Yhteisö

Nermal

8.6.2011 08:38

Arvelen sen johtuvan pohjimmiltaan pelosta. Johtajuus perustuu aina auktoriteettiin. Auktoriteetti puolestaan on valtaa, jota johtajalla on sinua kohtaan. Auktoriteetti sis tavalla tai toisella pohjautuu siihen, että johtajalla on valtaa tehdä sinulle jotain vahinkoa. Epätasapainoinen ihminen on keskimääräistä pelottavampi, koska hänen käyttäytymisensä voi olla arvaamatonta - hänen puolellaan kannattaa siis pyrkiä olemaan. Kyse on siis eräänlaisesta itsesuojeluvaistosta. "Katso johtajaa, ja katsot johtajan sorkkaan ja sarveen" kuten laulussa lauletaan.

Oma lukunsa on sokea ideologinen usko, jossa auktoriteetti nähdäkseni perustuu siihen, että henkilö on rakentanut identiteettinsä tiettyjen oppien varaan, eikä omaa identiteettiä helposti kyseenalaisteta, koska se käy psyykelle raskaaksi.

Sinänsä minusta on vaikea arvioida, seuraavatko muut lajit kuin ihminen epätasapainoisia johtajia. On vaikea selvittää millaisia viestejä esimerkiksi eläinlauman johtaja lähettää laumalleen ja näin ollen arvioida tämän tasapainoa. Toisaalta koko tasapainoisuutta voi pitää ihmisen kehittämänä käsitteenä, joten luonnollinen syy miksi tasapainottomia johtajia esiintyisi vain ihmisellä voisi olla se, että tasapainoisuuden käsite on olemassa vain ihmisen maailmassa. Ja miten määritellään, mikä lopulta on tasapainoista ja mikä ei?

kesäpoika

9.6.2011 15:02

Ihan ekana kiitos että vastasit. Mun kysymys ei nimittäin ollut tarkoitettu retoriseksi, mutta epäilen monen tulkitsevan sen sellaiseksi.

Oikean keskustelun käymiseksi asiasta pitäisi tietenkin määritellä tarkkaan, mitä on johtajuus ja miten määritellä auktoriteetti. Itseäni mua häiritsee jo ihminen vs. eläin -luokittelu, joka on todella kömpelö jako Meihin ja Niihin Toisiin, vaikka ihmistä olisi biologian silmin viisaampi tarkkailla yhtenä ihmisapinana sen sijaan että tohvelieläin ja simpanssi rinnastetaan toisiinsa ja ihminen ylhäiseen yksinäisyyteensä.

Mun tietoni laumaeläinten käyttäytymisestä ovat lähtöisin luotettavimmasta lähteestä kuin wikipedia ja koskevat yksinomaan tiettyjä laumoissa eläviä nisäkkäitä. Esimerkiksi sosiaalisten hyönteisten tavasta kommunikoida kemiallisesti tai joidenkin lajien mahdollisesta sähkön aistimiseen perustuvasta kommunikaatiosta ei yksinkertaisesti juuri ole tietoa, kuten ei myöskään meressä elävistä nisäkkäistä. Delfiinien kieltä on jo onnistuttu murtamaan sen verran, että on osoitettu ainakin tietyissä yhteisössä niiden antaneen "nimet" toisilleen, ts. jokaisella yksilöllä on oma äänneyhdistelmä, jolla kyseistä delfiiniä kutsutaan.

Toisten lajien suhteen taas ihmisen omat kommunikatiiviset taidot loppuvat ennen eläintä, eikä käytöksen koko hienopiirteisyys ole siksi hahmotettavissa. Näin epäillään olevan esimerkiksi simpanssien kohdalla, joiden poliittiset järjestelmät ovat hyvin monimutkaisia.

Aivotutkimuksen puolella osataan kertoa, etteivät ihmisasivot ole kehittyneimmät millään osa-alueella. Sen sijaan ihmisen vahvuus on olla tasaisen hyvä monella osa-alueella yhtä aikaa.

Sitten itse asiaan. Laumaeläinten käyttäytymistutkimusta on hyvin pitkään tehty juuri tuosta näkökulmasta jonka toit esille. Nykyään suunta on kuitenkin jo toinen. Laumaeläimelle dominoivuutta tärkeämpi taito on kyky sovitella. Keskustelua käydään siitä, mitä yksilöä oikeastaan pitäisi kutsua lauman johtajaksi. Laumanjohtaja ei suinkaan ole se testosteronia pullisteleva uros, joka käytöksellään tuhlaa omaansa ja muidenkin energiaa. Johtajan tehtäviin kuuluu rauhoitella turhia riitoja, rauhoittaa nuorten väliset liian rajut leikit, päättää milloin vaihdetaan laidunmaata tai lähdetään metsästämään. Kenties myös se milloin paetaan ja milloin puolustetaan. Varsinkin pako- ja puolustuskäyttäytymiseen liittyvä päätöksenteko näyttää monella lajilla olevan jaettu useiden yksilöiden kesken.

