[Itseä tutkiskeleva elämäkertablogi jatkuu, tämä on osa 10. Blogini tarkoitus on ainoastaan selvittää osallistuvan havainnoinnin keinoin ja sisältä käsin ymmärtäen miten ilmeisen fiksusta nuoresta miehestä voi tulla itseään kiduttava ex-gay - mutta myös miten siitä voi toipua eli eheytyä itsensä hyväksyväksi homoksi.
Aineistoa kertyy Setan historiaa kartoittavassa projektissa sekä toimittaessani teosta, jossa haastatellaan miten tusina syrjinnän henkisesti murskaamaa hlbti-ihmistä on pystynyt toipumaan asianmukaista tukea saatuaan. Tämä on siis luonteeltaan lähinnä työpäiväkirja työskennellessäni kahden kirjallisen proggiksen kanssa, jotka julkaistaan vuonna 2010.]
---
Samaan aikaan kun muu suomalainen yhteiskunta yleensä radikalisoitui ja vapautui 1960-luvulla, jouduin itse yhä syvemmälle kirkon sisällä toimivan eheytysringin henkisen ja hengellisen väkivallan kohteeksi. Kävin säännöllisesti Johanneksen seurakunnan pastori Eero Saarisen, perheasiainneuvoja Kaija Siiralan ja pappi-psykiatri Asser Stenbäckin käsittelyssä suurimman osan 1960-lukua.
Karmaisevinta on, että olin vuosikausia itse itseni pahin kiduttaja. Minä olin se, joka pyysi näiltä lääkkeitä seksuaalisuuteni muuttamiseksi ja pystyäkseni pidättymään "lankeamisista", jota termiä silloin itse käytin.
Vasta 30 vuotta myöhemmin otin tarkemmin selvää Asser Stenbäckin taustasta kirjoittaessani väitöskirjaa psykiatrian käytöstä vähemmistösyrjintään.
Seuraavassa on ote väitöskirjani (1997) Asser -luvusta:
---
Samaan aikaan kun Kulovesi pyrki hillitsemään Suomessa nousevaa kansalliskiihkoa ja edistämään suvaitsevaisuutta homoseksuaalisuutta kohtaan, alkoi kirjoittaa henkilö, josta tuli yksi sodanjälkeisen suomalaisen psykiatrian homokuvan muotoilijoita. Psykiatrian professoriksi myöhemmin edennyt Asser Stenbäck esitti ensimmäisiä moraalifilosofioitaan koulunuorison neuvottelupäivillä vuonna 1933, jolloin hän tarkasteli uskomisen ja tietämisen ongelmia. Stenbäck 'korosti järkähtämätöntä uskomista Jumalan ja luonnon tarkoituksiin. Uskominen tekee onnelliseksi, kun taas tieteelliseen tietämiseen pyrkiminen, jota mm. kommunistit Stenbäckin mukaan tavoittelevat, osoittautuu pettymykseksi.
Stenbäck korostaa ehdotonta alistumista uskoon, vaikka se johtaisikin kärsimyksiin. Stenbäck torjuu 'joulupukkikristillisyyden' ('julgubbskristendom') onnea tuottavan 'romantiikkansa' kanssa. Sokea usko ja alistuminen ovat ainoa oikea ratkaisu. Stenbäck itsekin toteaa, että:
"Puhe rististä on tosin hulluutta (dårskap) niille, jotka kulkevat kadotukseen, mutta meille, jotka pelastumme se on Jumalan voima". (Stenbäck 1933, 6).
Myös Suomessa vallitsi 1940- ja 1950-luvuilla autoritaarinen ja pelonsekainen suhtautuminen seksuaalisuuteen yleensä ja 'poikkeavaan' seksuaalisuuteen erityisesti. Aikakauden seksuaalivihamielisyyttä symbolisoi pappi ja psykiatrian professori Asser Stenbäck. Asser Stenbäck on vaikuttanut syvällisesti niin Suomen valtionkirkon kuin suomalaisen psykiatriankin käsityksiin homoseksuaalisuudesta suurimman osan 1950-lukua ja 1960-lukua ja hänen vaikutuksensa näkyy vielä homoseksuaalisuutta uudelleen patologisoimaan pyrkivän eheytysliikkeen johtohahmona 1990-luvulla (Stenbäck 1993).
