Kateus ei ole tunne.
Kateus on motiivi, joka saa tuntemaan inhoa, vihaa, kiukkua, turhautumista jotakuta sellaista kohtaan, jolla on jotain, jota hän ei - minun mielestäni - ansaitse ollenkaan.
Kateutta on valtavan vaikea tunnistaa itsessään. Siitä on olemassa tyhmääkin tyhmempi sosiaalisuuden kirjoittamaton sääntö; tunnista kateus kaikissa, joiden kanssa et tule toimeen, mutta älä koskaan myönnä itsessäsi. Ei mullekaan tuu mieleen monia kertoja, jolloin olisin sen huomannut itsessäni. Ei tule mieleen kuin yksi, vaikka olen täysin varma, ettei se ole lainkaan ainoa.
On vaikeaa myöntää, varsinkaan peilikuvalleen, että omat tunteet olisivat epäreilujen motiivien synnyttämiä. Niinhän käy vain pahoille ihmisille.
Kuitenkin on aivan eri asia olla vihainen asialle tai ilmiölle, sille miksi väärät ihmiset saavat liikaa. Ja on kokonaan toinen juttu olla vihainen ihmiselle, joka sai sen, jota minä olisin halunnut tai joku muu paremmin ansainnut, ja sai sen - ihan selvästi - epäreiluin keinoin tai aivan liian ylenpalttisesti.
Mä en ennen pitänyt Uma Thurmanista. Se ei johdu oikeastaan hänesta itsestään - mitäpä mä hänestä tietäisin - se johtuu siitä, että musta Uma Thurman ei ole kaunis.
Kuulostaa ihan hullulle, koska enhän mä ketään ole koskaan ennenkään laittanut mustalle listalle siksi, ettei hän näytä sille, mikä mua mielyttää. Enkä varsinkaan koskaan myöntäisi tehneeni niin.
Mutta ei se ihan suoraan siitä johtunut nytkään. Siitä se johtui, että musta hän ei ole kaunis, ja aina häntä kuulee kuitenkin kehuttavan. Niin että minusta hän alkoi näyttää ylpeältä. Että se varmaan nyt luulee olevansa jotain, mitä aina sanotaan, ja mistä minä olen ihan eri mieltä. Aivan kuin se voisi vaikuttaa siihen mitä ihmiset puhuvat, tai aivan kuin olisi väärin ilahtua siitä, että joku kehuu ja sanoa Kiitos. Aivan kuin se kertoisi jotain hänestä.
On aika helppo myöntää olleensa kateellinen Uma Thurmanille huomiosta, vaikeampaa tunnistaa sitä ketään läheistä kohtaan. Enkä mä tunnistakaan. Muistan muutaman kerran, kun oon ollut melkein kateellinen ja sitten huomannut, ettei faktojen kertominen omasta elämästä joka menee hyvin, ole ylpeyttä yhtään enempää kuin faktojen kertominen elämästä, joka sujuu huonosti. Mutta ainakin tiedän, että mulla on kateuteen taipumus, ja että sitä kannattaa tarkkailla aina, kun joku ihminen alkaa kiukuttaa.
Tunnistaako muut?
4 kommenttia
mopsi22
21.6.2008 20:33
Olen usein kateellinen ja tunnistan sen itsessäni. Lähes aina, kun tunnen jotakin negatiivista toista ihmistä kohtaan, voin itsestäni löytää syyksi jonkinlaisen kateuden ko. ihmistä tai tämän elämää kohtaan.
Massa
22.6.2008 12:15
Eiköhän kateus ole lopulta jotain aivan luonnollista. Jollakin on jotain mitä itse tarvitsisi kipeästi. Usein kateus liitetään turhaan pinnallisuuteen kuten rahan ja suosion kalastelemiseen. Itse olen usein ollut kateellinen tasapainoisille ihmisille. Heidän elämänsä on paljon helpompaa kuin omani.
Mary Bell
22.6.2008 16:41
Minä en kadehdi, enkä tunne häpeää tai myötähäpeää. Turhia tunteita kaikki, jotka eivät jalosta elämääni mihinkään suuntaan. Jo haluaisin rahaa tekisin enemmän töitä. Jos haluaisin täydellisen vartalon, kävisin salilla enemmän. Itsestään on niin kovin paljon kiinni, miten ottaa elämän vastaan. Luonnollinen tunnehan se on, kateus, mutta turha. Ja siitä pääsee eroon jos se häiritsee elämää.
kesäpoika
22.6.2008 18:07
Eihän kukaan kadehdi sellaisista asioista, joita ei halua. Mutta kaikki haluavat jotain, itselleen tai jollekin muulle. En mäkään kadehdi rikkautta tai uraa, koska ne on mulle täysin yhdentekeviä asioita. Mä kadehdin huomiota, ihailua, seksikkyyttä.
Jossain aikaisemmassa blogissa jo kirjoitinkin, miten kaikki muut sen tyyliset kundit, joista rakas kiinnostuu, saisivat musta kadota maan päältä. Kyllä mä hallitsen itseni nii, etteivät ne koskaan saa tietää mun sitä toivovan. Voin potea huonoa omaatuntoakin ja siksi olla erityisen ystävällinen. Kateellinen katseista oon kuitenkin. Rakentavaa tai ei.
Kyllähän näitä tilanteita näkyy löytyvän, kun niitä miettii..