Saippuakuplia

Ulkona paistaa aurinko. Mä pakkasin kassin jo, ja kohta kaverit tulevat hakemaan mua uimaan.

Ihanan kesäinen olo.

Rakas on taas koko päivän pois, töissä ja treeneissä, tulee illalla toisen kaverin synttäreille ja sitten alkaa viikonloppu.

Mäkin olin aamulla treenaamassa omaa lajiani ja polvi kiukuttelee taas. Harmillista. Kipuihin on vaan totuttava jos tahto jatkaa, ja mä tahdon.

On syyllinen ja häpeilevä olo. Sen riidan takia, joka jatkuu ja jatkuu ja jatkuu. Ja vaikka mua nolottaa sen pituus ja julkisuuden typeryys, en osaa oppia siitä mitään. Ääh.

En ole riittävän vahva olemaan hiljaa. Toisen harmista minuun nousee liikaa tunteita.

Hän on oikeassa ja väärässä. Hän on oikeassa siinä, että olen blogini suhteen yliherkkä ja elän kuplassa. Hän on väärässä siinä, että kupla olisi ylimielinen. Kuplan sisällä saan tuntea itseni arvokkaaksi, olla onnellinen ja varma. Kuplan ulkopuolella olen itsekriittinen ja nolo, loputtoman epävarma, tiedän, etten ole erityinen, mutten osaa hyväksyä sitä todella, vaan pakenen takaisin kuplaan ja onnellisuuteeni.

Kuplan rikkominen oli julmaa. Ei siksi, etten olisi tiennyt, mitä ulkopuolella on, vaan siksi, että enää ei ole paikkaa, jossa olla onnellinen. Jäljelle jäi pelkkä epävarmuus.

Ei hän tiedä, mitä rikkoi, tai ymmärrä, miten se satuttaa. Hänestä kuplia ei saisi olla, eikä rajoja niin matalalla kuin minun oli. En voi mitään sille, ettei ole todellista pohjaa, on vain kuplia, jotka tiedän kupliksi, mutta jotka tahdon säilyttää, etten hajoa.

En ole erityinen. Mutta mulle on elintärkeää saada rauhassa uskoa, että olen. Muuten en ole mitään. Toisten tarjoaman hyväksynnän alla mussa ei ole mitään muuta. Älkää viekö sitä pois.

Toisinaan ajattelen itselleni perustan ja vahvuutta, enkä tiedä kumpi kuva on oikeampi. Se, jossa sisälläni olen varma, mutta pinnalta herkkä, vai se, jossa kaikki on pelkkää pintaa, ja pohjaksi kuviteltu rakas ja Jumala samanlaisia kuplia kuin kaikki muukin. Omaa haluani saada olla tärkeä.

En tiedä, tahdonko itselleni pohjaa. Olen nähnyt niin paljon pohjalla oloa, että ehkä näin on kuitenkin parempi.

Mulle tulee mielikuva yhdeksi ryppääksi kertyneistä saippuakuplista, jotka leijuvat tuulen mukana ja joihin paistaa aurinko. Eivät ne kestä kauaa, mutta ne ovat kauniita.