• Rokkihomo

Turku kulttuuripääkaupunki 2011

Huomenna on avajaiset. Menen.

Tänään kalenterissa oli work-related seminaaripäivä, jonka perään pikku kokkarit
- ja jatkoille pubiin (Kerttulin Kievariin, jep).

Toisaalta kalenterissa oli kutsuvierasavajaiset Turku 2011 näyttelytilaan ja avajaisiin,
mm. Tom of Finland ja Helsingradin Gaykuoroa olisi saanut.

Lisäksi kalenteri tarjosi juhlavan pukeutumisen kokkareita Ars Novassa,
ihan kulttuuriministerin kutsumana.

Suunnitelma a)
menen kaikkiin, ja ylläolevassa järjestyksessä se olisi periaatteessa mahdollista.

Suunnitelma b)
jätän väliin ensimmäisen tai viimeisen, mutta ehdin hyvällä ajalla kahteen.

Toteutunut vaihtoehto c)
Lähikiinalaisesta mättöä, lähikaupasta pari kaljaa, ja kotona fiilistelemässä
itseä kutittelevaa musiikkia.

Ja myöhemmin illalla baariin ihan rivirokkihomona.

-R

- - -

Eilen oli avajaiset. Menin.

Mentiin jo viideltä, kun meinattiin että Aurajokisinfonia olisi ollut ihan kappale.

Joka tapauksesa sen seurauksena me ajoissa paikalle tulleet näimme ja kuulimme
koko jutun kunnolla.
Kuten n. 500. laulajan kuorojen joukon.
Lopuksi oli kaikkien aikojen ilotulitus.
Sille ei myöhemmin vielä tsekattu tv-kuva tehnyt oikeutta alkuunkaan.

Hyvä kun menin. Ja paleltuneet jalat lämpenivät toki ihan hyvin
sitten kun pääsi takaisin kotiin niitä lämmittelemään.
Kaikki varpaat ovat tallessa.

Iltabileet pelasti Michael Monroe.
Ja muutoin, Hector on näemmä aina vaan käsittämättömän suosittu.
Hyvä siis, että tykkääjillensa tuli esiintymään.

-R

- - -

3 kommenttia

Roope2

16.1.2011 01:27

Lämpiästi tervetuloa aina tänne meidän korttelikapakkaamme.

martin

16.1.2011 16:50

Olen itsekin iloinen, että menin. Jalat kyllä olivat aluksi esityksen jälkeen minulla(kin) kuin jääpuikot, mutta reipas kävely pelasti. Ilotulitus oli m i e l e t ö n!!!! En missään ole tähnyt moista.

Kauneuspilkku

16.1.2011 19:29

Helsinkiläisestä Gaykuorosta sen verran, että ainoa syy miksi sitä pyydetään mihinkään on se että se gaykuoro, onhan se niin söpöä kun homot laulaa. Musiikillisetsi kuoro ei vakuuta, ohjelmisto on mitä on, mutta Suomessa sisäpiirinvitsikin voi olla salonkikelpoinen...