Mulle tuli ajatus, että rakkaus kasvaa sitä suuremmaksi mitä enemmän sitä käyttää. Rakkaudenosoitukset kasvattavat itse tunnetta, tunne ja teot ovat toistensa jatkumo, joka kasvaa ja kasvaa. Rakkautta saa sitä enemmän mitä enemmän sitä jakaa pois. Enkä mä tarkoita että sitä saa vastarakkautena toisilta ihmisiltä, vaan että sitä saa itseensä. Jos rakastaa saadakseen vastarakkautta, ei ehkä ole edes antanut pois oikeaa rakkauttaan, vaan jotain käyttöhyödykettä ja vaihtotavaraa.
----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Tänä kesänä en oo ottanut kesätöitä. Oon lupautunut hätävaratuuraajaksi kahvilaan, jossa oon ollut töissä joskus kauan sitten, mutta muuten vietän koko kesän kotona. Nyt on mun vuoro hoitaa Poikaa, rakas on mun kesälomani ajan jatkamassa oppisopimustöitään.
Musta on mukavaa olla Pojan pojan kanssa kahden. Vaikka emme me olekaan varsinaisesti kahden, meillä käy niin paljon ihmisiä. Me ollaan kahden silti paljon, kaikissa niissä pienissä kohtaamisissa, kun Poika kohdistaa katseensa minuun ja me olemme olemassa toisiamme varten muista ympärillä olevista välittämättä.
Seuraavan kahden viikon aikana mulla ei varmaan oo paljoa aikaa päivitellä blogia. Meille tulee katkolta kotiutunut ystävä, joka ei byrokraattisista syistä saanutkaan jatkohoitopaikkaa niin kuin piti, vaan lähetettiin kotiin juopumaan rauhassa. Kotiongelmiensa keskellä hänellä ei varmasti olisi voimaa olla juopumatta, siksi hän tulee tänne.
Musta on tosi mukavaa että hän tulee. Musta on mukavaa, että hän on pääsemässä hoitoon. Musta on mukavaa sekin, että hän oli soittaessaan niin itkuinen ja nöyrä, sillä mä pidän sitä merkkinä sellaisesta ongelman näkemisestä, joka voi johtaa johonkin oikeaan muutokseen. Tahdon kuulla mitä hänellä on kerrottavana ja tahdon saada osoittaa, että haluan olla hänen vierellään. Eikä mulla ole edes mitään omia menoja, on aikaa olla vain olemassa jokaiselle joka tarvii.
Enkä mä minnekään katoa, vaikkei hoito onnistuisikaan.
