
Poliisi mursi priden vastustajien aikeet Kiovassa, pride-kulkue eteni kaupungin keskustassa
Arviolta 5000 pride-marssijaa sai rauhassa kulkea Kiovan katuja sunnuntaiaamuna. Poliisi eristi prideä vastustaneet ja pidätti 50 vastamielenosoittajaa.

Arviolta 5000 pride-marssijaa sai rauhassa kulkea Kiovan katuja sunnuntaiaamuna. Poliisi eristi prideä vastustaneet ja pidätti 50 vastamielenosoittajaa.

Ismo Poutiainen on Mr. Gay Finland 2018. Järjestyksessään yhdeksäs Mr. Gay Finland valittiin lauantai-iltana Helsingissä dtm-yökerhossa. Kuvagalleriassa tunnelmia lauantai-illalta.

Kokkolassa järjestettiin lauantai-iltapäivänä Keski-Pohjanmaan ensimmäisen pride-tapahtuman kulkue. Kulkue ja muu ohjelma sujui rauhallisesti. Järjestäjän arvion mukaan osallistujia oli jopa 2 000. Tunnelmia katsottavissa kuvagalleriassa.

Iina Karinen on Miss Gay Finland 2018. Järjestyksessään kuudes Miss Gay Finland valittiin Helsingin ravintola dtm:ssä perjantaina-iltana 15.6.2018. Illan tunnelmia kuvagalleriassa.

Korkein hallinto-oikeus kumosi hallinto-oikeuden päätöksen turvapaikkahakemuksen hylkäämisestä. Hallinto-oikeus ei suostunut valituksen suulliseen käsittelyyn. KHO myös katsoo, että videotallenne olisi pitänyt hyväksyä todisteeksi.

Kokkolan priden kulkuepäivän alla niin kaupunginteatterin kuin kirjastonkin lipputangoista on viety sateenkaariliput. Kokkola Pride 2018 käynnistyi tiistaina 12.6. ja jatkuu sunnuntaihin 17.6. Lauantaina 16.6. on luvassa pride-kulkue.

Suurin osa Yhdysvalloissa asuvista katsoo, että yrityksillä ei pidä olla oikeutta evätä palvelua seksuaali- tai sukupuolivähemmistöön kuuluvilta uskonnollisin perustein. Kysely tehtiin korkeimman oikeuden hääkakkukiistan ratkaisun jälkeen.

Homoaktivisti Peter Tatchell piti Punaisella torilla julistetta, jossa kritisoitiin sitä, ettei Venäjän presidentti Vladimir Putin ole reagoinut Tšetšenian homovainoihin. Venäjällä on parhaillaan käynnistymässä jalkapallon MM-kisat.

Espanjan uusi pääministeri Pedro Sanchez on valinnut uuden hallituksensa sisäministeriksi avoimesti homon Fernando Grande-Marlaskan. Mariano Rajoyn johtama hallitus kaatui kesäkuun alussa luottamuslauseäänestyksessä.

Uskonnollisten koulujen "kriittisyys" sukupuolen ja seksuaalisuuden moninaisuutta kohtaan on tosiasiassa syrjintää vähemmistöihin kuuluvia oppilaita kohtaan, toteaa seksuaalisuuden ja ihmissuhteiden asiantuntjajärjestö Sexpo.

Laulaja Elton John kehottaa ihmisiä aloittamaan boikottiin Facebookia, Twitteriä ja muita sosiaalisen median alustoja kohtaan, jotta niissä esiintyvän homokielteisen kirjoittelun suitsimiseen ryhdyttäisiin määrätietoisesti.

Torstaina alkavat jalkapallon MM-kisat Venäjällä. Brasiliassa hallitus muistuttaa, että homojen, lesbojen ja transihmisten tulee välttää keskinäisiä hellyydenosoituksia julkisella paikalla Venäjällä. Seurauksena voi olla sakot ja karkotus.
Romaanit Kissani Jugoslavia ja Tiranan sydän kirjoittanut Pajtim Statovci on valittu Vuoden helsinkiläiskirjailijaksi Helsinki-päivänä 12. kesäkuuta. Asiasta kertoo Helsingin Sanomat.

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä edustava sateenkaarilippu syntyi vuonna 1978, kun sanfranciscolainen taiteilija Gilbert Baker suunnitteli sellaisen paikallisen sateenkaariyhteisön symboliksi. Lipusta syntyy säännöllisesti uusia variaatioita.

