...Eilen sunnuntaina kävin taas
"siinä yhdessä ja ainoassa Turussa tällä hetkellä toimivassa homobaarissa",
johon olen aiemminkin viitannut.
Siellä, missä
"minun ei ole aikoihin tarvinnut esitellä itseäni, paitsi joskus ehkä muodon vuoksi",
koska paikalla on kyllä aina ihmisiä, joilta kysyä, jotka tuntevat minut,
tai "tuntevat" minut,
tai jotka ainakin "tietävät" kyllä aina jotain kerrottavaa.
Olen kanta-asiakas, enkä ainoa.
Kaikki meistä eivät ollenkaan automaattisesti toki moikkaa toisiaan.
Se on välillä outoa. Tylsääkin. Välillä tulee hölmö olo.
Vaikka moiseen on toki tottunut.
Outoon, toistuvaan, muodollisen etäisen viileään - ei cooliin vaan viileään - käytökseen on asianomaisilla varmasti syynsä.
Ne eivät kiinnosta minua.
Minua kiinnostaa viihtyminen kantapaikassani, Siinä Baarissa kotikaupungissani, josta en ole muuttamassa lähitulevaisuudessa pois.
En halua käyttäytyä tuossa pienessä tilassa samalla lailla (kuin mitä yllä kuvailin).
Väistämättä kuitenkin teen lopulta niin.
Tylsää.
Maanantain arjen päättävin vapaa-ajalle siirtymisterveisin, -R
4 kommenttia
audinkopoika
24.7.2007 12:56
Jokaisella pitää olla "kanttispaikka", missä on "oma" herra, tai ainakin luulee niin ;)
martin
24.7.2007 18:35
Kantahomo-asiakas...? ...
Tylsää.
pelsepuuppi
24.7.2007 20:31
mul kantapaikka edellee hiuka hakuses.. erottaja mennyttä elämää ja turha täält varma hake mitää. eihä mua edes kukaan tunne
"siinä yhdessä ja ainoassa Turussa tällä hetkellä toimivassa homobaarissa" vaikka toisin välil soisinkin. ja toivottavasti kaikkien puhelut menny yhtä hyvin ku mun meni. kaikkea hyvää kaikkeen. peace.
Rokkihomo
25.7.2007 19:19
Kyllä vaan, adska, pitää saada luulla niin ;-)
Ja martin, se menee mulla niin että kotikaupunki, kantapaikat, ja siinä sitä jatkuvuutta prekariaatille riittämiin...
...Ja pelse, taidat löytää uusia paikkoja ihan just. Ihan just. Muistan sen tunteen...