• kesäpoika

Aslan

Silloin tällöin kuulee väitettävän, että homous on seksuaalisen hyväksikäytön tai muun vastaavan trauman seuraus. Sellaista käsitystä viljelee ainakin Aslan, ja musta heitä pitäisi kuunnella.

Tarkoitan ihan oikeasti: Pitäisi kuunnella.

Halusimme me tai emme, on Aslanilla kuitenkin näköalapaikka sellaisten homojen elämään, jotka ovat rikkinäisiä ja jotka eivät tahdo olla homoja. Heihin, joita me emme alakulttuurissa kohtaa. Jotka kokevat kaipaavansa apua, tullakseen eheiksi ihmisiksi, jotka kokevat olevansa homona vajaita ja rikkinäisiä. Mä en epäile lainkaan, että Aslan heidän olemassaolostaan valehtelisi, mutta ymmärrän hyvin Aslanilaisten turhautumisen, kun heidän kokemuksiaan ei kuunnella, vaan ne kiistetään epätosina.

Toki hekin kiistävät meidän kokemuksemme epäsopivina ja epätosina, mutta silloinhan me tiedämme mille se tuntuu ja osaamme itse olla viisaampia.

Mä en ymmärrä, miksi hyväksikäytön takia kääntyneet olisivat sellainen uhka homoyhteisölle, että heidät pitäisi kiistää, enkä ymmärrä sitäkään, miksi me aidosti homot olisimme uhka kääntyneille niin, että meidät pitäisi kiistää.

En ole koskaan ymmärtänyt ajattelua, jossa vain yksi vaihtoehto on mahdollinen. Jossa, ollakseen jotain mieltä, pitää tuhota muut mietteet. Eihän elämä niin toimi. Kun aletaan vastustaa asioita, lopetetaan kuuntelu, ajaudutaan asemasotiin, vihaan, turhautumiseen ja kaikki se estää toteutumasta sitä, mistä olisi kaikkein eniten etua omille aatteille, äänen saamista.

Ei tarvi tuhota jo olemassaolevaa tullakseen kuulluksi. Keneltäkään ei ole mitään pois, että kaikki tulevat kuulluiksi kertoen omista kokemuksistaan. Kuuntelematta jättäminen luo omituisia vastakkainasetteluja asioista, jotka eivät ole vastakkaisia, kun kumpikin osapuoli on niin syvällä poteroissaan kuvitellen tietävänsä, mitä toinen osapuoli puhuu, eikä lainkaan huomaa, että se puhuukin oikeastaan eri aiheesta. Että yhteinen sävel ja tapa kohdata olisi mahdollista löytää.

Aslaniltakin puuttuu ihmisten kuuntelemisen taito. Lukemattoman monien homojen vakuutukset kokonaisuudestaan ja eheydestään ja onnellisuudestaan ovat tulleet ohitetuiksi, eivätkä ole hätkäyttäneet mihinkään suuntaan heidän väitettään siitä, että homous olisi häiriö - aina. Miksi ne eivät voi vain tunnustaa, että on aitoja homoja, ja on homoksi kääntyneitä eksyneitä ihmisiä, jotka tarvivat apua tullakseen omaksi, kokonaiseksi itsekseen. Ja ennenkaikkea, miksi he eivät voi tunnustaa, että on olemassa traumataustan takia heteroksi kääntyneitä homoja, jotka eivät koskaan tunne oloaan hyväksi heterona, ja jotka tarvivat terapiaa eheytyäkseen omaan seksuaalisuuteensa homona.

Heitä on kuitenkin valtavan paljon.

En epäile, etteikö silloin tällöin Aslanin hoitoon hakeutuisi oikeasti käännytystä kaipaava henkilö, jota he voivat auttaa, ja jonkalaisia he ovat auttaneet. Minusta sitä ei ole tarvetta kiistää, mutta minusta se ei vain todista mitään homoudesta yleensä.

Omaankin kaveripiiriini kuuluu nainen, joka oli peruspoikamainen lesbo aloittaessaan terapian. Ei toki Aslanilla, vaan aivan oikean terapian jatkuvaan ahdistuneisuuteen ja muihin ongelmiin. Terapiassa nousi eteen asioita, jotka olivat vaikeuttaneet hänen kasvuaan tytöstä naiseksi aikanaan, ja ne käsiteltyään hän löysi itsestään aivan uuden puolen. Naisellisen naisen, joka elää naisellisena, eikä piilottele enää muotojaan isoihin puseroihin. Hänellä on nyt poikaystävä, vaikka aiemmin miehet herättivät hänessä pelkoa ja sitä kautta vihaa ja inhon tunteita, kun taas toisen naisen vierellä oli turvallisempi olo. Turvallisempi, mutta ymmärtääkseni ei kuitenkaan koskaan kokonainen.

