• oscari

Kuka on Christine Hallqvist?

Vermontin osavaltiossa Yhdysvalloissa tehtiin merkittävä päätös, jonka teki demokraattisen puolueen osavaltion päättävät elimet. Tämä päätös tehtiin 14 elokuuta 2018. Mikäli vaalit menevät demokraateille myönteisesti niin kuvernöörin tehtävässä 6. marraskuuta, niin valituksi tulee ensimmäinen transhenkilö kuvernöörin tehtävässä Yhdysvalloissa.

Christine Hallqvist
Christine Hallqvist

Tulevan marraskuun vaalit ovat merkityksellinen presidentti Trumpin kannalta ja siksi siihen liittyy paljon erilaisia tunnetiloja. Ja Christine on jo päässyt historian lehdille, koska hän on ensimmäinen Yhdysvaltojen kahden suuren puolueen asettama kuvernööriehdokas ja näin olisi ensimmäinen transhenkilö Yhdysvaltojen kuvernöörinä.

Christine on 62 vuotias insinööri sekä ympäristöaktivisti ja Vermontin sähköyhtiön entinen toimitusjohtaja. Hänen vastustajanaan n republikaanien nykyinen senaattori Phil Scott. Näin ollen Christinen tulee saada puolueelleen enemmistö tämän pienen koillisen osavaltion vähän yli 600.000 äänestäjästä.

Koko LGBT-yhteisö tervehtii ilolla tätä tulevaa mahdollisuutta ja toivoo voittoa Christinelle ja samalla demokratialle.