Stenbäck on esittänyt eettiset ja tieteenfilosofiset lähtökohtansa 1940- ja 1950-luvun kristillisissä julkaisuissa. Poliittinen tilanne antoi Stenbäckille mahdollisuuden toteuttaa ehdotonta auktoriteettiin alistumisen oppiaan. Rintamakirjeissään (Stenbäck 1941a) hän kehottaa otsikolla 'Vi och Stor-Finland' kaikkia kansalaisia taistelemaan Suur-Suomen puolesta rajojen levittämiseksi itään 'kunnianosoituksena' sille avulle, jota Hitlerin joukot ovat osoittaneet 'perivihollisen tuhoamisessa'.
Asser Stenbäck tarkasteli kysymystä uskomisen ja tietämisen ristiriidoista artikkelissaan 'Kan en student vara kristen?' (Stenbäck 1944). Siinä hän pohti ongelmia, joita syntyy tieteessä, jossa tiedot on alistettava ajattelun ja ymmärtämyksen kritiikille vakaan uskon sijasta.
Stenbäckille kaikki ajattelu, joka ei johda kristilliseen uskoon, on pinnallista ja puutteellista. Ei myöskään voidaan tieteellisesti todistaa kristinuskon totuutta, siihen on uskottava. (Stenbäck 1944, 10). Paljon enemmän kuin teoreettista tietoa, kristitty opiskelija tarvitsee tietoa Jumalan tahdon ilmenemisestä luonnossa, ikuisuuskysymyksen sisäistä ratkaisua ja sen ymmärtämistä, että ihminen on 'syntinen raukka' ('en fattig syndig människa'). (Stenbäck 1944, 11).
Stenbäck tarkasteli ei-kristillisen psykoterapian vaaroja kristillistä pelastumista koskevassa artikkelissaan Psykologisk frigörelse och kristen hälsning vuodelta 1952. Stenbäckin mukaan ei-uskonnollinen psykoterapia ei voi luoda motivaatiota henkilökohtaiselle elämälle, jota pidämme todella inhimillisenä, ts. eläimellisten tarpeiden alistamista rakkaudelle ja luovuudelle. Viime kädessä psykoterapia vain vahingoittaa ihmistä, jos sen ainoa tarkoitus on luoda harmoniaa. (Stenbäck 1952b).
Stenbäckin seksuaalieettinen pääteos on yhdessä Lauri Pautolan kanssa kirjoitettu Lapsuus- ja nuoruusiän sukupuolinen kehitys ja kasvatus (Stenbäck ym. 1952a), joka oli piispa Eelis Gulinin johdolla toimineen sukupuoli- ja siveellisyyskasvatustoimikunnan toimesta tehty opas opettajille, kunnanlääkäreille, kirkkoherranvirastoille ja nuorisojärjestöille. (Stenbäck ym. 1952a, 8).
Vaikka Stenbäck ei julkisesti esittäytynyt freudilaisena, teos alkoi psykoanalyyttisellä mieheyden ja naiseuden ja Radon muotoileman seksuaalisen normaaliuden määrittelyllä. Stenbäckin mukaan sukuelinten rakenne johtaa erilaiseen sielulliseen reaktiotapaan. Naisen sukuelimet on luotu vastaanottamaan miehen siittiöt ja kasvattamaan uusi yksilö.
Miehen sukuelinten tehtävä on tuottaa siittiöitä ja siirtää ne naisen ruumiiseen. Tätä sukuelinten erilaisuutta vastaa myös sukupuolivietin erilaisuus. "Mies on aktiivinen etsiessään kohdettaan. Nainen on myös aktiivinen, mutta hänessä se ei ilmene aktiivisena etsimisenä, vaan passiivisena antautumishaluna (kursivoinnit alkuperäisiä) (emt., 41).
