Torstaina alkavat jalkapallon MM-kisat eri puolilla Venäjää. Brasiliassa hallitus muistuttaa, että homojen, lesbojen ja transihmisten tulee välttää keskinäisiä hellyydenosoituksia julkisella paikalla Venäjällä. Ne tulkitaan homopropagandalain vastaisiksi ja seurauksena voi olla sakot ja maasta karkotus. Varoituksen antoi ulkoministeri Aloysio Nunes ja se on merkittävä, koska Brasilia on yksi kisojen voittajaehdokkaista. Noin 60 000 brasilialaista on hankkinut kisaliput Venäjälle. Heitä innostaa erityisesti brasilialainen huippupelaaja Neymar, joka usein on valittu vuoden parhaaksi pelaajaksi.
Myös Argentiinassa asia on noussut mediaan. Urheilukanava TyS oli lähettämässä Putinille vdeoviestiä, jossa varoitettiin: ”Herra Putin, kahden miehen rakkaus on teille sairaus, mutta tiedättehän, että se on niin vakava sairaus, että se voi tarttua”. Tällainen huumori synnytti kuitenkin kovan kritiikin ja viesti jäi lähettämättä.
MM-turnaus on jaettu 11 kaupunkiin ympäri Venäjää. Äskettäin on tullut tietoon, että Moskovan ja Rostovin alueella MM-kisojen järjestystä on hoitamassa poliisin lisäksi 330 kasakkaa, eli pahamaineiset rähinäryhmät, jotka ovat nopeasti tappeluvalmiudessa. Pelätään, että yksi heidän tehtävistään on homojen kovakourainen kurittaminen. Kasakoiden päällikkö Oleg Barannikov kertoi lehtitietojen mukaan tv-haastattelussa, että ”jos kaksi miestä suutelee, annamme tiedon poliisille, joka hoitaa loput”. Suomen historia tuntee hyvin Donin alueen kasakat ja heidän ratsunsa, koska heitä oli sijoitettu ympäri maata ennen Suomen itsenäistymistä. Joidenkin suomalaisten mukaan ne olivat komeita sotajoukkoja, mutta erimielisiä taisi olla enemmän.
Venäjällä on voimassa turisteja koskevia käyttäytymissääntöjä, joita eri maiden matkustustiedotteissa ei nyt erikseen mainita. Esim. sotilaskohteita ei saa valokuvata ja huumeiden vienti on kiellettyä. Saksan ulkoministeriön matkustustiedotteessa muistutetaan, että vaikka homous ei ole rangaistavaa, ilmapiiri maassa on homovastainen. Väkivaltaa on esiintynyt, kun esim. homopari osoittaa toisilleen kiintymystä julkisesa tilassa. Sakkorangaistukset voivat olla jopa 1350 euroa ja päälle tulee karkotus maasta.
Rostovilainen leipomo ei halua homoasiakkaita
Yksi kisakaupungeista on Rostov Don-joen varrella lähellä Asovan merta. Paikallinen leipomo haluaa valita asiakkaansa ja ikkunassa lukee: ”Ei hinteille”.
http://www.mannschaft.com/2018/03/schwule-im-abseits/
Pitäisikö kisoja boikotoida?
Venäjällä toimii homojen urheilujärjestö, "Russian LGBT Sport Federation". Sen puheenjohtaja Alexander Agapov kertoo saksalaiselle tv-kanavalle, rbb:lle, että järjestössä on 1700 jäsentä. Hän sanoo, että homona on lähes mahdoton mennä stadioneille. Venäläiset jalkapallofanit ovat avoimesti homovastaisia. Jos fanit eivät pidä erotuomarin päätöksistä, huudetaan hintti-herjauksia. Viranomaiset eivät näe siinä mitään väärää – fanit ovat vain katkeria pelitilanteista.
Homovihamielisyys on vahvaa jalkapallofaneissa ja koko kansassa. Mutta myös venäläinen media toitottaa kielteisiä asioita homoista lähes 24 tuntia vuorokaudessa. On vain kaksi poikkeusta: läntiset elokuvat ja Euroviisut. Vuodesta 2013 alkaen homovihamielisyys on ollut valtion virallista politiikkaa. Saksan jalkapallojärjestön DFB:n puheenjohtaja Reinhard Grindel sanoo, että kaikki pelaajat tietävät tämän: nämä MM-kisat eivät ole samanlaiset kuin aikaisemmat. Kuitenkaan boikotteja ei kannateta. Boikottiin tarvittaisiin maailmanyhteisön kehotus.
Boikottia ei olekannatanut myöskään Venäjän hlbti-urheilujärjestön puheenjohtaja Agapov. Hänen mielestään MM-kisojen alla käyty keskustelu on saanut aikaan positiivisia vaikutuksia homo- ja lesboväestöön. Esim. Moskovassa toimiva ihmisoikeuskomissaari ja venäläisten urheilujärjestöjen syrjintävaltuutettu ovat lähettäneet homourheilujärjestölle kirjeen, jossa on tuen osoitus järjestön työlle. Tämä tapahtui ensi kertaa historiassa. Agapov sanoo kuitenkin, että kisojen jälkeen tilanne palaa entiseksi ja varmaan entistä huonommaksi.
