
Mr. Gay Europe 2018 -kilpailun voitto Saksaan
Saksalainen 30-vuotias Enrique Doleschy kruunattiin Mr. Gay Europe -tittelin haltijaksi Puolan Poznanissa järjestetyssä finaalissa lauantai-iltana. Lauantaina Poznanissa järjestettiin myös pride-paraati.

Saksalainen 30-vuotias Enrique Doleschy kruunattiin Mr. Gay Europe -tittelin haltijaksi Puolan Poznanissa järjestetyssä finaalissa lauantai-iltana. Lauantaina Poznanissa järjestettiin myös pride-paraati.

Kahdessa unkarilaisessa yliopistossa on ollut sukupuolentutkimuksen maisteriohjelma, uusin vuodesta 2017 alkaen. Nyt Unkarin hallitus on aikeissa lopettaa nämä opetus- ja tutkimusohjelmat. Samanlainen päätös on aiemmin tehty Venäjällä.

Costa Ricassa korkein oikeus on todennut samaa sukupuolta olevien avioliitot kieltävän lain olevan perustuslain vastainen. Oikeus määräsi, että parlamentin on muutettava lakia puolentoista vuoden kuluessa.

Keskiviikkoiltana 8.8.2018 Ari-Pekka Liukkonen selviytyi uinnin EM-kisojen semifinaalissa kuudenneksi. Kahdeksan parasta pääsee huomiseen finaaliin. Uintikisat käydään Skotlannin Glasgowssa.

Helsingin oikeustalossa aamulla media kameroineen odotti Jari Sillanpäätä. Kun muut huumerikoksista syytetyt tulivat huppareihin kätkeytyneinä, Jari hymyili ja vastaili medialle. Syytettynä huumeoikeudenkäynnissä on 12 henkilöä.

Järjestyksessään neljäs Lahti Pride järjestetään 14.8.-2.9. ja sen kulkue sekä torijuhla ovat lauantaina 18. elokuuta. Lahden kaupunginvaltuutettu Maria Mäkynen on Lahti Pride 2018 -tapahtuman virallinen suojelija.

Noin 30 kyläläisen joukko hyökkäsi perjantai-iltana armenialaisessa Shurnukhin kunnassa tunnetun homoaktivistin kotiin ja alkoi pahoinpidellä hänen vieraitaan. Kaksi henkilöä loukkaantui vakavasti.

Pietarissa poliisi on lauantaina pidättänyt lähes kolmekymmentä sateenkaariaktivistia. Palatsiaukiolla joukko aktivistia ilmaisivat mieltään yksilöinä, kun kaupunki oli aiemmin kieltäytynyt antamasta lupaa pride-tapahtumalle.

Lauantaina avattiin Pariisin stadionilla järjestyksessään kymmenes seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen urheilutapahtuma Gay Games. Osallistujia tapahtumassa on yli 10 000, kaikkiaan 90 eri maasta. Tapahtuma jatkuu 11. elokuuta asti.

Sambiassa oikeusistuin on todennut kahden miehen syyllistyneen "luonnottomiin tekoihin". Hotellin työntekijä oli nähnyt ikkunasta miesten harrastavan seksiä huoneessa. Oikeus kertoo myöhemmin vankeustuomion pituuden, joka voi olla jopa 14 vuotta.

Lähes puolet nuorista hlbti-vähemmistöihin kuuluvista aikuisista on kaapissa, kertoo australialaisselvitys. Erityisesti biseksuaalisilla miehillä on vaikeuksia tulla kaapista.

Elokuun puolivälissä julkaistava Tommi Kinnusen kolmas romaani Pintti sijoittuu sodanjälkeiseen Suomeen ja kertoo kolmesta lasitehtaan varjossa varttuvasta Tyynelän perheen sisaruksesta.

Suomirockin tunnetuimpiin yhtyeisiin kuuluva Popeda esiintyy lauantaina Ratinan stadionilla Tampereella. Kesällä yhtyeen festivaalikeikalla nähtiin sateenkaarella varustettu taustakangas, ja laulaja Pate Mustajärvi toteaa sen olleen suora kannanotto.

Aito avioliitto ry:n toiminnassa vahvasti mukana ollut Jyväskylän yliopiston kasvatustieteen professori Tapio Puolimatka liitti perjantaina julkaistussa kirjoituksessaan avioliittolain uudistuksen “pedofiilien seksuaalioikeuksien puolustamiseen”.