Mitäkö tämä todistaa? Minusta se todistaa vain, että näinkin voi olla. Minusta se ei todista, että jokainen poikamainen naisista tykkäävä nainen olisi terapian tarpeessa, tai että olisi vain yksi oikea tapa olla nainen. Minusta se todistaa, että kun joku kertoo, että ei tunne oloaan kokonaiseksi tai joku kertoo, että tuntee olonsa kokonaiseksi, häntä pitää kuunnella ja kuultua kunnioittaa.

Tunsitko sinä adrenaliinisi kohoavan, kun kerroin tuon pienen tarinan, tunsitko sen uhaksi ja huomasit olevasi puolustusasemissa, valmiina väittämään vastaan, ennen kuin edes olin kertonut omat johtopäätökseni? Joskus tunteet ovat niin suuria, että ne estävät meitä kuulemasta. On hyödyllistä osata tunnistaa, milloin niin käy itselle.

Oli miten oli, Aslan ei ole minusta kuitenkaan oikea taho terapoimaan ketään. Musta ei ole myöskään oikein alkaa terapoida ketään tarkoitushakuisesti jotain vääräksi kuviteltua ominaisuutta muuttaen, sillä vasta terapian edetessä voi selvitä, onko se, mikä näyttää suuntautumiselta, trauman takia syntynyt tapa elää vai onko se aito suuntautuneisuus, johon ihmisen pitää kasvaa, vaikka se ei tuomitsevassa ympäristössä olisikaan helppoa.

Niin kauan kun me kieltäydymme uskomasta, että Aslanilaiset ovat nähneet sen, minkä sanovat nähneensä, olemme aivan yhtä yleistäviä ja epäkunnioittavia kuin hekin meistä ovat. Niin kauan he ajattelevat tietävänsä jotain, jonka kaikki muut kiistävät. Ja niin kauan niin todella saattaa olla.

Ei pidä unohtaa, että Aslanissakin toimii ihmisiä aivan aidosti asiaansa uskoen ja hyvää tarkoittaen. Ei pidä koskaan unohtaa, että ihmiset oikeasti uskovat aatteisiinsa, että ihmiset eivät ole jaoteltavissa hyviin ja pahoihin. Kun puhuttelee itsensä hyväksi kokevaa, ajattelevaa, auttavaa ihmistä kuin tämä olisi omaa mieltään vain ilkeyttään, ei ole ihme, että kukaan ei kuule toistaan.

5 kommenttia

vaeltaja2006

4.8.2008 15:36

Kesäpoika, kirjoituksesi aihe tänään on hyvä ja minunkin mielestäni asiasta pitäisi voida kiihkottomasti puhua. Mutta yksi asia jurppii. Minkä takia kutsut näitä rikkinäisiä, heteroksi haluavia ihmisiä homoiksi? Eivätkö he pikemminkin ole ihmisiä, joilla on hyvin epäselvä seksuaalinen suuntautuminen. He eivät ole löytäneet omaa tietään. Kun heidät leimataan homoiksi, samalla leimataan kaikki homot rikkinäisiksi ja kärsiviksi. Kirjoituksessasi sekin puoli on esillä, mutta jotenkin ristiriitaisesti

Minusta Aslania vastaan homopiireissä hyökätään sen takia, että heillä on missio. He ottavat ohjeet raamatusta. Heillä on oikeaa ja väärää seksuaalisuutta. Homoja ei viime aikoina ole enää tuomittu syntisiksi samalla kovuudella kuin ennen. Sen he ovat oppineet.

Ei minulla homona ole mitään sitä vastaan, että seksuaalisesti epävarma ihminen saa tukea terapeutilta ja löytää oman tiensä (heteroksi tai homoksi). Mutta terapian on oltava asiantuntevaa ja ilman muuta missiota kuin että potilas kokee saavansa helpotusta ja hän voi aktiivisesti itse olla prosessissa mukana. Jos taustalla on jotain piilotarkoituksia (esim. uskonnollinen tarkoitus), vastustan jyrkästi sellaista terapiaa.

kesäpoika

4.8.2008 17:51

Niin, miten määritellä, kuka on homo. Puhuako ihmisistä kuin he puhuvat itsestään, vai ohittaako heidän oma kokemuksensa ja pyrkiä jonkinlaiseen objektiivisuuteen. Mä käytin kääntyneestä homosta sanaa homo, mutta myös kääntyneestä heterosta sanaa hetero, joten siksi en mielestäni ole leimannut mitään. Tarkoitin kritisoida juuri sitä, että jos joku homoelämää elänyt ja itsensä kerran homoksi tuntenut ei joskus myöhemmin enää tunnistakaan itseään homoksi, se ei todista mitään homoudesta sellaisenaan, se ei todista ettei aitoakin homoutta ole olemassa. Maailmassa on varmasti miljoonia esimerkkejä ihmisistä, jotka ovat luulleet itsensä heteroiksi, muta tajunneet myöhemmin elämässään, etteivät sitä ole, eikä sekään ole varmaan mikään todiste siitä, etteikö aitoa heteroutta silti olisi olemassa.

