• oscari

Olli Stålströmille

Hei Olli, katselin juuri Ylen Areenalta ohjelman, jonka keskeinen vieras oli Märtä Tikkanen. Hän nosti mieleeni muistikuvan sinusta ja varmaankin Aivan Setan toiminnan alkuajoista. Märtä oli todella hurmaava, niin silloin ennen kuin nytkin.

Muistatko, Märtä oli mukana alustajana jossain keskustelutilaisuudessa, joka pidetiin paikassa, jota en maalta vierailulla oleena enää muista. Taisi olla jossain Albertinkadun ja Kalevankadun tienoilla kyseinen paikka.

Miten ovatkaan vuodet vierineet tuosta tapahtumasta. Miten olemme muutuneet, tohtoreiksi tulleet tahoillamme ja sitten jopa eläköityneet, ainakin minä. Onneksi sinä olet jaksanut pitää lippuasi korkealla oikeudenmukaisen ja yhdenvertaisen yhteiskunnan puolesta. Oma lippuni ei ole paljoa liehunut, olen ollut vain pääsääntöisesti hengessä mukana.

Terveisi, raukkautta ja voimia!

Oscari

3 kommenttia

Olli Stålström

10.4.2013 07:08

Moikka,

Kiitos viestistäsi! Märta Tikkanen taisi pitää alustuksen Setan toimistossa, joka silloin sijaitse Albertinkadun ja Kalevankadun kulmassa. Tein niinä vuosina haastattelun Märta ja Henrik Tikkasesta Seta-lehteen.

Paljon on tosiaan muuttunut niistä vuosista, pääosin myönteiseen suuntaan, vaikkakin ongelmia yhä riittää. Itse olen jotenkin juuttunut lipunheiluttamiseen oikeudenmukaisuuden ja yhdenvertaisuuden puolesta.

Katsopa Anja Snellmanin ohjelma Studio 55 ti-aamuna 16.4. klo 09.00 jossa minua haasttellaan suorassa lähetyksessä (joka saattaa siirtyä jos maikkarin sisäinen lakonuhka toteutuu).

Hyvää jatkoa ja iloista mieltä!

Olli

oscari

10.4.2013 09:34

Hei Olli,

Ei se juuttumista ole, se on rohkeutta ajaa asiaa ja edistää yhdenvertaisuutta. Pitää todellakin katsoa tuo ohjelma.

Oscar

Kolmoisritti

10.4.2013 14:45

Lukemattomia kertoja olen ollut lähdössä

Jos tämä juomakausi ei ole viimeinen
minä lähden

Jos ilkeydet kohdistuvat lapsiin
minä lähden

Jos hän vielä alkaa valehdella
minä lähden

Jos hän ikinä käy käsiksi minuun
minä lähden

Kun lapset eivät enää jaksa
silloin minun on kerta kaikkiaan pakko

Ja kaikki tämä tapahtui
enkä minä kuitenkaan lähtenyt

Miksi?