Turku Pride 2018 -viikko käynnistyy maanantaina 30. heinäkuuta ja huipentuu lauantaina 4. elokuuta järjestettävään pride-kulkueeseen ja puistojuhlaan.

Ruotsin puolustusvoimat käynnisti EuroPride-tapahtuman alkaessa kampanjan otsikolla "We don’t always march straight", ja sen viesti on kaikkien ihmisten samanarvoisuuden puolustaminen.

Tiistaina 17.7.2018 Kuhmossa kamarimusiikkifestivaaleilla esitettiin kiinnostava musiikin ja runojen yhteisteos, jossa runkona olivat Bilitiksen runot naisten välisestä rakkaudesta ja Claude Debussyn musiikki. Konsertti löytyy Ylen Areenasta.

Kouvola Pride -tapahtuman toteuttajat kertovat, että tapahtuman varainhankinnan minimitavoite on tullut täyteen. Järjestyksessään ensimmäinen Kouvola Pride järjestetään 20.-25. elokuuta 2018.

Suomalainen rockmuusikkona ja kirjailijana uransa 1980-luvulla aloittanut Kauko Röyhkä on huolestunut siitä, ettei "naisista pitäviä heteromiehiä" pidetä muodikkaina, ja näiden olemassaolo unohdetaan. Röyhkän Facebook-viestin otti esiin Soundi.

Kuubassa valmisteilla oleva uusi perustuslaki avaisi samaa sukupuolta oleville pareille oikeuden avioliittoon. Avioliiton avaaminen on herättänyt vastustusta erityisesti uskonnollisissa yhteisöissä. Perustuslaki alistetaan kansanäänestykselle.

Israelissa hyväksyttiin keskiviikkona 18.7.2018 ns. kohdunvuokrausta koskeva lakimuutos, joka kieltää sijaissynnytykset yksineläviltä homoilta ja homopareilta. Sunnuntaina aiotaan pitää lakkopäivä lakia vastaan.

Oulu Pride -viikko huipentui lauantai-iltapäivänä rauhallisesti sujuneeseen kulkueeseen. Rotuaarilla järjestäytynyt kulkue lähti liikkeelle kello 13 kohti Åströmin puistoa. Pride-liputus joutui Oulussakin ilkivallan kohteeksi.

New York Timesin julkaisema Trumpia ja Putinia pilkkaava video on herättänyt ärtymystä, sillä siinä esitetyn homoromantiikan klisheistä ammentavan tarinan katsotaan pilkkaavan miesten välistä hellyyttä.

Kesäkuussa Kanadan Ontarion provinssissa valtaan nousseet konservatiivit palauttavat koulujen seksiopetuksen vuoteen 1998.. Silloin ei samasukupuolisia suhteita mainittu. Seksiopetuksen uudelleenarviointi oli osa vaalilupauksia.

Ruotsissa käynnistyi keskustelu priden ”vapaamatkustajista”, kun Tukholman Priden johto muutama päivä sitten kielsi uuden ”liberaali-konservatiivisen” puolueen osallistumisen pride-tapahtumiin.

Maanantaina järjestettiin jälleen mielenosoituksia ihmisoikeuksien puolesta. Korkean tason keskusteluissa ihmisoikeudet eivät olleet käsittelylistalla. Sen sijaan Ylen pitkässä huippukokouslähetyksessä ihmisoikeuksista puhuttiin.

Trumpin ja Putinin huominen tapaaminen Helsingissä sai aikaan mielenosoitusten tulvan. Sunnuntaina järjestettiin Helsinki Calling, joka kokosi 2 500 ihmistä ja Perussuomalaisten nuorten mielenosoitus Trumpin puolesta, koko 60 osanottajaa.

Kustavissa lauantaina 14. heinäkuuta järjestetty Queerstavi Pride-tapahtuma keräsi hieman vajaan sata henkeä kulkueeseen. Ohjelmassa oli lisäksi mm. seksuaalineuvontaa ja sateenkaarilipun nosto.

Oulu Pride 2018 käynnistyi varsinaisesti keskiviikkona ja jatkuu sunnuntaihin. Pride-viikko huipentuu lauantaina järjestettävään pride-kulkueeseen ja puistojuhlaan.
Hollywood-näyttelijä Tab Hunter (alkuperäiseltä nimeltään Arthur Andrew Kelm) kuoli 9. heinäkuuta 86-vuotiaana sydänkohtaukseen. Hunterin puoliso Allan Glaser on vahvistanut asian Variety-julkausulle.