinople_schism

Sinällään ortodoksikirkot yleensäkin, Istanbulin ekumeenista patriarkkaa myöten tuomitsevat seksuaalivähemmistöt ja etenkin yhdenvertaisen avioliiton.
Jos Suomen ortodoksikirkko ilmaisisi kannatustaan yhdenvertaiselle avioliitolle, joutuisivat he sitä myöten Istanbuliin puhutteluun.

https://greekreporter.com/2013/09/09/patriarch-bartholomew-condemns-gay-life/

https://www.pewforum.org/2017/11/08/orthodox-take-socially-conservative-views-on-gender-issues-homosexuality/

Itäisessä Euroopassa Balkania myöten ortodoksikirkot ovat keskeisesti ajaneet nationalismeja ja konservatiivisia arvoja ja olleet mielenosoituksissa noitten puolesta, sekä eräät ortodoksi-johtajat ovat jopa kehoittaneet kivittämään homoja prideissä

https://www.rferl.org/a/orthodox-church-stifling-reforms/24997466.html

Ja olihan se ortodoksi-kristitty teologi-Stalinkin taannoin yhteistyöliitossa Venäjän ortodoksikirkon kanssa. Stalinhan myös palautti Neukkulan lakeihin homotuomiot, jotka sieltä aluksi oli poistettu.

Mutta toki ei yksin slaavien kirkkoja voi syyttää hlbtiq-fobioista, sillä sama uskontohan se katolisilla ja protestanteillakin on tulkinnut kirjaimellisesti niitä Mooseksen ja Paavalin vihapuheita, kun se lähimmäisenrakkaudeton jeesus meni julistamaan että "jokainen kirjain vanhassa laissa pätee", mutta kristityille saatetaan jessen mukaan kuulemma antaa anteeksi kaikki pahimmatkin pahantekonsa ...