Laitan tämän nyt tänne, vaikka ensin en meinannut, mutta koska en vähään aikaan ehkä
muutakaan tänne tule laittamaan:
Äitini on kuollut.
Äiti on kuollut.
Kun veli soitti eilen ja soitin sen perään Pölhölle ja sanoin tuon ääneen,
en vielä tajunnut.
(Koska ehdimme äidin luo ennen äidin kotikaupungin Mullan alla -kaksikkoa,
tajusin, koska tiedän nyt hyvin konkreettisesti mitä tuo lause tarkoittaa.
Muutoin asian tajuaminen taitaa viedä vähän aikaa.)
Tämä tapahtui täysin yllättäen ja kesken kaikkea, ja senkään takia en meinaa tajuta,
mutta tapahtui silti, ja taitaa olla tähänastisen elämäni lopullisin asia.
Ja jep, ei ole keventäviä vitsejä tähän. Piste ja tallenna nyt vaan.
11 kommenttia
Juksteri
5.4.2009 12:44
Huhtikuu on kuukausista julmin. Otan osaa. Voimia.
Splenetic
5.4.2009 13:47
Osanottoni. En sano 'kyllä se siitä' kun ei se välttämättä niin mene, mutta kyllä sen kanssa oppinee elämään.
Nimim. "isän entinen kännykkänumero edelleen kännykän muistissa vaikka se kuuluu jo jollekin muulle".
JPHki
5.4.2009 15:17
Otamme osaa. J&M
Nermal
5.4.2009 16:07
Osanottoni suruun.
noksu
5.4.2009 16:09
Olen todella pahoillani...Voisinpa sanoa jotain mikä lohduttaisi. Ei sellaista taida olla.
Voimaa suureen ja syvään suruun ystävä hyvä.
Druusi
5.4.2009 16:54
"Tie vain jatkuu jatkumistaan, ovelta mistä sen alkavan näin, nyt se on kaukana edessäpäin, jos voin sitä joudun seuraamaan..."
Suuressa, suuressa surussasi olet ajatuksissani.
Voimia ja jaksamista, Druusi a.k.a. Kalle
Olli Stålström
5.4.2009 18:58
Otan osaa. Lähetän voimaa ja jaksamista. Älä jää yksin surusi kanssa.
martin
6.4.2009 03:32
Äitisi on Sinun ikuisuudesta.
LNwCoB
6.4.2009 08:55
*halaus*
Tanjuska
6.4.2009 09:15
Vielä tännekin: voimia ja jaksamista meiltä kaikilta! Ollaan vain puhelinsoiton päässä sitten kun siltä tuntuu.
Aboa
20.4.2009 23:54
Nyt vasta luin bloggauksesi. Otamme osaa, molemmat. Oma äitini on minulle vielä maamerkki, poiju lapsuudesta. Olen pahoillani, että sinä jouduit menettämään omasi.