Jos tästä nähdään vain toinen puoli, pitää toinenkin puoli nostaa esiin, ei kieltää ensimmäisen olemassaoloa.

Aslanilla on missio, ja missio on laajempi kuin suomalainen. Mission epäloogisuuksia voidaan kaataa tuomalla asia esiin kokonaisuudessaan. Aslan voi tahtoa yhä nähdä siitä vain toisen puolen, mutta nähdään me ja näytetään maailmalle molemmat. Eivät ihmiset ole tyhmiä, kyllä ne huomaavat. Jos homosta heteroksi eheytyneet kielletään, on Aslanilla aina yksi totuus puolellaan. Kun ne lakataan kieltämästä, tuodaan julki kääntyneet heterosta homoiksi kääntyneet eheytymättömät ja yritetään saada nämä kaikki virallisten terapioiden piiriin, ei Aslanille jää enää mitään, sille ei ole enää käyttöä, eikä yhtään oikeaa perustelua.

Jolleivat he sitten siirry kovale linjalle uudelleen, joka on mielestäni koko liikkeen varmin kuolinisku. Ihmiset ovat jo alkaneet nähdä, näytetään kaikki loputkin, sillä eihän meillä ole mitään salattavaa, meillä ei ole puolueellisia tutkimuksia eikä värittynyttä tulkintaa, ei enää sen jälkeen.

Mä tiedän monen homon kieltävän terapialla muuttumisen mahdollisuuden, koska sen avulla meitä on leimattu. Mutta eihän sitä tarvisi kieltää, vaan näyttää minne kaikkialle muuallekin leiman kuva kuuluu. Oikean terapiaan kukaan ei voi mennä "kääntyäkseen heteroksi" tai "kääntyäksen homoksi", sinne voi mennä vain aidosti eheytymään siihen suuntautumiseen, joka itsestä hämmennyksen alta löytyy. Sellainen terapia ei enää ole väkivaltaa vaan oikeaa eheyttämistä. :)

Simsalabim Jim

4.8.2008 20:43

En käsitä, miksi Aslan haluaa niin suurella tarmolla paneutua nimenomaan homoseksuaalisuuden kitkentään. Eikö tärkeämpiä missioita olisi olemassa? Minusta tuntuu oudolta, että joku yhdistys on niin kiinnostunut puuttumaan yksittäisten ihmisten tapoihin toteuttaa seksuaalisuuttaan.

Tuollaisessa yhdistystoiminnassa ylipäätään häiritsee myös se, että yhdistyksen yksittäiset jäsenet tuskin ottavat henkilökohtaista vastuuta tekemästään "käännytystyöstä" ja sen mahdollisesti aiheuttamista haitoista. Sen sijaan he leimallisesti toimivat nimenomaan yhdistyksen nimissä, sysäten näin vastuun tekemisistään yhdistykselle. Jos kukin vastaisi henkilökohtaisesti omista tekemisistään, mitään yhdistystä ei edes tarvittaisi, vaan he voisivat toimia yksityishenkilöinä.

kesäpoika

5.8.2008 13:14

Aslanin höpinät kuulostavat omituiselta, kun on itse ihan tervepäinen homo ja tietää homoudesta jotain sellaista, mitä Aslanin ihmiset eivät halua uskoa. Mutta Aslanilaiset itse uskovat omia höpinöiään, ja kyllä mä ymmärrän, miksi ihminen, joka uskoo juuri niin, myös toimii juuri niin. Ne ajattelevat pelastavansa sieluja, ja sitä ei kukaan muu tee. Siinä Aslanin syy olla olemassa.

Toisaalta on kirkolta ihan viisasta pitää olemassa sellaista toimintaa kuin Aslan. Jos saarnaa homouden pahuudesta, mutta ei tekisi mitään "homoja auttaakseen", vaikutelma olisi paljon huonompi.

Meidän mielestämmehän he eivät auta, mutta omasta mielestään kyllä.

Mutta hyvä kysymys, miksi juuri homous. Miksi eivät vaikka pedofiilit? Tai rikoksenuusijat? Lapsiaan lyöneet? Eheytysterapiaa kaikille vanhemmille, joilta on lapsi(a) huostaanotettu? Kyllä, on omituista, että kirkko näkee juuri homot jotenkin erityisen ongemallisina ihmisinä.

sleepygay

11.8.2008 23:40

Olen samaa mieltä kanssasi kesäpoika. Ihan oikeasti rikkinäisiä homoja pitää hoitaa, niin kuin olen blgissanikin sanonut pariinkin otteeseen. Mutta olen myös sitä mieltä, että ensisijaisesti Aslan ei ole oikea paikka hoitaa tällaisia ihmisiä.