Stenbäckin teorioissa ilmenevät olettamukset 'luonnon tarkoituksista' sukuelinten käytölle. Sukupuolivietti voi harhautua kahdella tavalla, masturbaationa tai homoseksuaalisuutena. Onania on laajalle levinnyt häiriö. Se on luonnonvastaista, koska "sukupuolielinten tehtävänä on lapsen siittäminen ja synnyttäminen" (emt., 256). Onania ei palvele näitä seksuaalisuuden päätehtäviä. Stenbäckin mukaan uusin tutkimus osoittaa, että itsetyydytys on 'oire syvemmästä ihmisen koko sielunrakenteessa piilevästä viasta tahi sairaudesta' (emt., 259). Itsetyydytys rasittaa paitsi sukupuolielimiä, myös hermostoa ja heikentää yksilön sisäistä ryhtiä. Itsetyydytys heikentää luonnetta, houkuttelee tyydyttämään liian herkästi sukupuolisia tarpeita, ja vaarantaa koko persoonallisuuden kehittymistä.
Itsetyydytys voidaan voittaa ruumiillisella liikunnalla ja taistelulla onanismia vastaan. Stenbäck esittää kehottavia huudahduksia onanistille hänen taistelussaan:
"Kannattaa taistella ja kieltäytyä kasvaakseen täyteen miehuuteen eheän rakkauden arvoiseksi!". (Stenbäck ym. 1952a, 270-272).
Homoseksuaalisuutta Stenbäck pitää 'fiksaationa', jossa 'sukupuolivietin kohde on virheellinen'. Stenbäck pitää oppimista ja viettelyä suurena vaarana. Jos homoseksuaalinen lähentely tuntuu miellyttävältä, sitä voi tulla homoseksuaalisuuteen houkutteleva tunnetekijä.
Hemmotteleva kasvatus, tietyt sukupuolielämykset ja 'skitsotyyminen luonne' saattavat yhdessä aiheuttaa elinikäisen homoseksuaalisuuden. (emt., 280).
Homoseksuaalisuus on Stenbäckille 'perverssiä' , sillä siinä ei "---sukuelimiä käytetä luonnon määräämään tarkoitukseen, siinä ei tule esille luomishalu ja -tahto". (emt., 285). "Kun se lisäksi ei tyydytä myöskään ihmisen rakkauden tarvetta, on sitä näin ollen pidettävä luonnonvastaisena" (emt., 285). Stenbäck määrittele homoseksuaalisuuden eräänlaiseksi sairaudeksi:
" --- homoseksuaalisuus on monien kohdalla syntynyt viettelyksen tai muunlaisten onnettomien kokemusten kautta jo niin varhain, että sitä on yksilön kannalta pidettävä tautitilana, johon hän on tahtomattaan joutunut" (emt., 286).
Ennakoiden piispojen julkilausumaa vuodelta 1966 Stenbäck, joka sittemmin toimi piispojen psykiatrisena asiantuntijana, katsoo että 'homoseksuelli' on vastuussa viettymystensä ilmenemismuodoista ja velvollinen harjoittamaan pidättyvyyttä.
Pidättyvyyden vaatimus on erittäin tärkeä, koska 'homoseksuellien' huomio kohdistuu poikiin, jotka joutuvat viettelyksen vaaraan. Homoseksuaaliset elämykset voivat koitua nuorille erittäin kohtalokkaiksi (emt., 288).
Stenbäckin mukaan "useimmat homoseksuellit kärsivät viettielämänsä poikkeuksellisesta suuntauksesta ja haluaisivat siitä vapautua, mutta eivät kuitenkaan kaikki". (emt., 288). Stenbäckin teorioissa ilmenee vahva ja irrationaalinen pelko homoseksuaalisuuden leviämisestä. Hän esittää ennaltaehkäisynä 'homoseksuellien' siirtoa pois paikkakunnaltaan
sekä kerhojen, uimarantojen ja käymälöiden valvontaa. (kursivointi alkuperäinen) (emt., 290).
Niin kuin kansallissosialistit Saksassa, myös Asser Stenbäck Suomessa suosittelee 'homoseksuellien' kastrointia ja toteaa: "Moni homoseksuelli, jolle on tehty kastraatio, on vain valittanut sitä, ettei ole aikaisemmin jo suostunut leikkaukseen". Kastraatio kehittää luonnetta Stenbäckin mukaan: "[Kastraation avulla] moni sellainen arvokas taipumus ja ominaisuus, joka aikaisemmin homoseksuaalisuuden takia ei päässyt kehittymään, kirpoaa esiin ja pääsee oikeuksiinsa." --- "Vaikeimmaksi pulmaksi muodostuu se, että monet homoseksuellit toivonsa menettäneinä eivät halua vapautua tavastaan ja homoseksuaalisesta vietin tyydyttämisestä" (emt., 291).
