Lähestyvä joulu

Joulu on vuosia saanut mut mietteliääksi ja surulliseksi rikkonaisten perhesuhteideni vuoksi. Pojan myötä kaikki on muuttumassa. Tänä jouluna en sure, ettei mulla ole äitiä jonka luokse mennä, tänä jouluna minulla on oma perhe ja oma koti, jonne kutsua lähimmät ja viettää juhla tärkeimpien kesken. Rakas, Poika, pikkusisko, silkkiturkki ja minä.

Pojalla on itsetehty joulukalenteri, jonne ostamme pieniä lahjoja. Sellaisia, joista on oikeasti hyötyä, joilla tekee jotain enemmän kuin valmiskalenterin pienillä muovileluilla, tai karkilla jota emme Pojalle vielä syötä. Tänään hän sai piparimuotit ja iltapäivällä leivottiin. Vähän yli vuoden ikäiselle leipominen tarkoittaa enimmäkseen taikinan syömistä ja sellaisten epämuotoisten taidepiparien tekemistä, joita vain oma perhe osaa arvostaa.

Toiseen aiheeseen. Puolisentoista vuotta olen miettinyt oliko se eräs "tajuatko lainkaan miten itsekkäältä kuulostat" -kommentin kirvoittanut ajatus todella itsekäs, ja vaikka oon tutkinut sitä kuinka monelta kannalta, totean, että ei se ollut. Yhä vahvemmin oon sitä mieltä että se oli totta. Että mun takertuvuudessani ihmisiin on sentään yksi hyvä puoli. Se, että annan ihmisille loputtomasti uusia mahdollisuuksia.

Tänä jouluna välit äitiin ovat paremmat kuin ne vuosiin ovat olleet.