Esimerkiksi hevoset elävät suurissa laumoissa, jotka koostuvat pienemmistä perheyksiköistä, sekä perheestä toiseen vaihtavista tai omaa perhelaumaa havittelevista yksittäisistä eläimistä. Perheyksikössä on normaalisti ori ja sen tammat, ts. tammat joiden kanssa orilla on oikeus lisääntyä. Joissain perheyksiköissä on kaksi tai useampia oreja, silloin vastuualueet ja oikeudet on rajattu tarkasti keskinäisten sopimusten kautta. Oria on perinteisesti pidetty lauman johtajana. Sama ajatus pätee moniin muihinkin laumaeläimiin, joilla lauma koostuu yhdestä uroksesta ja useasta naaraasta. Nyttemmin asiaa on alettu tulkita toisin. Orin tehtävä perheessään on suojella tammoja ja tuottaa jälkikasvua. Sen sijaan aloitteet laidunpaikan vaihtoon, juomapaikalle menoon ym. arkielämän tärkeät päätökset tekee johtava tamma.

Erään villihevosien kavioihin kohdistuneen laajan tutkimuksen vuoksi otettiin kiinni ja rauhoitettiin tutkittavaksi useita villihevosia useista eri perheyksiköistä ja laumoista erilaisilla elinalueilla. Tutkijat havaitsivat, että mikäli kiinni otettiin perheryhmän ori, sen tammat lähtivät oitis etsimään itselleen uutta perheryhmää. Kun kiinni otettiin lauman johtava tamma, koko ryhmä jäi lähistölle laiduntamaan ja odottamaan tamman heräämistä.

Toisinaan käy niin, että taistelun kautta johtajan asemaan päätynyt vahva yksilö on luonteeltaan itsekäs ja dominoiva sen sijaan että huolehtisi lauman hyvinvoinnista. Sellainen ryhmä näyttää luonnossa joko hajoavan, tai mahdollisesti lauman muut yksilöt, yleensä naaraat (esimerkiksi koiraeläimillä ja monilla apinalajeilla) liittoutuvat uutta johtajaa vastaan ja lajista ja tilanteesta riippuen saattavat joko jopa tappaa tai häätää tämän huonon johtajan tai pistää sen uuteen ruotuun yhteistuumin.

Yksinäinen susikaan ei ole sellainen surullinen harvinaisuus, jollaiseen sillä sanontana viitataan. Sudet näyttävät vaihtavan ja luovan uusia laumoja tämän tästä voidessaan elää vapaasti. Sen sijaan vankeudessa elävien susilaumojen riitatilanteet kärjistyvät tappoihin asti.

Vankeudessa elävien eläinten käytöksen tutkiminen on johtanut moniin väärinkäsityksiin ja aggression merkityksen korostamiseen, joka itseasiassa ei olekaan luonnollista käytöstä, vaan liian ahtaiden elintilojen ja stressin tulos.

Mun mietintöni ihmisten luontaisten laumavaistojen epäonnistumisista ovat tuoneet mieleen ajatuksia ihmisen kyvystä pelätä tulevaa ja kuviteltua uhkaa, jonka vuoksi ihminen on propagandalle altis, toisin kuin tätä hetkeä ja vain toteennäytettyjä tuloksia painottavat eläimet. Eli pelko, kaiken äsken selitetyn jälkeen silti yhä pelko, kuten sanoit. Tai kenties siihen voi olla syynä ihmislaumojen liian suuri koko, jolla tarkoitan valtiollista päätöksentekoa paikallisen sijaan. Tai ehkä ihmistäkin stressaa elintilan rajaaminen, jolloin yksilön voi olla vaikea lähteä perhelaumastaan toiseen, itselleen sosiaalisesti sopivampaan yhteisöön. Ehkä asiaan vaikuttaa myös ihmisen kyky vaihtaa hyödykkeitä, joiden omistaminen tuo keinotekoista valtaa.

Varsin monen lajin auktoriteettihahmo näyttää olevan kokenut, rauhallinen, arvovaltaa säteilevä yksilö, jonka ei tarvi käyttää voimakeinoja saadakseen asiansa ajetuksi. Mitä tekee johtajalla johon ei voi luottaa?

Sosiaalisilla lajeilla, kuten ihminen, voisi katsoa kaiken toiminnan olevan palvelujen vaihtamista. Lauman johtaminen on palvelu kaikille lauman jäsenille.

Ehkä ihmisten ongelma onkin juuri se, että me etsimme johtajia valtioille, armeijoille ja yrityksille, mutta emme itsellemme, vaikka juuri se olisi laumassa elävälle olennolle merkityksellistä.