Ensimmäinen maailmansota päättyi Saksan antautumiseen ja sen kautta aselepoon marraskuussa 1918. Lopullisesti rahasta päätettiin Versaillesin linnassa 28. kesäkuuta 1919.
Kuitenkaan elämä ei ollut sotaa käyvässä maassa ja pääkaupungissa kovin yksitoikkoista. Siitä kertoo oheisessa postikortissa oleva kuva tarina.
Kyseessä on Hôtel Marigny, joka sijaitsi osoitteessa 11 rue de l’Arcade, joka on lähellä Madeleine kirkkoa ja Élysée palatsia.
Jotenkin kummassa mikään ei ole muuttunut, sillä vielä nytkin talossa toimii samanniminen hotelli. Joskin rakennusta on korjattu ja modernisoitu.
Maailmansodan loppupuolella 11. tammikuuta tässä hotellissa pidätettiin eräs maailman tunnetuimmista kirjailijoista, eli Marcel Proust. Hänen kanssaan oli pidätyshetkellä kaksi sotilasta ja tämän ”miesten talon” pitäjä Albert le Cuziat.
Mitä miehet ovatkaan pelehtineet nuorten sotilaiden kanssa?
Hotellin sijaintikadun nimi on mielenkiintoisen symbolinen. Silla arkadian maineeseen liittyy myös ”momento mori” tyylinen sanonta ”Et in arcadia ego", joka yleensä koetaan kuolemaan viittavana. Eikä Proust pitkään saanut nauttia miesseurasta, sillä hän kuoli jo vuonna 1922. Arkadia on myös ollut nimenä yhdellä ylijumala Zeuksen pojalla.
Kirjoitettaessa soi Mika ja Turkka mali Runkomäen iltamat