Venäläiset MM-kisajärjestäjät ovat viime viikkoina useammankin kerran varmistaneet, että poliisi ei puutu asiaan, jos homofanit heiluttelevat sateenkaarilippuja stadioneilla. Sotshin talvikisoissa useita ihmisiä pidätettiin lippujen takia.
Syrjinnän kitkeminen urheilusta ei ole välttämättä helppoa länsimaissakaan. Peleissä erotuomarit ovat avainasemassa. Moni erotuomari mielellään katsoo homo-huutoja läpi sormien, koska hänellä on todistamisvastuu ja se voi merkitä paljon lisätyötä.
Berliinin radiokanava Radioeins kertoi 11.6.2018 homovihamielisyydestä Venäjän urheilussa (saksaksi, haastattelun pääkohdat edelläsuomeksi)
https://www.radioeins.de/programm/sendungen/mofr1013/_/homofeindlichkeit-im-russischen-fussball.html
Kannattaako Venäjälle matkustaa?
Jalkapallon maailmanmestaruuskisat järjestetään joka 4. vuosi. Maailmanlaajuisesti se on valtava tapahtuma. Suosiossa olympiakisojen jalkapallo-ottelut jäävät selvästi toiseksi. Edelliset kisat 2014 pidettiin Brasiliassa ja voittajaksi selviytyi Saksa. Ehkä sen takia saksalainen media on erityisen kiinnostunut tulossa olevista MM-kisoista Venäjällä. Poliittiset ristiriidatkin heijastunevat lisäkiinnostuksena.
Saksalainen tv-asema n-tv haastatteli keväällä muutamaa Venäjällä asuvaa homoa ja aiheena oli ”MM-kisat ja homot”. Tässä esimerkkinä neljä haastateltua.
Patrick, 25-v., sanoi, että kisoihin tulee vatlavasti ulkomaisia kisavieraita, joten homon on helppo turvallisesti piiloutua ihmismereen. Toisaalta homopari ei Venäjällä julkisella paikalla voi tehdä mitä haluaa. Käsi kädessä kulkeminen ja muu hellyyden osoittaminen ei ole soveliasta. Myös silmiinpistävä pukeutumistyyli voi herättää kielteistä huomiota.
Viktor, 50-v., on sitä mieltä, että uhkia liioitellaan. Hän itse joutuu paljon tekemään työmatkoja ja hänen mielestään monet venäläiset kaupungit ovat turvallisempia kuin länsi-eurooppalaiset kaupungit. Pimeille paikoille ei kannata mennä eikä kannata provosoida. Viktor uskoo, että poliisi pyrkii tekemään työnsä ja estää välikohtaukset - ainakin ulkomaalaisten osalta.
Ivan, 36-v., on sitä mieltä, että MM-kisoihin kannattaa tulla. Se on jotain, minkä muistaa koko elämänsä. Hlbtiq-yhteisön osalta on totta, että yhteiskunta on hyvin konservatiivinen, mutta ketään ei enää tapeta. Ne ajat ovat jo ohi. Mutta on kirjoittamattomia sääntöjä, jotka on syytä huomioida. Sillä tavoin välttää ainakin sanalliset yhteenotot. Mielenosoituksellisesti ei kannata osoittaa homoylpeyttä. Se johtaa konflikteihin homoja vihaavien kanssa. Venäjällä ollaan ystävällisiä erityisesti ulkomaalaisia kohtaan ja ulkomaalaisista ollaan aidosti kiinnostuneita. Suurkaupungeissa on homojen ja lesbojen omia baareja ja klubeja. Siellä voi viettää vapaa-aikaa ja odotella seuraavaa ottelua. Ja vielä: käytä vain virallista, lisensoitua taksia. Se koskee kaikkia MM-vieraita, mutta erityisesti homoja ja lesboja.
Alina, 36-v. kertoo kokemuksiaan naisena. Hän ei yhdessä vaimonsa kanssa ole kokenut mitään erityisen vaarallista tilannetta. Kerran, kun ystävien kanssa käytiin tanssimassa, turvamiehille tuli tunne, että tanssimme intiimimmin kuin heteronaisparit tekisivät. Turvamiehet saattoivat kumppanin ulos. Tällaista sattuu, jos alkoholi on vahvasti mukana juhlinnassa. MM-kisoissa homo- ja lesbofanien voi olla vaikeaa saada poliisilta apua. Miesten pitää olla varovaisempia tunteidensa osoittamisessa kumppania kohtaan. Siitä voi syntyä aggressiivisia reaktioita. Kahden naisen hellät tunteet aiheuttavat korkeintaan huomiota.
https://www.n-tv.de/sport/fussball/Als-schwuler-Fan-zur-WM-nach-Russland-article20369200.html
Länsimaissa on nyt tapana osoittaa mieltä Venäjälle, ja monissa asioissa on ollut aihettakin. Paikalliset venäläiset homot ja lesbot vaikuttavat kuitenkin edellisten haastattelujen perusteella varsin hyvin sopeutuvan kotimaansa oloihin. Näin se oli läntisen Euroopan maissakin 30-40 vuotta sitten. Homous oli paheksuttua ja hävettävää, mutta homoelämä oli vilkasta ja sopeuduttiin tilanteeseen.
