• kesäpoika

Reviirejä

Pikkusisko rakentaa itselleen Kotia meidän olohuoneessa. Meillä ei oo tarjota niin paljon yksityisyyttä tai tilaa kuin Pikkusisko tarvisi, mutta kyllä me pärjätään.

Jossain päin maailmassa moni iso perhe asuu yhdessä huoneessa. Eikä meistä kolmestakaan kukaan oo kasvanut Maailman Keskipisteenä. On opittu antamaan tilaa. Ja ottamaan.

Välillä Pikkusisko sanoo, että haluaa olla yksin. Se voi kuulostaa hassulle, kun kaikki jatkaa kuitenkin oloaan samassa huoneessa, annetaan vain toisen olla ihan rauhassa. Ja Pikkusisko sietää hyvin sitä, kun me tahdotan olla Kahdestaan.

Mulle on joskus kerrottu, miten vaikeaa on olla nainen, mutta sitä en osaa edes kuvitella, miten vaikeaa on olla nainen, murrosiässä ja raskaana yhtä aikaa. Sen tiedän, mitä on olla liian nuorena liian yksin. Ilman vanhempia ja oikeaa kotia.

Muistan sen oikein hyvin.

Se on niitä asioita, jotka tekee mut ja Pikkusiskon läheisiksi.

Rakas on joustanut periaatteellisuudestaan ja me hankitaan toinen televisio, meille makkariin. Sen mielestä televisiot, tietokoneet ja lemmikkieläimet ei oo kuuluneet koskaan makuuhuoneeseen, eikä puhelimet tai kirjat sänkyyn. Nyt se tuntuu huoneen haaskaukselle.

Kaikki alkaa olla valmista. :)

2 kommenttia

Aboa

26.9.2008 15:19

Missä muualla kirjaa voi lukea kuin sängyssä?

kesäpoika

26.9.2008 18:31

Sohvalla. :) Lukutuolissa. Jos on hihhulointiolo ja paljon kirjoja, lattialla. Olohuoneen matolle levittäytyneenä. Pöydät on konservatiiveille.

Se on oikeasti ihan hyvä tapa, että makuuhuone on rauhoitettu alue.