Samoin kuin natsien aikana Buchenwaldin keskitysleirillä, homoseksuaaleja ryhdyttiin kastroimaan 1950-luvulla niin Suomessa kuin Yhdysvalloissakin (ks. Bentz 1989, Bieber ym. 1962, 15 ja Grau 1993, 281-292). Asser Stenbäckin psykiatristen oppien vaikutuksesta evankelis-luterilainen valtionkirkko leimasi piispojen ohjekirjasessa homoseksuaalisuuden synnin lisäksi myös sairaudeksi, joka leviää nopeasti:
"Kristillisen uskon ja sopivan lääkärinhoidon avulla saadaan homoseksuaalinen taipumus hillityksi silloinkin kun se ei häviä. Vaikka homoseksuaalinen ei aina olekaan itse vastuussa tämän taipumuksensa synnystä, on jokainen velvollinen
pidättäytymään sen toteuttamisesta, samoin kuin terveellä sukupuolivietillä varustettu on siihen velvollinen avioliiton ulkopuolella. Raamattu ei suotta puhu tästä synnistä varoittavin sanoin. Homoseksuaalisuuden lisääntyminen on aina ollut ilmauksena aikakauden siveellisen elämän rappeutumisesta". (Piispain julkilausuma Ajankohtainen asia 1966).
Stenbäckin käsitys homoseksuaalisuudesta pysyi psykiatrisen tiedon korvikkeena 1970-luvun alkuun saakka, jolloin sen korvasi Stenbäckin ystävän ja kollegan psykoanalyytikko Achtén julkisuuteen tuoma Bieberin ym. (1962) yhdysvaltalainen psykoanalyyttinen vaikutus. Stenbäckin (1952a) teos on siitä erikoinen, ettei siinä ole yhtään lähdeviitettä. Täten 1950-luvun 'psykiatrinen' tietous Suomessa ei perustunut niinkään tieteelliseen tutkimukseen, vaan ilmeisesti henkilökohtaisiin uskomuksiin ja pelkoihin.
Vuonna 1993 Stenbäck oli ensimmäisiä, jotka toivat Suomeen kristillis-psykoanalyyttisen 'eheytysliikkeen', joka pyrki uudelleen patologisoimaan homoseksuaalisuuden. Homoseksuaalisuutta koskevassa kirjasessaan Stenbäck esittää selvimmässä muodossaan 'viettelyteoriansa', johon pohjautuu mm. 'kehotuskielto':
"Sekä murrosikää edeltävässä että sitä seuraavassa vaiheessa voidaan oppia pitämään miehen kiinteämmän lihaksiston tarjoamasta seksuaalisesta palautteesta". (Stenbäck 1993, 22).
Stenbäck esittää lopuksi kehottavia huudahduksia nuorille miehille, jotka yrittävät taistella homoseksuaalisuutta vastaan:
"Päättämällä luopua homoseksuaalisuudesta suot itsellesi tauon, jonka aikana voit muuttua. --- Älä luovuta! Usko tulevaisuuteen!". (Stenbäck 1993, 33).
---- kommentti ----
Kun nuorena olin Asser Stenbäckin "hoidossa", minulla ei ollut mitään käsitystä hänen taustastaan. Vaikka olin saanut isoäidiltä MRA-laista kasvatusta, en ehkä olisi kritiikittä hyväksynyt Stenbäckin äärikristillistä ja äärioikeistolaista ideologiaa.
Mutta silloin ei ollut oikeaa tietoa saatavissa ja Asser Stenbäck oli Hesperian sairaalan ylilääkäri eli psykiatrinen asiantuntija. Silloin uskoin varauksettomasti asiantuntijan tietämykseen.
Palasin takaisin Asser Stenbäckin elämään seuraavalla vuosikymmenellä juuri perustetun Setan varapuheenjohtajana. Tähän palaan myöhemmissä blogeissa
----
Asser Stenbäck puhuu televisiossa haastettuaan Yleisradion oikeuteen julkisesta kehottamisesta vuonna 1975. Kuva: Kirjoittajan oma arkisto.