Kaapista ulos
Monet kärsivät siitä, että homoseksuaalisuus on yhteiskunnassa vaiettu kuoliaaksi – ja erityisesti urheilussa ja jalkapalloareenoilla. Edelleen läntisen Euroopan areenoilla pyritään hillitsemään homo-huuteluja. Sekä pelaajat että erotuomarit saavat kuulla homoherjauksia. Eri maissa on ollut kampanjoita, joilla pyritään puhdistamaan ilmapiiriä. Englannissa oli viime joulukuussa viikon mittainen ”Rainbow Laces” -kampanja. Tossuihin solmittiin sateenkaarinauhat.
Venäjällä homo-huutelu on arkea. Viime kesänä Zenit St. Petersburgin ja Sibir Novosibirskin ottelussa vastapuolen fanit herjasivat ranskalaista pelaajaa hintiksi. Pelaaja näytti faneille keskisormea ja sai kahden ottelun pelikiellon ja pienen sakkorangaistuksen. Fanit eivät saaneet mitään.
Pelaajien ja erotuomareiden kaapistatuloja on ollut hyvin vähän. Saksalainen huippupelaaja Thomas Hitzlzperger tuli kaapista tammikuussa 2014. Amerikkalainen David Testo tuli kaapista 2011. Kaapista tulijoita on kaiken kaikkiaan hyvin vähän, suomalaisia ei lainkaan. Tosin naisjalkapallossa on keväällä 2018 paljastettu lesboja, nimettöminä, ja syytöksenä on ollut nuorten pelaajien häirntä.
Venäjällä homojulkkiksia ei juuri ole, homojalkapalloilijoita ei lainkaan. Eräs Venäjän ykkösliigan toimitusjohtaja vastasi marraskuussa Sport Expressin lähetyksessä tv:ssä kysymykseen homoista jalkapallossa: ” Jumalan kiitos , en ole nähnyt ainoatakaan. Toivottavasti en koskaan näekään.” Sitten hän puhui Aatamista ja Eevasta.
http://www.mannschaft.com/2017/11/schwule-fussballer-gott-sei-dank-nie-gesehen/
Egyptin huippujalkapalloilija Tsetsenian presidentin Kadyrovin vieraana
Viime viikolla herätti huomiota, että Egyptin huippustara Mohamed Salah esiintyi kuvissa Tsetsenian presidentin Ramzan Kadyrovin jseurassa Groznyn jalkapallostadionilla. Presidentti Kadyrovia ja Tsetsenian parlamentin puhemiestä syytetään viimevuotisista homojen pidätyksistä, kidutuksista ja murhista. Ramzan Kadyrov ja Mohamed Salah pääsivät kuvallaan maailmanlaajuiseen levitykseen. Kadyrov itse on saanut matkustuskiellot Eurooppaana ja Amerikkaan. Tiistaina 12.6.2018 uutinen levisi Suomessa Hesarin välityksellä.
Groznyissa ei pelata MM-jalkapallon otteluita, mutta Egyptin maajoukkue on majoittuneena Tsetseniassa ja harjoittelee siellä.
Viime viikolla 48 maan Euroopanneuvoston tasa-arvokomitea on hyväksynyt julkilausuman, jossa tuomitaan Tsetseniassa tapahtuneet homojen vainot ja vaaditaan Venäjää rankaisemaan syylliset. Samaan aikaan ilmestyi flaamilaisen parlamentaarikon Piet De Bruyn laatima raportti Tsetsenian tapahtumista. Raportin laatija on hlbtiq-aktiivi.Hän oli raportin valmisstumisvaiheessa tavannut myös vainon vuoksi Tsetseniasta paenneita.Raportti on tässä http://assembly.coe.int/nw/xml/XRef/Xref-XML2HTML-en.asp?fileid=24805&lang=en
Naisten jalkapallon MM-kisat
Tämän kesän MM-kisat ovat miesten kisat. Tanskalainen tv-dokumentti kertoi maanantai-iltana, millaista kähmintää oli, kun kisamaata valittiin. Luultavasti lahjuksia on ollut riittävästi.
https://areena.yle.fi/1-4422554
Naisten jalkapallon MM-kisat järjestetään myös neljän vuoden välein, viimeksi Kanadassa vuonna 2015. Ensi vuonna kisat järjestetään Ranskassa. Suomalaisilla ei ole ollut menestystä. Maalien tekeminen on ollut vaikeaa. Onko muutosta ilmassa? Tällä viikolla Suomen naiset voittivat Serbian.
Naisurheilun kannalta kiinnostavaa on, että ensi vuonna Suomessa järjestetään naisten jääkiekon MM-kisat. Tosimiehet eivät kuitenkaan pidä naisten jääkiekosta, koska siinä ei saa taklata ja muutenkin meno on rauhanomaista.