Kokkolassa käynnistyi maanantaina kaupungin historian ensimmäinen pride-viikko, kun Pride-kahvila ja samalla People of Kokkola -valokuvanäyttely aukesi kaupunginteatterin aulassa. Kokkolan pride-viikkoa vietetään 11.-17. kesäkuuta.

Yhteys-liike aikoo ottaa samaa sukupuolta olevien parien yhteisen hääkuvan Helsingin tuomiokirkon portailla Helsinki Pride -viikolla, perjantaina 29. kesäkuuta. Samaa sukupuolta olevien mahdollisuus solmia avioliitto toteutui Suomessa 1.3.2017.

Vuorovuosin kolmessa Baltian maassa järjestettävä Baltic Pride -tapahtuma keräsi kulkueeseensa lauantaina noin 8 000 osallistujaa Latvian pääkaupungissa Riiassa. Viikonlopun aikana järjestettiin lukuisia pride-tapahtumia eri puolilla maailmaa.

Sateenkaariyhdistys Malkuksen Taakasta voimavaraksi -hanke on lähiaikoina avaamassa kyselyn, jonka avulla kartoitetaan sateenkaari-ihmisten kokemuksia seksuaalisuuden tai sukupuoli-identiteetin muutospyrkimyksistä eli ns. eheytystoimintaa.

Setan pääsihteeri muistutti kokoomusopiskelijoita pitämään seksuaalivähemmistöt esillä myös työelämän tasa-arvokysymyksissä. Samalla Kerttu Tarjamo kiitti puoluekokouksessa Turussa 8.6.18 hyväksytyistä aloitteista translain edistämiseksi.

Helsinki Pride 2018 -tapahtuman suojelijaksi on nimitetty kansanedustaja Jani Toivola (vihr). Helsinki Pride järjestetään juhannuksen jälkeisellä viikolla 25.6.-1.7.2018.

Vaikka homosuhteet oli laillistettu 60-luvun lopulla, Britannian eliitti oli vielä vuosia valmis koviinkin otteisiin eliitin aiempien "erheiden" peittämiseksi. Jeremy Thorpen tuttava oli kuolla, eikä oikeus ole ilmeisesti toteutunut vieläkään.

Kahdeksanvuotiaana surmatun Gabriel-pojan äiti Pearl Hernandez tuomittiin tostaina Los Angelesissa elinkautiseen vankeuteen. Äidin poikaystävä Isauro Aguirre tuomittiin kuolemaan.

Miesten seitsemännessä divisioonassa ja 35-vuotiaiden kakkosdivisioonassa pelaavan Soho Sporting Society:n ovat ottaneet pelipaitoihinsa Pirkanmaan Seta ry:n logon yhdenvertaisuutta tukeakseen.

Pori Jazz -tapahtuman uudeksi toimitusjohtajaksi nimitetty Aki Ruotsala (kd) toteaa Satakunnan Kansan haastattelussa ajattelevansa, että homoja ei ole olemassa, on vain homoutta. Keskiviikkoiltana festivaalin hallitus päätti perua Ruotsalan nimityksen.

Sateenkaariperheet ry vaatii, että hallitus palauttaa lapsenhuoltolain kokonaisuudistusta valmistelleen työryhmän esityksen mahdollisuudesta sopia lapsen ja ns. sosiaalisen vanhemman tapaamisoikeudesta lopulliseen esitykseensä.

Suomalais-ugrilaisia kieliä opiskeleville Debrecenin yliopisto on tuttu. Vuonna 2016 itäisessä Unkarissa sijaitsevan yliopiston johto kielsi alueellaan hlbtiq-teemaisen tapahtuman. Nyt yliopiston sakkotuomio syrjinnästä on tullut lainvoimakseksi.

Euroopan unionin tuomioistuin on tiistain päätöksellä vahvistanut kahteen eri kansallisuuteen kuuluvan homoparin perusoikeuksia.Puolisolla on oleskeluoikeus kaikkialla EU:n alueella.

Unkarin hallitus on hermostunut lastenkirjasta, jossa katsottiin olevan "perinteisiä sukupuolirooleihin sopimatonta sisältöä". Unkarin hallitus määräsi julkaisijan lisäämään näihin ja vastaaviin kirjoihin sisältövaroituksen.

Suomen kirkon pappisliiton hallitus on valinnut Helsingin Kallion seurakuntapastori Jaana Partin vuoden papiksi 2019. Valinta julkistettiin 4. marraskuuta liiton syysvaltuuston iltajuhlassa Vantaalla.

Espanjan tunnetuimpiin laulajiin kuuluva Pablo Alborán, 31, kertoi Instagram-päivityksessään olevansa homo.